

PS ARKISTO
Turtiainen: Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan muutettava
Eduskunnassa käytiin eilen lähetekeskustelu perussuomalaisten tekemästä lakialoitteesta rikoslain muuttamiseksi kiihottamisen kansanryhmää vastaan pykälän osalta.
Kansanedustaja Ano Turtiainen puhui värikkäässä puheessaan sananvapaudesta ja sen tilasta Suomessa.
– Jokaisen pitää saada loukata ja arvostella vaikka kaikkia uskontoja, kansoja, ihmisryhmiä, jääkiekkojoukkueita tai poliittisia aatteita. Tai mitä tahansa muitakin kollektiivisia ryhmittymiä tai lahkoja. Ilman vapautta loukata, sananvapaus lakkaa olemasta.
– Samoin verovaroillamme toimivien virkamiesten toiminnan arvosteleminen ja kokoontumisvapaus kuuluvat länsimaiseen yhteiskuntaan. Myös Vastarintaliikkeellä ja Kommunistisella puolueella pitää olla oikeus mielipiteidensä levittämiseen. Kieltämällä ja sensuroimalla toimitaan paradoksaalisesti juuri niin kuin näiden aatteiden kannattajien uskottaisiin itse toimivan valtaan päästyään, Turtiainen perustelee.
Käytetään poliittisena aseena
Julkisuudessa on viime aikoina puhututtanut erityisesti kolmea eri kansanedustajaa koskevat tutkinnat.
– Kansanedustajilla on erityinen, laajennettu sananvapaus, jonka tarkoitus on taata kansanedustajalle mahdollisuus puhua valtionpäiväntoimissaan asiasta kuin asiasta.
Turtiainen kritisoi puheessaan sananvapauden tämänhetkistä tilaa ja kansanryhmää vastaan kiihottamisen pykälää. Hän sanoo muun muassa, että sananvapaus ei toimi Suomessa ja että pykälää käytetään poliittisena aseena. Hän mainitsi myös Helsingin Sanomat ja kohua herättäneen sika-kuvan.
– Jos kiihottaminen kansanryhmää vastaan -pykälää käytettäisiin oikeasti kuten se oli alunperin tarkoitettu, eli väkivaltaan kiihottamiseen esimerkiksi muslimeja tai kristittyjä vastaan, se puolustaisi lainsäädännössä paikkaansa. Nyt sitä käytetään poliittisena aseena toisinajattelijoiden vainoamiseen ja sensuroimiseen. Toiminta ei eroa DDR:stä tai muista kommunistimaista millään tavalla.
Myös vasemmistopropaganda on sananvapautta
Myös Helsingin Sanomien viime vuonna julkaisema kuva USA:n presidentistä ja siasta kuuluu Turtiaisen mielestä sananvapauteen.
– Edustaja Päivi Räsänen tuolloin sanoi, että valtiovallan on puututtava asiaan. Ei pidä! Valtiovallalla ei ole mitään asiaa puuttua yksityisen julkaisijan sisältöön. Asianomistajat voivat nostaa syytteet herjauksesta, jos haluavat. Tosin lainsäädännössämme herjauksen rima on poliitikkojen kohdalla paljon korkeammalla ja hyvä niin. Myös vasemmistolaisen propagandan julkaiseminen ja tilaaminen pitää lain mukaan olla mahdollista, Turtiainen painottaa.
Virkavalta luo pelon ilmapiiriä
Turtiainen viittaa myös paljon keskustelua herättäneeseen kansanedustaja Pirkka-Pekka Peteliuksen (vihr.) anteeksipyyntöön. Petelius pyysi julkisuudessa anteeksi saamelaisvähemmistöltä vanhoja Pulttibois-sarjassa esittämiään sketsejä. Lisäksi hän pyysi lopettamaan kyseisten jaksojen esittämisen. Jaksot on alun perin esitetty 1990-luvun vaihteessa.
– Virkavalta luo syytteillä pelon ilmapiiriä, jossa pelokkaimmat harkitsevat, uskallanko tätä tai tuota enää sanoa.
Säälittävintä on, että pyydellään julkisesti anteeksi entistä elämää, jolla on noustu kansan suosioon ja sitä kautta edustamaan kansaa, Turtiainen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihapuhesyyttäjä pitää Raamatun siteeraamista rikoksena ihmisyyttä vastaan, mutta taannehtivat tuomiot ovat laillisuusperiaatteen vastaisia

Päätoimittajalta: valtakunnansyyttäjä Toiviaisen tulkinnat laillisuusperiaatteen vastaisia – ilmiselvänä tarkoituksena toisinajattelijoiden kampittaminen

Taannehtiva vihapuhejahti kiihtyy – Oikeuskansleri kehottaa suomalaisia poistamaan vanhoja kirjoituksiaan

Ronkainen vanhojen tv-ohjelmien tutkintapyynnöistä: ”Voi tätä loukkaantumisen määrää!”

Immonen: Sananvapauslainsäädäntö retuperällä – “Mahdollistaa myös Päivi Räsäsen ajojahdin”

Perussuomalaisten lakialoite muuttaisi kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistön

Sananvapauden kaventuminen on vakava uhka tällä hallituskaudella
Viikon suosituimmat

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Antikainen: Ilmastokeskustelu on kummelikamaa – nyt muka Suomen metsät tuottavat päästöjä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Uusimmat

Koskela: Venäläisten kiinteistökauppojen täyskielto etenee viimein

Simula: Metsäteollisuus on Suomen kivijalka
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää