Mielipiteenvapaus Saksassa: Vain poliittisesti korrekteja asioita uskalletaan sanoa

21.10.2019 |09:30

Kaksi äskettäin julkaistua kyselytutkimusta kertoo karua kieltään mielipiteenvapauden nykytilasta Saksassa. Suurin osa saksalaisista kokee, että he eivät voi vapaasti sanoa mielipidettään tietyistä asioista. Varsinkin maahanmuuttoon liittyvät asiat ovat sellaisia, joissa hyväksytään vain poliittisesti korrektit mielipiteet. Yli kaksi kolmasosaa saksalaisnuorista pelkää rasistileimaa.

Äskettäin julkaistun nuorisotutkimuksen mukaan 68 prosenttia 15-25-vuotiaista saksalaisista nuorista on sitä mieltä, että Saksassa ei voi puhua mitään kielteistä ulkomaalaisista joutumatta leimatuksi rasistiksi, uutisoi Focus-lehti.

Toisen tuoreen tutkimuksen mukaan aikuisista 78 prosenttia on sitä mieltä, ettei Saksassa voi sanoa vapaasti mielipidettään tietyistä asioista. Tällaisia arkaluonteisia asioita ovat esimerkiksi ulkomaalaiset, pakolaiset ja maahanmuutto.

Vaino saattaa kostautua vaalipäivänä

Yleisesti hyväksyttyjä mielipiteitä voi tietenkin ilmaista vapaasti. Kuka tahansa voi sanoa ääneen, että Saksan pitää olla monikulttuurinen ja että pakolaiset ovat tervetulleita. Mutta poliittisesti epäkorrektien mielipiteiden ilmaisemisella voi olla seurauksensa.

– Tietenkin voit ilmaista mielipiteesi vapaasti Saksassa, sanoo Bild-lehden haastattelema politiikan tutkija Werner Patzelt.

– On kuitenkin otettava huomioon mielipiteenilmaisun sosiaaliset seuraukset, jotka voivat olla kovat. Siksi monet mieluummin vaikenevat. Ne, jotka haluavat hiljentää ei-toivotut poliittiset kannat, saattavat olla tyytyväisiä tähän kehitykseen.

Mielipidevaino saattaa kuitenkin kostautua vaalipäivänä yllättävänä äänestyskäyttäytymisenä, politiikan tutkija muistuttaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Autojätti tekee täysäännöksen: Sähköautot jäihin – ”Etäännyimme monien autonostajien todellisista tarpeista”

10.02.2026 |10:09
2.
Suomen uutiset logo

Antifan aktivisti tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen osallisuudesta ”vasarajengin” pahoinpitelyihin Budapestissa – vasemmistomepit: ”Demokraattinen velvollisuus”

09.02.2026 |10:47
4.
Suomen uutiset logo

Ilouutisia maailmalta – Tynkkynen: Saudi-Arabian ja Somalian puolustussopimus romuttaa somalien turvapaikkaperusteet Euroopassa

11.02.2026 |15:35
5.
Suomen uutiset logo

Media puolusti olympiakultaa naisten sarjassa voittanutta algerialaisnyrkkeilijää ja leimasi epäilijät kiusaajiksi – Antikainen: ”Totuus Imane Khelifistä on nyt julki”

11.02.2026 |14:41
6.
Suomen uutiset logo

Empatiafanatismi paisuu Tampereella – intersektionalismia ja etnistä erityiskohtelua yritetään nyt ujuttaa kouluihin

09.02.2026 |17:26

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää