Tutkimus vahvisti: Facebookin yhteistyö faktantarkistajien kanssa ei vaikuta lukijoihin

15.09.2017 |16:07

Facebook on toiminut yhteistyössä faktantarkistuspalveluiden kanssa taistellakseen valeuutisia vastaan. Yalen yliopiston tutkimus kuitenkin osoitti, ettei uutislinkin merkitseminen valeuutiseksi toimi käytännössä.

Politico-lehti uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan “riippumattomien faktantarkistajien kyseenalaistama” -merkinnällä on vain hyvin vähäinen vaikutus siihen, pitävätkö lukijat otsikkoa todenmukaisena.

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan merkintä kiistanalaisuudesta sai vain 3,7 prosenttiyksikköä lukijoista arvioimaan arvioimaan paikkansapitämättömän uutisen valeuutiseksi.

Lisäksi tutkijat huomasivat, että jotkut ryhmät, erityisesti Trumpin kannattajat ja alle 26-vuotiaat, uskoivat valeuutisiin entistä enemmän, kun merkinnät kiistanalaisuudesta oli otettu käyttöön.

Tutkimuksen tehneet psykologit David Rand ja Gordon Pennycook selittivät tämän ilmiön sillä, että faktantarkistuspalvelut eivät millään ehdi tutkia kaikkia uutisjuttuja. Se että kiistanalaisuus on merkitty joihinkin muttei kaikkiin valheellisiin juttuihin sai Trumpin kannattajat ja nuoret taipuvaiseksi uskomaan, että juttu jota ei ole merkitty kyseenalaiseksi, on uskottava.

Randin mukaan nämä tulokset kyseenalaistavat koko faktantarkistuksen idean. Kaiken kaikkiaan luotettavuusmerkintöjen vaikutukset suuntaan tai toiseen olivat käytännössä merkityksettömiä.

– Kaikki nämä efektit olivat vähäisiä. Sikäli kun niillä on mitään vaikutuksia, ne ovat pieniä. Ne eivät ole läheskään tarpeeksi ongelman ratkaisemiseksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
8.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
9.
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”

18.12.2025 |12:11
10.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää