

LEHTIKUVA
Turvapaikanhakijoiden pakkojyvitys riitaannutti Euroopan komission ja Eurooppa-neuvoston – Sipilä on valmis nostamaan Suomen pakolaiskiintiötä
Euroopan komission maahanmuutosta vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos pitää kiinni pakkoon perustuvasta turvapaikanhakijoiden jyvityksestä. Hän kutsui Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin vapaaehtoista jyvitystä myötäilleen esitystä ”epäeurooppalaiseksi”.
Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei usko pakkojyvityksen mahdollisuuksiin. Hän on valmis nostamaan Suomen pakolaiskiintiöitä, jos aiheesta päästään yhteiseen ratkaisuun.
Politico-lehden haltuunsa saamassa kirjeessä EU-maiden johtajille Tusk pyysi jäsenmaita myöntämään pakkoon perustuvan jyvityksen olleen tehoton, ja että se jakaa jäsenmaita kahtia.
EU-tuomioistuin linjasi, että neuvosto voi missä tahansa hätätilanteessa pakottaa jäsenmaansa pakkomallin jyvitykseen. Tuskin kirje viittaa siihen, ettei EU-maiden keskuudessa pakottamisella ole kannatusta.
Välimeren rannalta Tuskille sapiskaa
Tuskin kirje ei ilahduttanut Välimeren maita. Espanja, Kreikka ja Italia pettyivät Tuskin kirjeeseen. Maat pelkäävät joutuvansa kantamaan maahanmuuttokriisin taakan keskenään. Diplomaattilähteiden mukaan Ruotsi ja Saksa ovat kriittisiä Tuskin kirjeelle.
Avramopoulos teki komission kannan perin selväksi.
– Presidentti Tuskin valmistama paperia ei hoi hyväksyä, Avramopoulos jyrisi.
– Eurooppaa ei ole ilman solidaarisuutta, Avromopoulos jatkoi silminnähden tuohtuneena.
Avramopouloksen mukaan Tusk on romuttamassa kaiken sen, mitä Euroopassa on saatu aikaan.
Ääni muuttui Tuskin kellossa
Päivitetyssä kirjeessä Tusk painotti EU:n saavutuksia ja haki sovintoa jäsenmaiden ja komission välille. Tusk muistutti, että laiton maahanmuutto saataisiin kuriin vain EU:n ja jäsenmaiden yhteisellä ponnistuksella.
Tusk piti silti kiinni ajatuksesta, että pakkojyvitys on epäonnistunut ratkaisu.
Neuvoston virkamies kertoi, miksi pakkojyvitys on epäonnistunut.
– Pakkojyvitys ei ratkaise maahanmuuttokriisiä. Pakkojyvitys ei ole vähentänyt laitonta maahanmuuttoa, virkamies perusteli.
Euroopan parlamentti asettui kiistassa komission puolelle. Ruotsalaismeppi Cecilia Wikström jopa arveli Tuskin olevan Visegrad-neuvoston puheenjohtaja, eikä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Komissio toivottaa 50 000 uutta pakolaista tervetulleiksi Eurooppaan – Suomi unionin linjoilla

EU tekee mitä YK:n pääsihteeri vaatii: ”Avatkaa rajat, unohtakaa äänestäjät!”

Tutkimus: Työikäinen Irakista tai Somaliasta saapuva kuormittaa julkista taloutta keskimäärin yli 13 000 eurolla joka vuosi, eikä kotoutuminen auta asiaa

Laura Huhtasaari: EU on romuttamassa kansallisvaltiot ja se lisää Suomen turvattomuutta

EU viittaa kintaalla markkinataloudelle ostettuaan satoja miljoonia kiloja maitojauhetta – Tavio: Ei edes ekologisesti kestävää
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














