

Vasemmalla: Mervi Eskelisen vaalimainos. Oikealla: Kuittaus varoituksen vastaanottamisesta.
Vähävaraisten oikeuksia puolustava opettaja vertasi blogissa maahanmuuton kustannuksia masennuspotilaiden hoitokuluihin: Työnantaja antoi varoituksen
Etelä-Savon ammattiopiston tuntiopettajana toiminut Mervi Eskelinen julkisti viikonloppuna Facebookissa työnantajalta saamansa varoituksen, jonka perusteena on vain se, että työnantajaosapuoli katsoo Eskelisen rikkoneen yhdenvertaisuuslakia blogikirjoituksissaan. Tapaus on erittäin ongelmallinen jokaiselle turvatun sananvapausoikeuden kannalta.
Varoitusta koskevassa asiakirjassa työnantaja viittaa Eskelisen kirjoitukseen, jossa Eskelinen vertaa maahanmuuton kustannuksia masennuspotilaiden hoitokuluihin. Masennuksen hoitoon vai? –nimellä otsikoitu teksti on julkaistu alun perin uusisuomi.fi–blogipalvelussa.
Työnantaja väläyttää myös irtisanomisen mahdollisuutta. Eskelinen katsookin työnantajan pyrkineen rajoittamaan hänen sananvapauttaan.
-Tämän järjettömyyden seurauksena irtisanouduin Etelä-Savon ammattiopistolta, Eskelinen kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.
Toi esille julkisia lukuja
Mervi Eskelinen on sairaanhoitaja, terveydenhuollon maisteri ja opettaja. Hän oli myös keväällä perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaana Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. Hän kampanjoi lasven ja vähävaraisten oikeuksien puolesta.
Eskelinen on kirjoittanut ennenkin maahanmuuton kustannuksista.
Varoitukseen johtanut blogikirjoitus julkaistiin jo viime vuoden marraskuussa ja pian sen jälkeen Eskelinen sai esimieheltään pyynnön saapua kuulemistilaisuuteen. Tapauksesta on siis aikaa jo lähes vuosi. Eskelinen sanoo, ettei hän halunnut kertoa asiasta julkisuudessa ennen viime kevään eduskuntavaaleja.
-Toin oman tapaukseni julkisuuteen siksi, että sananvapaustilanne yleisesti on Suomessa heikentynyt, ja esillä on ollut useita kansanedustajien sananvapauden käyttöön liittyviä tapauksia, Eskelinen sanoo.
Hän ei ymmärrä, millä perusteella hänen blogikirjoituksensa, jossa esitellään julkisia tietoja hoitokuluista ja maahanmuuton kustannuksista voitiin katsoa yhdenvertaisuuslain vastaisiksi. Eskelinen on kirjoittanut samasta aiheesta myös sosiaalisessa mediassa.
– Kirjoitukseni ovat aina olleet asiapitoisia. Niissä ei ole nimitelty ketään, enkä ole koskaan esimerkiksi saanut kirjoituskieltoa Facebookissa.
Työnantajalta yksipuolinen ja perustelematon näkemys
Sananvapaus on turvattu kansalaisen perusoikeutena. Sananvapauteen kuuluu muun muassa oikeus ilmaista ja vastaanottaa tietoja kenenkään ennakolta estämättä. Laissa säädetään eräistä sananvapauden rajoituksista. Näkemys siitä, että Eskelisen kirjoitus ei olisi mahtunut sananvapauden raameihin, oli kuitenkin yksipuolisesti työnantajan.
-Kuulemistilaisuudessa työnantajan edustaja ilmoitti, että olisin kirjoittanut solvaavasti maahanmuuttajista. Tätä ei perusteltu minulle sen tarkemmin. Kun kysyin työnantajalta, mistä voisin jatkossa kirjoittaa, en saanut selvää vastausta. Työnantaja kuitenkin totesi, että ”ryhmistä” ei saisi kirjoittaa, eli jäin siis hyvin epävarmaan tilanteeseen.
Eskelinen kertoo, että kuulemistilaisuudessa työnantaja ilmoitti jatkossa tarkastelevansa kaikkia julkaistuja kirjoituksia jälkikäteen.
-Toin itse esille sananvapausnäkökulman, mutta ei sille annettu merkitystä, koska melko pian kuulemisen jälkeen minulle toimitettiin kirjallinen varoitus. On selvää, että olen sittemmin joutunut tarkastelemaan kaikkia julkaisemiani kirjoituksia työnantajan näkökulmasta, enkä ole voinut käyttää sananvapauttani, Eskelinen sanoo.
Teksti jatkuu kuvien jälkeen.
Työnantaja vaati Mervi Eskeliseltä allekirjoituksen varoituksen vastaanottamisesta.
Varoitusta perusteltiin yhdenvertaisuuslain rikkomisella ja uhattiin työsuhteen irtisanomisella.
Työnantajan mukaan Mervi Eskelisen toiminnan ”voidaan tulkinta” rikkoneen lakia.
Uudessa Suomessa julkaistu blogiteksti, josta varoitus tuli.
Voiko opettaja enää kommentoida politiikkaa?
Eskelinen sanoo pitävänsä työnantajan päätöstä mielivaltaisena ja epäoikeudenmukaisena. Eskelinen on kirjoituksissaan viitannut julkisiin tietoihin ja pyrkinyt muutenkin aina huolehtimaan sisällön asiallisuudesta.
Tapaus jättää kuitenkin avoimeksi, voiko opettajan tehtävissä toimiva ihminen jatkossa enää kommentoida politiikkaa julkisesti ilman, että on vaarassa menettää työtehtävänsä. Eskelisen blogi liittyi hänen poliittiseen toimintaansa ja julkaisuhetkellä edessä oleviin eduskuntavaaleihin.
Omalta osaltaan Eskelinen päätti tehdä ratkaisun itse. Hän on toiminut opettajan tehtävässä jo yli 15 vuotta.
– Kevääseen saakka työni on sujunut aina hyvin, mutta sitten istuinkin melko usein esimieheni luona työni tekemisen epäkohdista keskustelemassa. Lopulta kypsyi päätös, että että en aio jäädä pidemmäksi aikaa tähän tilanteeseen, vaan irtisanouduin itse.
Mervi Eskelisen vaalimainos, jossa näkyvissä hänen kampanjateemojaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mielipiteenvapaus Saksassa: Vain poliittisesti korrekteja asioita uskalletaan sanoa

Immonen: Sananvapauslainsäädäntö retuperällä – ”Mahdollistaa myös Päivi Räsäsen ajojahdin”

Perussuomalaisten lakialoite muuttaisi kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistön

Sananvapauden kaventuminen on vakava uhka tällä hallituskaudella

Facebook hävinnyt useita oikeusjuttuja Saksassa sensuuriin liittyen
Viikon suosituimmat

Antikainen imaami Mannanille: Surun ymmärtää, mutta syyttelyä ei
Kansanedustaja Sanna Antikainen kommentoi imaami Abdul Mannanin julkisia syytöksiä Kalajoen hukkumisonnettomuudesta, jossa kolme somalitaustaista poikaa menehtyi. Antikaisen mukaan surua on syytä ymmärtää, mutta tragedian politisointi ja vastuun siirtäminen pelkästään yhteiskunnan harteille ei ole hyväksyttävää.

Saksa on muuttunut oudoksi maaksi – Pertti Rönkkö kuvailee paikan päältä ilmapiiriä ja eriskummallisia poliittisia valintoja, jotka uhkaavat syöstä entisen teollisen mahtimaan sivuraiteille

Teemu Keskisarjan kolumni: Eeuuttuminen on irvokkaampaa kuin suomettuminen

Paluupelleilylle ja venkoilulle pantiin piste – ”Tanskassa ei ole koskaan oleskellut näin vähän laittomia maahanmuuttajia”
Euroopan maat ottavat parhaillaan uutta maahanmuuttopoliittista suuntaa, ja esikuvana on Tanska. Vielä muutamia vuosia sitten juuttien toimia haittamaahanmuuton kitkemiseksi ja palautusten vauhdittamiseksi mulkoiltiin alta kulmain mutta nyt on toinen ääni kellossa.

Purra: Sanon edelleen, entistä kovempaa: Burkat ja niqabit pitäisi kieltää – ”Suomeen ei moinen alistusmenetelmä kuulu”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra uudistaa kannanottonsa hunnutuskiellon puolesta saatuaan palauteryöpyn viimeisimmästä burkakirjoituksestaan. Vaikka mukana oli runsaasti kiukkuista kommenttia, suomalaisten kritiikki islamistisia traditioita kohtaan on jo selvästi valtavirtaistunut, Purra kirjoittaa huomanneensa.

Koulu joutui pahoittelemaan lähetettyään 12-vuotiaan tytön kotiin Ison-Britannian lippua esittävän mekon takia
Brittiläiskoulu pyysi anteeksi lähetettyään 12-vuotiaan Courtney Wrightin kotiin, kun hän osallistui monimuotoisuusaiheiseen teemapäivään Ison-Britannian lippua esittävässä mekossa. Tytön tarkoitus oli juhlistaa brittiläisiä juuriaan, mutta koulussa asu oli tulkittu ongelmallisemmin. Burkiin ja niqabeihin pukeutuneet oppilaat saivat jatkaa päiväänsä normaalisti. Aluksi koulu ei suostunut kommentoimaan tapausta, ja se herätti laajaa huomiota mediassa. Wrightin isä ei hyväksynyt tyttärensä kohtelua ja vaati asioihin suurempaa muutosta. Pian koulu pahoitteli tapahtunutta ja ilmoitti ”tarkistavansa käytäntöjään”.

”Britannia on romahduksen partaalla” – maan suurin puolue lupaa palauttaa lain ja järjestyksen
Reformipuolue on mielipidetiedustelujen mukaan Britannian suurin ja puheenjohtaja Nigel Farage tähtää maan seuraavaksi pääministeriksi. Faragella on käsi kansakunnan pulssilla ja hän aikoo palauttaa uskon yhteiskuntaan. Ensimmäinen lupaus on puolittaa rikollisuus viiden vuoden vuoden sisällä.

Päivän pointti: Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta posotteli tuhansia kilometrejä pitkin Eurooppaa runsaspäästöisellä matkailuautolla – nyt kansa oudoksuu tekopyhyyttä

Suomen Akatemia syytää rahaa rodullistettuun kynsisalonkitutkimukseen, mutta euroakaan ei heru kone- ja valmistustekniikkaan tai kemian prosessitekniikkaan – Wille Rydman: ”On korkea aika..”
Kansanedustaja Wille Rydman herättelee koko tiedeyhteisöä kyseenalaistamaan Suomen Akatemian kestämätöntä rahanjakopolitiikkaa, jossa tukea tarjotaan rodullistettujen kynsisalonkien tarkasteluun, mutta kovien tieteenalojen tutkimuksille nyrpistellään.

BBC ohjeistaa toimittajiaan vähättelemään Gazaan saapuneen avun merkitystä ja maalaamaan mielikuvia nälänhädästä – Hamasin osuus terrorisoimisessa ja avun estämisessä ohitetaan
Brittilehti The Spectatorille vuodetusta sisäisestä sähköpostista paljastuu, että Britannian yleisradioyhtiön BBC:n toimituspäällikkö on antanut toimitukselleen tarkat ohjeet Gazan avustustyön uutisointiin liittyen. Ohjeissa todetaan muun muassa, että ”väittely siitä, kuinka paljon apua on saatu Gazaan, on epäolennainen” ja ohjeistetaan kertomaan, että avun jakelujärjestelmä ”ei toimi”.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää