

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Sananvapauden kaventuminen on vakava uhka tällä hallituskaudella
Perustuslakiin kirjattu, jokaiselle kuuluva sananvapausoikeus on noussut tänä syksynä valtakunnapolitiikan kuumaksi puheenaiheeksi. Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos muistuttaa, että sananvapaus on pian historiaa, jos sitä tärkeämmäksi asiaksi nostetaan loukkaantumisen estäminen.
Puoluesihteeri Simo Grönroos ilmaisi eilen perussuomalaisten tuumaustunnilla olevansa huolissaan siitä, että useita kansanedustajia epäillään tällä hetkellä sananvapausrikoksista.
– Viime viikolla eduskunnassa käyty keskustelu osoitti, että hallitus on enemmän huolissaan siitä, että vallanpitäjiä kritisoidaan liian suorin sanoin kuin siitä, että ihmisillä tulisi olla oikeus ottaa kantaa yhteiskunnallisista kysymyksistä ilman pelkoa joutua mielivaltaisten syytteiden kohteeksi.
– Jos sananvapauden puolustamista tärkeämpi asia on estää jonkun loukkaantuminen netissä, niin tällä asenteella sananvapaus on pian historiaa. Rinteen hallituksen punavihreässä Monopolissa ei valitettavasti jaeta ”Sinulla on syntymäpäivät” tai ”Jatka matkaasi lähtöruutuun” -kortteja, mutta pelissä on sitäkin enemmän ”Lisävero” -ruutuja ja ”Mene vankilaan” kortteja, Grönroos sanoo.
Voiko tilastotiedon kertominen olla vihapuhetta?
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra toi äskettäin esille eduskunnassa, että erilaisten mielipiteiden esittämisen leimaaminen vihapuheeksi on lisääntynyt.
– Vihapuhe-termin käyttö poliittisena lyömäaseena on kiihtynyt ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. Erityisesti tämä kohdistuu maahanmuuttokeskusteluun.
– Me saamme jatkuvasti kuulla vihapuhuvamme vain kertomalla vain selviä ja todennettu ja tosiasioita: Tilastoista saatavia euromääräisiä kustannuksia, poliisin ja tuomioistuinten tietoja sekä uutisia. Me siis vihapuhumme kun kerromme ja vertaamme asioiden arvoja ja hintoja toisiinsa, Purra ihmetteli.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä oudoksuu: Valtioneuvoston tutkimuksen mukaan “soijapoika” ja “kukkahattutäti” ovat vihapuhetta – toisin kuin “natsi” tai “rasisti”

Sananvapauden tarkoitus on suojella kansalaisia hallinnolta, ei estää kansalaisia moittimasta huonoa hallintoa – Rinteen hallitus viemässä Suomea oudolle polulle

Immonen: Sananvapauslainsäädäntö retuperällä – “Mahdollistaa myös Päivi Räsäsen ajojahdin”

Perussuomalaisten lakialoite muuttaisi kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistön

Tynkkynen:”Samaan aikaan, kun poliisin pöydällä on valtavasti ilmoituksia lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista, resursseja käytetään epämääräiseen kiihottamispuheiden penkomiseen”

Vähävaraisten oikeuksia puolustava opettaja vertasi blogissa maahanmuuton kustannuksia masennuspotilaiden hoitokuluihin: Työnantaja antoi varoituksen

Bussikuskille kenkää kyltin takia – “Tätä bussia ajaa saksalainen kuljettaja”
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää