

PS ARKISTO
Valtionyhtiö vastustaa valtion viranomaisen tekemää hakemusta – Juuso kysyy omistajaohjauksesta
Kaisa Juuso on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen valtion omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille.
– Kemijoki Oy:n viimeaikainen toiminta osoittaa yhteiskuntavastuun puutetta. Nykyisessä hallitusohjelmassa todetaan, että jokaisen valtionyhtiön perusarvona on oltava yhteiskuntavastuu. Valtionyhtiön tulee ottaa päätöksenteossaan taloudellisten tekijöiden lisäksi huomioon myös toiminnan sosiaaliset ja ympäristölliset vaikutukset. Sama asia on kirjattu myös hallituksen viime keväänä hyväksymään omistajaohjauspoliittiseen periaatepäätökseen, Kaisa Juuso huomauttaa.
– Hallitusohjelmassa todetaan myös, että kansallisen kalatiestrategian pohjalta jatketaan luontaisen kierron palauttamista rakennettuihin vesistöihin. Puretaan vaellusesteitä ja kunnostetaan kalojen lisääntymisalueita ja toteutetaan ohitusratkaisuja. Lisäksi hallitusohjelman mukaan toteutetaan vaelluskalahankkeita laajalla yhteistyöllä ja kalatalousvelvoitteita päivitetään viranomaistyönä.
Valtionyhtiöllä erikoinen asenne
Valtionyhtiö Kemijoki Oy on ryhtynyt vastustamaan hallitusohjelmassa kirjattuja tavoitteita. Valtion omistusosuus Kemijoki Oy:stä on yli 50 prosenttia. Yhtiö esittää aluehallintovirastolle 10.8. jättämässään muistutuksessa Lapin ELY-keskuksen tekemän kalatalousvelvoitteiden muutoshakemuksen hylkäämistä.
– Kalatalousvelvoitteiden muutoshakemus toteuttaisi hallitusohjelmaan kirjattua kalojen luonnonkierron palauttamista ja voimalaitosten kalatieratkaisuja. Valtionyhtiön asennetta voidaan kyllä pitää erikoisena, sanoo Juuso.
– Valtionyhtiön toiminta ja hallituksen omistajaohjaus ei tässä tapauksessa toteudu lainkaan hallitusohjelman ja valtioneuvoston omistajaohjausperiaatteiden mukaisesti.
Kalatalousvelvoitteet vanhentuneita
Vesitaloushankkeisiin ja vesivoimalaitoksiin liittyvät rakennelmat ja rakenteet muodostavat kulkuesteen luontaisten kalakantojen vaellukselle ja niiden elinkierrolle. Vesitalousluvissa kulkuesteiden aiheuttamaa vaikutusta on pyritty poistamaan muun muassa istutusvelvoittein, mutta tutkimusten perusteella velvoiteistutusten vaikuttavuus näyttää olevan laskusuuntainen luontaiseen kantaan verrattuna.
Lapin ELY-keskus on hakenut Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta muutosta Kemijoen pääuoman kaikkien voimalaitosten ja Raudanjoen Permantokosken voimalaitoksen kalatalousvelvoitteisiin.
– Muutos toisi mukanaan kalatiet voimalaitoksiin ja parantaisi kalojen nousumahdollisuuksia ja luonnonkiertoa. Hakemus on Pohjois-Suomen aluehallintoviraston käsittelyssä. Lapin ELY-keskus perustelee hakemustaan muun muassa muuttuneella kalataloudellisella tilanteella. Nykyisin voimassa olevat kalatalousvelvoitteet ovat 40 vuoden takaa ja ne ovat jo vanhentuneet.
Omistajaohjausministerillä valtaa vaikuttaa
Suomessa lohen lisääntymisjokien määrä on vähentynyt sadassa vuodessa kymmenesosaan, ja alkuperäiset lohikannat esiintyvät enää vain Tornionjoessa ja Simojoessa. Suomalaisessa uhanalaisluokituksessa Itämeren lohikannat on luokiteltu vaarantuneiksi.
Kansallisen lohi- ja meritaimenstrategian tavoitetilana vuonna 2020 on, että elinvoimaiset lohi- ja meritaimenkannat lisääntyvät Suomen joissa, ja niitä palautetaan potentiaalisiin ja rakennettuihin jokiin ja puroihin. Strategiassa asetetun päämäärän mukaan lohi- ja meritaimenkantojen tärkeitä elinympäristöjä ja vaellusreittejä kunnostetaan, ja näiden toimenpiteiden myötä painopistettä siirretään istutuksista kalojen luontaiseen elinkiertoon. Kalojen nousureittien rakentamiseen velvoittaa myös EU:n vesipuitedirektiivi.
– Valtionyhtiö Kemijoki Oy vastustaa kansalliseen lohistrategiaan ja hallitusohjelmaan perustuvaa hanketta. Kalateiden rakentamisvelvoitteella on tarkoitus säilyttää ammattikalastus ja parantaa ammattikalastajien saaliin arvoa. Velvoite osaltaan varmistaa Itämeren lohikantojen säilymisen sekä vapaa-ajankalastuksen ja Pohjois-Suomelle merkittävän kalastusmatkailun harjoittamisen. Hallituksen omistajaohjausministerillä on kyllä mahdollisuus vaikuttaa Kemijoki Oy:n kantaan, jos niin haluaa, painottaa Juuso.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juuso vaatii Kemi-Tornion lentoyhteyksien säilyttämistä

Antikainen: Yhteiskuntavastuun toteuttaminen nostettava omistajaohjauksen keskeiseksi tavoitteeksi

Demarit eivät kanna vastuuta Posti-sekoiluista – Tavio: ”Miten voi olla, että asiasta ei ole oltu kartalla, varsinkin, kun Rinne on ay-mies?”
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














