Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Vigelius: ”Milan Jaffin karkotus on vasta alkua” – tilastot kertovat karkotusten olevan selvässä kasvussa

16.12.2025 |09:36

Lukuisista rikoksista tuomitun katujengirikollisen Milan Jaffin karkotus toteutettiin Suomessa viime viikolla. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtajan, kansanedustaja Joakim Vigeliuksen mukaan tämä on vasta alkua.

Milan Jaffin kaltaisen suojeluasemaa hyväksikäyttäneen sarjarikollisen karkotus on näkyvä esimerkki siitä, miksi perussuomalaisten lakimuutoksille on tarve. Olemme kiristäneet oleskelulupien ehtoja, kiristäneet rikollisten säilöönottoa, helpottaneet suojeluaseman lakkauttamista ja nopeuttaneet maastapoistamista, Joakim Vigelius luettelee.

Vigelius viittaa muun muassa tammikuussa voimaan astuneeseen lakimuutokseen, jonka myötä turvapaikka ja toissijainen suojeluasema voidaan jättää myöntämättä tai lakkauttaa vakavien rikosten perusteella.

– Osa lakimuutoksista on astunut voimaan vasta vuoden sisällä. Jo nyt karkotukset luvattoman oleskelun perusteella ovat yli kaksinkertaistuneet Sanna Marinin hallituksen ajoilta. Myös rikollisten karkotukset ovat kasvaneet kymmenillä prosenteilla, Vigelius toteaa viitaten Migrin tilastoihin.

Ei olisi onnistunut ilman perussuomalaisia

Myös rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen kommentoi aiemmin Iltalehdelle antamassaan hastattelussa, että Jaffin karkotus olisi voinut olla mahdotonta ilman hallituksen läpiajamaa lakimuutosta.

Vigelius muistuttaa, että siinä missä perussuomalaiset sai kyseisen maahanmuuttopoliittisen uudistuksen monien muiden vastaavien ohella läpi, ovat SDP, vihreät ja vasemmistoliitto äänestäneet näiden lakimuutosten hylkäämistä.

– Lakiemme, sopimustemme ja oikeuksiemme tulisi taata ensisijaisesti suomalaisten turvaa ja hyvinvointia, ei rikollisten oikeutta jäädä maahan verukkeella tai toisella.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Milan Jaff ja ennätysmäärä ulkomaalaisia karkotetaan Suomesta – Vigelius: ”Suomen ei pidä olla turvapaikka rikollisille”

03.09.2025 |15:22

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää