

PS ARKISTO
VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Laakso eroaa tehtävästään – syynä VR:n hallituksen häpeilemätön tietojen pimittäminen
Perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso on jättänyt eronpyyntönsä VR:n hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävästä. Laakso on julkisesti kritisoinut VR:n hallitusta huhtikuusta saakka, jolloin VR:n toimitusjohtaja Lauri Sipponen irtisanottiin. Tuolloin VR:n hallituksen puheenjohtaja Kjell Forsén myönsi piilotelleensa ja valehdelleensa tapahtumien kulusta niin VR:n henkilöstölle, medialle, johtoryhmälle kuin hallintoneuvostollekin.
– VR:n hallitus pitää hallintoneuvostoa pilkkanaan eikä ole toistuvista pyynnöistä huolimatta antanut hallintoneuvostolle sille kuuluvia tietoja toimitusjohtajan irtisanomisen perusteista, toteaa perussuomalaisten Sheikki Laakso.
– Ylimielisyydessään hallitus on ilmeisesti unohtanut, että VR on valtionyhtiö, jonka omistajia ovat käytännössä Suomen kansalaiset, ja että poliittisesti valittujen henkilöiden tehtävänä on valvoa hallituksen toimintaa hallintoneuvoston kautta.
– Nyt hallitus vain syöttää hallintoneuvostolle neljännesvuosittain pullaa ja kahvia kertoen samalla yhtiön taloustietoja. Hallitus ei vaivaudu kysymään hallintoneuvostolta edes mielipidettä, saati että kertoisi sille toimistaan etukäteen, Laakso lataa.
VR:n itsekkyys ei rajoitu hallintoneuvoston kohteluun
Yhtiön härskit toimintatavat ovat tulleet Laaksolle tutuiksi parin viime vuoden kuluessa.
– VR oli oman kilpailuasemansa parantamiseksi valmis vaarantamaan metsäteollisuuden kuljetukset. Se on valtionyhtiöltä ennenkuulumatonta.
– Kilpailijan osto kumipyöräliikenteessä ja siten hankittu sektorikohtaisesti määräävä markkina-asema ei mielestäni sovi valtionyhtiön toimintaperiaatteisiin. Ei ole tarkoituksenmukaista, että valtionyhtiö tuhoaa ympäriltään kaiken yksityisen saman alan osaamisen.
Yritys vaikuttaa eduskuntaan oli kaiken huippu
VR:n sisällä henkilöstön johdon taholta kokema kohtelu ja arvostuksen puute ovat puhuttaneet jo jonkin aikaa, pääosin julkisuudelta piilossa.
– Yhtenä epäkohtana nostan esiin VR:n harjoittaman henkilöstöpolitiikan, jota Sipponen oli palkattu parantamaan.
Hallituksen pyrkimys vaikuttaa hallintoneuvoston kansanedustajajäseniin on kuitenkin ollut kaiken huippu.
– Erityisen härski oli tapa, jolla hallintoneuvoston kautta yritettiin vaikuttaa eduskuntaan. Hallintoneuvoston tehtävä on valvoa yhtiön toimintaa kansan edustajina, ei toimia VR:n ohjailemana lobbariryhmänä kansanedustuslaitoksen sisällä, Laakso kuvaa tilannetta.
Hallintoneuvoston toiminta edellyttää hallituksen yhteistyötä
Hallintoneuvoston perimmäinen tarkoitus – yhtiön hallituksen toiminnan valvominen – ei voi tarkoituksenmukaisesti toteutua, mikäli hallitus on yhteistyöhön vastahakoinen. Se osoittaa huomattavan puutteen valtionyhtiöiden toiminnan kontrollissa. Järjestelmä vaatisi päivittämistä siten, että hallitusneuvostolla olisi kyky suorittaa tehtäväänsä hallituksen yhteistyöhalukkuudesta riippumatta.
– Koska hallintoneuvostolla ei hallituksen toistuvan tietojen pimittämisen myötä ole keinoja toteuttaa lain sille määräämää tehtävää valvoa VR:n hallituksen toimintaa, olen tehnyt päätöksen erota hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävästä. Samalla eroan myös hallintoneuvoston jäsenyydestä, Laakso toteaa.
Onko valtionyhtiön kannettava vastuu toimistaan?
VR:n hallitus myöntää valehtelun ja tietojen pimittämisen. Se myös jatkaa monopolistisia pyrkimyksiään ja harvojenkin kilpailijoidensa raivaamista markkinoilta keinolla millä hyvänsä. Ovatko nämä valtionyhtiölle hyväksyttäviä toimintaperiaatteita?
Kansanedustaja Laakson mielestä eivät ole. Kokonaisuuden huomioiden hän näkee, että VR:n hallituksen tulisi erota.
– Hallituksen on oltava vastuussa tekemisistään. Tulen ottamaan tämän esille valtion omistajaohjauksen parlamentaarisessa neuvottelukunnassa, Laakso lupaa.
Kansanedustaja Laakso toimii valtion omistajaohjauksen parlamentaarisen neuvottelukunnan varapuheenjohtajana.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- omistajaohjauksen parlamentaarinen neuvottelukunta henkilöstöpolitiikka Kjell Forsén Lauri Sipponen VR:n hallitus VR:n hallintoneuvosto Sheikki Laakso valtionyhtiöt Lobbaus kansanedustajat VR Omistajaohjaus Metsäteollisuus eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtionyhtiö näyttää huonoa esimerkkiä – ”Finnairin kannattaisi ymmärtää, että hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen etu”

Nuorisojärjestöt ottivat yhteen AlfaTV:llä – samaa mieltä vain somen merkityksestä

Ex-pääministeri Paavo Lipponen ja demarien puoluesihteeri konsultoivat Venäjän kaasuputkihankkeita – palkkioksi satoja tuhansia euroja

Reijonen ihmettelee eduskunnan turhia nimityksiä: ”Eivät välttämättä kokoonnu ollenkaan”

Leena Meri: VR:n on panostettava palveluun

Leena Meri: Hallitusta ei kiinnosta VR:n epäkohdat – ongelmat jäävät asiakkaan vastuulle
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













