

Väkivallasta fantasioinut vasemmistoliiton toiminnanjohtaja eroaa tehtävistään
Vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtaja Misha Dellinger irtisanoutuu tehtävistään. Dellinger ilmoitti päätöksestään perjantaiaamuna.
– Viime päivinä noussut kohu on syönyt luottamuksen, jota ilman ei ole mahdollista tehdä toiminnanjohtajan työtä. Siksi en voi tehdä muuta kuin kantaa vastuun tilanteesta ja irtisanoutua tehtävästäni. Kiitän kanssani työskennelleitä kuluneista vuosista ja pyydän anteeksi tuottamaani pettymystä, Dellinger sanoo vasemmistoliiton tiedotteessa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, joka aluksi pesi kätensä koko tapauksesta ja siirsi kommentointivastuun puoluesihteerille, kommentoi lopulta Dellingerin edesottamuksia Twitterissä.
– Jokaisen vasemmistoliiton toimintaan osallistuvan on sitouduttava ihmisoikeuksiin ja väkivallattomuuteen. Ilman tätä sitoumusta ei voi olla osa meidän aktiivien, luottamushenkilöiden tai työntekijöiden joukkoa. Vasemmistoliiton työntekijään liitetyn anonyymin twittertilin kirjoitukset ovat täysin ja yksinkertaisen tuomittavia, eivätkä edusta millään tavalla puolueemme arvoja.
Andersson sanoo puolueen tiedotteessa arvostavansa Dellingerin päätöstä. Irtisanoutuminen astuu voimaan välittömästi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Fasismi-panikoiva kulttuurieliittimme päätti sitten tehdä massamurhaamisesta kollektiivisen vitsin

P*skapuhe-Andersson sai välittömästi näpeilleen – Selvitys: Hallituksen päästötavoitteet ajamassa osaa Suomesta talousahdinkoon

Entinen propagandisti paljastaa: tiedostavan vasemmistoideologian levittäminen on tuottoisaa bisnestä

Tutkimus: Vihervasemmisto hyväksyy natsiksi ja rasistiksi haukkumisen

Li Anderssonin ministerinjakkara horjuu – väittää ettei tiennyt Dellingerin tappamistwiiteistä, mutta se tuskin pitää paikkaansa

Saksan vasemmisto pohti strategiakokouksessaan rikkaiden ampumista: “Pakkotyöleiri riittää!”

Vasemmistoliiton ex-toiminnanjohtajan juttu eteni syyteharkintaan – perusti Twitter-tilin, jolta lähetettiin tappouhkauksia
Viikon suosituimmat

Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Trump palautti laittomasti maassa oleskelevia Yhdysvalloista Kolumbiaan – Yle uutisoi kostoksi ja puhui siirtolaisista
Vanha valtamedia Yleisradiosta Ilta-Sanomiin on jatkanut kipuiluaan heti Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin virkakauden alusta asti, mikä näkyy mediasisältöjen oudoissa sanavalinnoissa.

Antikainen: Kuolema on hinta sananvapaudelle – Koraanin polttajan murha on varoitus koko Euroopalle
Koraanin polttamisesta tunnetuksi tullut Salwan Momika on ammuttu hengiltä Södertäljessä Ruotsissa. Momikalla oli ollut edellisenä päivänä käynnissä livestriimi Tiktokissa, kun hänet ammuttiin kesken lähetyksen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa ääri-islamilaisen ajattelun ja haitallisen maahanmuuton tuhoisista seurauksista Euroopalle.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Väkivalta kiihtyy Ruotsissa – Koraanin polttaja ammuttiin suorassa lähetyksessä
Koraanin polttamisista julkisuutta saanut Salwan Momika ammuttiin myöhään keskiviikkoiltana Södertäljessä. Poliisi ei ole vahvistanut uhrin henkilöllisyyttä. Turvallisuuspoliisi Säpo osallistuu SVT:n mukaan murhan tutkintaan.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Uusimmat

Suomi rakentaa perusinfraa – Ranne: Siltarumpujen aika on ohi

Kymen piiri valitsi lisää aluevaaliehdokkaita
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää