

LEHTIKUVA
Tavio: Miksi valtionyhtiö rakennuttaa lauttoja ulkomailla?
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen valtion omistaman Suomen Lauttaliikenne Oy:n alushankinnoista. Tavion mukaan valtionyhtiö ei ole huomioinut Suomen yhteiskunnan etua, sillä ulkomailta on tilattu aluksia, joita olisi saatu Suomestakin.
Ville Tavio huomauttaa, että esimerkiksi vuonna 2019 Suomen Lauttaliikenne valitsi kilpailuttamalla rakentamispaikaksi Puolan, koska se oli suomalaista telakkaa halvempi. Kolme vuotta aiemmin Suomen Lauttaliikenteen lauttahankintaan valittiin niin ikään puolalainen telakka.
Hankintapolitiikkaan tultava muutos
Tavion mukaan hankintapolitiikkaan pitää nyt tulla muutos. Tavio kysyy ministeriltä, miten hallitus huolehtii siitä, että valtio-omisteisen lauttayhtiön hankinnat edistävät suomalaisten työllisyyttä ja hyödyttävät suomalaista yhteiskuntaa.
– Juuri nyt on tärkeää suosia vesiliikenteen hankinnoissa kotimaista tuotantoa, sillä Suomen yhteysalusten sekä lautta- ja lossikannan keski-ikä on lähes 40 vuotta ja osa aluksista on jo ylittänyt arvioidun käyttöikänsä, joten uusia tilauksia tullaan tekemään merkittävästi.
Kotimaista osaamista hyödynnettävä
Tavio painottaa, että valtio saisi kotimaisuutta suosiessaan konkreettista vastinetta panokselleen sekä työllisyydessä että kilpailukyvyssä, vaikka suomalaisen telakan tarjous ei olisikaan kaikissa tapauksissa hinnaltaan matalin.
– Lisäksi Suomen alv ja muut verokertymät käytännössä tasoittavat hintaeroa halvemman tuotannon maihin, Tavio toteaa.
Suomi on sitoutunut vähentämään päästöjään tulevina vuosina myös omistajaohjauksen kautta. Tavio katsoo, että kotimaisen korkean osaamisen hyödyntäminen edistää tämän tavoitteen toteutumista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Kriisi antaa röyhkeille yhä terävämmät kyynärpäät ja aina vaativille yhä kovemman äänen – ”Kun valtio jakaa rahaa, sille on ottajia”

Immonen: Hallituksen puututtava rakenteelliseen korruptioon – ”Erityisesti vihreät ovat ongelma”

Leena Meri: Kasvomaskit hankittava kotimaisilta yrityksiltä

Tavio: Hallituksen esittämä kielto mennä ostoksille selvästi liioiteltu

Tavio: Koronarahaa myös suomalaisille

Valtionyhtiö näyttää huonoa esimerkkiä – ”Finnairin kannattaisi ymmärtää, että hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen etu”

VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Laakso eroaa tehtävästään – syynä VR:n hallituksen häpeilemätön tietojen pimittäminen
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













