
Thüringenin osavaltiovaaleissa hallituspuolueille tappiot – AfD:lle murskavoitto
Saksan Thüringenin osavaltiossa käytiin sunnuntaina maapäivävaalit. Alustavien tulosten mukaan laitapuolueet jyräsivät ja lähellä keskustaa olevat puolueet hävisivät. Vaihtoehtopuolue AfD paransi äänimääräänsä yli kaksinkertaisesti.
Vasemmistopuolue Linke nousi suurimmaksi puolueeksi, kun kristillisdemokraatit putosivat kärkisijalta kolmanneksi. AfD kiilasi toiseksi. Linke paransi ääniosuutensa 31 prosenttiin ja on saamassa Thüringenin maapäiville yhden lisäpaikan ja paikkoja tulisi nyt 29.
AfD:lle suurin parannus
AfD paransi tulostaan eniten. Viisi vuotta sitten puolue sai 10,6 prosenttia annetuista äänistä. Nyt se rohmusi 23,4 prosenttia äänistä. Se merkitsee paikkamäärän kaksinkertaistumista. AfD:n paikkamäärä asettuisi 22 paikkaan.
Kolmanneksi jätetty CDU saa 21 paikkaa 21,8 prosentin äänimäärällä. Viisi vuotta sitten puolue oli Thüringenin suurin 33,5 prosentin äänisaalilla. Puolue menettää 13 paikkaa.
Sosiaalidemokraatit (SPD) lukeutuvat häviäjiin. 12 paikasta puolue pitää kahdeksan. Vaalikynnyksen olisi ylittämässä myös vihreät ja liberaalien FDP. Liberaalien äänimäärä on tosin hilkulla, sillä äänikynnys ylittyy alustavan laskennan mukaan vain muutamalla äänellä.
Mutkia aluehallituksen muodostamiseen
Kaikki muut puolueet ovat ilmoittaneet, etteivät ne aio tehdä hallitusyhteistyötä AfD:n kanssa. CDU kertoi, ettei se aio työskennellä myöskään vasemmistopuolue Linken kanssa.
Thüringenissä vanha hallituspohja ei saa enää enemmistöä. Aluehallitukseen kuului Linke, SPD ja vihreät. Ainoa enemmistöhallituspohja, joka voisi toteutua on aiempaan koalitioon lisätty FDP. Enemmistöhallitukseen tarvitaan 46 edustajan koalitio.
Mikäli FDP jää äänikynnyksen alle, tulee paikkajako muuttumaan.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pappi auttoi pakolaisia ryhtymällä huumekauppiaaksi

Mielipiteenvapaus Saksassa: Vain poliittisesti korrekteja asioita uskalletaan sanoa

Äärivasemmistolaiset iskivät junaliikenteeseen – Berliinin punavihreä senaatti ei tuomitse iskuja

Turkin raja vuotaa jälleen ja meritaksitoiminta kiihtyy – Rinteen hallitus innoissaan taakanjaosta
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














