Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Uutissuomalainen: Ministeri Lulu Ranne väläyttää tulosidonnaista romutuspalkkiota – Tukisi pienituloisten autohankintoja ja mahdollistaisi myös käytetyn auton oston

26.07.2025 |08:10

Ensi vuonna vanhasta autosta voi saada 2 000 – 2 500 euron romutuspalkkion edellyttäen, että yhtä uutta henkilöautoa vastaan toimitetaan yksi vähintään 10 vuotta vanha auto romutettavaksi. Romutuspalkkio siis vaatii uuden auton ostoa, mutta suunnitteilla on toinen palkkio, jossa voisi ostaa myös käytetyn.

Uutissuomalaisen haastattelema liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne väläyttää uutta tulosidonnaista romutuspalkkiota, joka tukisi pienituloisten autohankintoja ja mahdollistaisi myös käytetyn auton oston.

– Tämä tulosidonnainen romutuspalkkio on riippuvainen siitä, saammeko EU:n sosiaalisesta ilmastorahastosta rahoitusta. Sen toteutuminen edellyttää myös kansallista rahoitusta valtion budjettiin. Mistään rahoituksesta ei toistaiseksi ole päätetty, Ranne sanoo.

Kyseinen käytettyjen autojen romutuspalkkio on mukana heinäkuun alussa julkaistussa hallituksen Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa. Uudella tulosidonnaisella romutuspalkkiolla voisi vuosina 2027–2032 hankkia nollapäästöisen, uuden tai käytetyn auton romutettavan suurempipäästöisen auton tilalle.

Moni vanha auto ei ole enää turvallinen

Hallitus ottaa ensi vuoden alussa käyttöön 2000-2500 euron romutuspalkkion. Tämän palkkion saa, jos luopuu vähintään 10 vuotta vanhasta autosta ja hankki tilalle uuden auton. Romutuspalkkiolaki on parhaillaan lausuntokierroksella.

Tavoitteena on ennen kaikkea uudistaa Suomen autokantaa, sillä tällä hetkellä suomalaiset ajavat erittäin vanhoilla autoilla. Vuonna 2024 liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä oli noin 13,6 vuotta, mikä on kaikkien aikojen korkein luku Suomessa.

Ministeri Ranne sanoo, että romutuspalkkiolla puututaan juuri tähän ongelmaan – siis Suomen vanhentuneeseen autokantaan.

– Monet autot eivät ole enää ”tätä päivää”, eli eivät ole kovin turvallisiakaan enää.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin

11.09.2025 |16:14
3.
Suomen uutiset logo

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään

08.09.2025 |19:09
4.
Suomen uutiset logo

IL-kohuselvitys avasi vieraskielisille syydettävää massiivista Kela-rahamäärää, mutta kokonaisuus on vielä tuplaten pahempi – Purra: ”Kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva vääjäämätön”

13.09.2025 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista

10.09.2025 |13:06
6.
Suomen uutiset logo

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa

08.09.2025 |10:29
7.
Suomen uutiset logo

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan

12.09.2025 |09:10

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää