

KUVAKAAPPAUS/ALFATV
Nuorisojärjestöt ottivat yhteen AlfaTV:llä – samaa mieltä vain somen merkityksestä
Erimielisyydet PS-Nuorison kanssa ovat ainakin nuorvihreille ylitsekäymättömiä. Demarinuoret ovat rakentavammalla linjalla. Yhtä mieltä sentään ollaan sosiaalisen median ja suoran demokratian merkityksestä, jos nuoria oikeasti halutaan puhutella.
Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Joakim Vigelius latasi kaksi minuutin pätkää Ylen Jälkiviisaat-ohjelmasta someen ja sai aikaan aikamoisen haloon. Videolta käy kirkkaasti ilmi melkoinen kaksinaismoralismi ”jälkiviisaiden” suhtautumisessa yhtäältä Elokapinan ja toisaalta Convoy-porukan mielenosoituksiin erityisesti Mannerheimintien tukkimisen osalta.
Mutkat suoriksi yleistäen Elokapinan touhuun suhtauduttiin suurella sympatialla ja Convoyn mielenosoituksessa taasen oli jälkiviisaiden mukaan kyse lähinnä vastuuttomuudesta. Some kohisi, media tarttui asiaan ja Yle halusi poistaa Vigeliuksen editoiman hengentuotteen somesta.
Kohu sai tekijän itsensäkin hämmennyksiin:
– Kokoluokka oli yllätys. Ajattelin kyllä, että tästä tultaisiin puhumaan mutta tämä lähti ihan uusille kierroksille, mistä olen tietysti tosi tyytyväinen. Yle valtionyhtiönä ja veronmaksajien rahoittamana ansaitseekin tulla kritisoiduksi. Sehän se hullua olisi, jos meillä olisi valtion media, jota ei saisi kritisoida, Vigelius sanoi AlfaTV:n Sanna Ukkola Live -ohjelmassa.
Keskustelu karkasi jäsentenvälisiin
Keskustelu Ylestä jäi parin ympäripyöreän lausunnon tasolle, kun sotatorvet jo törähtivät Keravan studiossa. Toimittaja nimittäin otti esille muiden nuorisojärjestöjen takkuisen suhtautumisen PS-Nuorisoon.
– Meillä on ollut ihan hyvä ja johdonmukainen linja siinä, että Vihreät nuoret tekee avoimesti yhteistyötä kaikkien poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa, jotka ovat sitoutuneet edistämään liberaalia demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Ja tässä on silloin nähty syytä olla tekemättä yhteistyötä PS-Nuorison kanssa, pamautti Vihreiden nuorten puheenjohtaja Jami Haavisto.
Demarinuorten kanta osoittautui huomattavasti rakentavammaksi, eikä menneisyyden haamujen anneta nousta häiritsemään tämän päivän ja tulevaisuuden normaalia kanssakäymistä.
– Kun oli viestiä siitä, että olisi samoja toimijoita tässä uudessakin järjestössä mukana, niin mielestäni on oikeus kysyä siitä, irtisanoutuuko (uusi johto, toim. huom.) vaikka fasismista ja siihen voi sitten vastata. En takertuisi historiaan vaan siihen, miten jatkossa vuoropuhelua kannattaa käydä, totesi Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto.
Perussuomalaiset yhteistyön asialla
Vigelius korosti, ettei Perussuomalainen Nuoriso kieltäydy yhteistyöstä muiden järjestöjen kanssa.
– Olemme valmiita järjestämään yhteistapahtumia, yhteispaneeleita, yhteisillanistujaisia kaikkien nuorisojärjestöjen kanssa, koska pidän sitä ihan normaalina osana nuorisopolitiikkaa. Sitä liberaalia demokratiaa mitä varmasti tekin korostatte, Vigelius mainitsi ja osoitti sanansa erityisesti Haavistolle.
– Kyllä ja me edelleen odotamme niitä teidän ulostulojanne ihmisoikeuksien puolesta esimerkiksi transnuorten asemaan liittyen, Haavisto vastasi.
– Onko siis niin, että jos ei allekirjoita kaikkia näitä teidän translinjauksia, niin te ette tee yhteistyötä? Vigelius tiedusteli.
– Jos yleisesti on valmis polkemaan ihmisten oikeuksia olla oma itsensä ja ei halua edistää heikompien ihmisten asemaa, niin siinä tapauksessa voidaan sanoa, että järjestö ei ole valmis edistämään ihmisoikeuksia kovinkaan kunnianhimoisesti, Haavisto lukitsi kantansa.
Ketään ei pidä sulkea ulkopuolelle
Demarinuorten Perholehto säilytti tyyneytensä Haaviston sanan säilän heiluessa, otti hetkestä kiinni ja jatkoi rakentavaa debattia nuorisojärjestöjen yhteistyömahdollisuuksista.
– Jos poliittiset nuorisojärjestöt eivät tee toistensa kanssa yhteistyötä tai eivät ope edes valmiita käymään keskusteluita, niin en näe, että se on kauhean hyvä tie, Perhoehto sanoi ja katsoi Haavistoa.
– Ideaali politiikka ei ole sellainen, jossa suljetaan joitain ihmisiä keskustelun ulkopuolelle, ellei kyseessä ole sellaisesta järjestöstä, joka aiemmin on lakkautettu, Perholehto täsmensi.
Kannatusta suoralle demokratialle
Keskustelun alkulähteille palattiin siinä vaiheessa, kun toimittaja kyseli keinoja nuorison aktivoimiseksi mukaan politiikkaan. Perholehto ja Vigelius olivat samalla aaltopituudella siinä, että nuoret kaipaavat enemmän suoraa toimintaa edustuksellisen demokratian sijasta.
– Ehkä semmoinen kokonaisvaltaisempi demokratiareformi olisi hyvä, että pitäisikö olla enemmän suoraa demokratiaa ja vähemmän tällaista edustuksellisuutta, jota meillä nyt tosi vahvasti painotetaan, pohti Perholehto.
– Kuulostaa oikein hyvältä, lähtisin tuossa komppaamaan Pinjaa, että suoraa demokratiaa me kaipaisimme enemmän tänne Suomeen. En ymmärrä miksi meillä on ikään kuin laitettu lukkojen taakse ajatuskin kansanäänestyksistä. Vaikka niitä harjoitetaan muuallakin Euroopassa suhteellisen aktiivisesti, Vigelius sanoi.
– Sitä kautta olisi mahdollisuus aktivoida ihmisiä ja luoda sitä kiinnostusta myös nuorille. Ja jos puhutaan erityisesti nuorista, niin sosiaalinen media on ihan ehdoton. Ilolla olen katsonut, kun meillä perussuomalaisissa ja muissakin puolueissa on otettu some haltuun.
Nuoret tavoitetaan somen kautta
Vigeliuksen mukaan sosiaalisen mediaan haltuunotto tarkoittaa sitä, että someen sallitaan sisältöjen syöttö, sisältöjen käyttö ja meemien tekeminen.
– Meidän pitää mahdollistaa nuoriin vetoavat väylät, jos haluamme tavoittaa nuoria.
Aivan lähetyksen lopussa puoluenuoret pääsivät vielä kerran tukkanuottasille, kun keskustelu kääntyi polttoaineverotuksen mahdolliseen leikkaukseen ja sen rahoittamiseen kehitysavusta ja maahanmuuton kuluista leikkaamalla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- meemit demokratiareformi transnuoret Demarinuoret Vihreät nuoret Sanna Ukkola Liva Pinja Perholehto Jami Haavisto Convoy Finland Joakim Vigelius polttoaineiden verotus Elokapina Jälkiviisaat Yleisradio yhteistyö Sosiaalinen media Some Suora demokratia Ihmisoikeudet Perussuomalaiset Nuoret kehitysapu maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tynkkynen: Jos Suomessa aletaan rajaamaan sitä, mistä oppositiopoliitikot saavat puhua, silloin käytännössä kriminalisoidaan erilaisia arvoja ja ideologioita

Epämääräiset vihapuhelait murentavat sananvapautta – brittilehti käyttää Päivi Räsäsen tapausta varoittavana ääriesimerkkinä

Perussuomalainen Nuoriso: Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan päivitettävä nykyaikaan – “Sananvapaus on merkittävä osa länsimaisia arvoja”

Mitä ihmettä? Valtioneuvoston julkaisussa esitelty “demokraattinen innovaatio” estäisi vaaliehdokkuuden jatkossa niiltä, jotka eivät irtaudu vihapuheesta

VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Laakso eroaa tehtävästään – syynä VR:n hallituksen häpeilemätön tietojen pimittäminen
Viikon suosituimmat

Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Some repesi riemuun koraaninpolttajan kuoleman jälkeen – ”Tilanne ei ole enää viranomaisten hallinnassa”
Koraanin polttajan murha on herättänyt mielipiteiden ristiaallokon kautta maailman. Tilanne Ruotsissa ei pommien räjähdellessä ole enää viranomaisten hallinnassa. Esiin on noussut epäilyjä siitä, että kansankodissa on tahoja, joilla on omat lakinsa.

Maahanmuuttajien työttömyys rasittaa Suomen kuntien taloutta – Närpiön työttömistä yli 65 % ulkomaalaistaustaisia
Ajatuspaja Suomen Perustan päivitetty tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajien heikko työmarkkina-asema ja korkea työttömyys ovat ongelma kunnissa ja kaupungeissa etenkin pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajien osuudet kuntien työttömistä ovat kuitenkin suuria myös muualla Suomessa.