

MATTI MATIKAINEN
Wihonen: Hallituksella on edessä pitkä ja tuulinen syksy
Budjettineuvottelut ovat alullaan ja vasemmistovoittoinen hallitus alkaa rakentamaan vuoden 2020 budjettia. Lupauksista huolimatta taloudellista hyvää ei ole kansalaisille luvassa. Talouden realiteetit asettavat ne tiukat rajat, joilla järkevä toiminta on mahdollista. Kuuluisia vaalilupauksia hallituksen talouskupla ei tule kestämään, arvelee perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen.
Antti Rinteen hallituksen haasteet tulevat olemaan työllisyyden ja talouden saralla suuret.
– Tämä asettaa myös sisäisen turvallisuuden tilanteen uuteen näkökulmaan, sillä uusien kansainvälisten haasteiden lisäksi olisi hoidettava ne entiset haasteet, kuten esimerkiksi laittomasti maassa olevien luoma ongelma, Jussi Wihonen sanoo.
– Hallitusohjelman mukainen mahdollinen maahanmuuttopolitiikan löysentäminen aiheuttaa ensisijaisesti kasvavia kuluja sekä kustannuksia. Ne eivät ole positiivisia ratkaisuja yrittäjien työvoimapulaan, mutta kasvattavat yhteiskunnalle velvoitteita sekä pitkäkestoisia kustannuksia. Maksajana ovat suomalaiset työntekijät kohoavina kustannuksina ja veroina. Onko se suomalaisten edun mukaista?
Suomi tarvitsee uusia työllistäjiä
Wihonen sanoo, että perussuomalaisilla olisi ratkaisuja omien ohjelmien pohjalta.
– Jaetaan vain sitä kakkua, mitä on saatu kerättyä. Luodaan lisäksi niitä keinoja, joilla yhteiskunnan kakku kasvaa.
– Yksinkertaisesti budjetissa tulisi olla investointeja sekä keinoja, jotka luovat mahdollisuuksia uusille työtä tarjoaville yrittäjille eli uusien työnantajien markkinoille. Suomi tarvitsee juuri näitä uusia työllistäjiä ja elämässä yrittäjiä ja hallituksen tulisi ottaa tämä huomioon vahvasti budjettiesityksessään, Wihonen ohjeistaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jussi Wihonen valtion budjetti työntekijät Investoinnit Yritykset Maahanmuuttopolitiikka Turvallisuus perussuomalaiset hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wihonen: ”Kaikki tietävät, että perussuomalaiset ovat oikeassa, sitä on vain hankala myöntää”

Purra: ”Sisäministerin ja hallituksen ääriliberaali maahanmuuttolinja täysin irti todellisuudesta”

Peltokangas: Hallituksen haluttomuus laittomien siirtolaisten palauttamiseen kotimaihinsa on sylkemistä oman maan heikompiosaisten päälle

Mäkynen: Ulkomaille lähtevät rahansiirrot saatava kuriin – Kelan tuilla rahoitetaan muiden maiden kansalaisia
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää






