

MATTI MATIKAINEN
Peltokangas: Hallituksen haluttomuus laittomien siirtolaisten palauttamiseen kotimaihinsa on sylkemistä oman maan heikompiosaisten päälle
– Suomen valtion ainoa tehtävä on oman maan ja sen kansalaisten elämän turvaaminen kaikissa elämän tilanteissa, ei laittomasti maassa olevien. Suomen oikeuslaitos on ulkomaalaisten tekemissä rikosasioissa ja niiden tuomitsemisessa pelkkä vitsi, mutta jostain se käsky tähän tapaan toimia tulee, kansanedustaja Mauri Peltokangas jyrähtää.
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas viittaa irakilaisen turvapaikanhakijan edesottamuksiin Satakunnassa, kun tämä syyllistyi juhannuksen aikaan kolmena peräkkäisenä päivänä lapsen törkeään raiskaamiseen.
– Tämä sankari oli edellisenä vuonna ehtinyt jo kunnostautumaan samankaltaisissa rikoksissa, mutta ilman mainittavampaa sanktiota.
– Ehdollinen tuomio ei ole rangaistus, se on lupa jatkaa törkeää käytöstä ja he myös käyttävät suomen oikeuslaitoksen antamaa mandaattia tehdä mitä haluavat, eivät he piittaa, Peltokangas sanoo.
Kotouttamistoimet ovat turhia
Peltokankaan mielestä tämänkaltaiset rikokset ja niiden toisto kertovat vain siitä, ettei tekoihin syyllistyneillä ole minkäänlaista halua toimia yhteiskuntamme asettamien lakien ja sääntöjen mukaan.
– Me kaikki tiedämme jo vuosien kokemuksesta, ettei mitkään kotouttamistoimet ja raha auta tähän ongelmaan. Siksi ainoa keino vähentää näitä rikoksia ja suojata oman maan kansalaisia on kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöönotto. Yksinkertaista ja tehokasta, mutta tahtotilaa ei hallitukseltamme omien lastemme suojelemiseen löydy.
– Samaan aikaan kun hallituksemme suoltaa kauniita sanoja turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksista ja ihmisarvoista, lompsii kaduillamme Maahanmuuttoviraston johtaja Pekka Nuutisen mukaan peräti 7 000 kielteisen päätöksen saanutta laitonta maassaolijaa.
Suomalainen maksaa viulut
Peltokangas painottaa, että laittomasti maassa olevat ulkomaalaiset ovat suurin uhka maamme turvallisuudelle, eivät huolestuneet, äärioikeistolaisiksi haukutut suomalaiset.
– 700 miljoonaa kehitysapuun ja ilmastorahastot päälle. Kyllä suomalainen veronmaksaja kiltisti maksaa, samalla kun hänen lastaan ahdistellaan ja vanhempiaan ryöstetään kauppareissulla. Tämä on sitä Rinteen hallituksen liberaalia demokratiaa parhaimmillaan.
– Suomen tie ei tule olemaan Ruotsin kaltainen, sen me perussuomalaiset lupaamme ja teemme kaikkemme, että kunnioitus oman maan kansalaisia kohtaan palautetaan, Peltokangas sanoo päättäväisesti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lapsen törkeä raiskaus veronmaksajat irakilaiset suomalaiset laittomasti maassa olevat Mauri Peltokangas Kotouttaminen Turvapaikanhakijat perussuomalaiset hallitus Rikollisuus kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Hallitus kädetön ulkomaalaisten tekemien seksuaalirikosten edessä

Maahanmuuttovirasto ei tiedä turvapaikan saaneiden rikollisten karkotusmäärää – Tavio: ”Suomi on ulkomaalaisten rikollisten paratiisi”

Perussuomalaiset: Hallitus pimittää tietoja turvapaikkakustannuksista ja lappaa rahat ennemmin Afrikkaan kuin Suomeen

Tavio: Ulkomaalaisten raiskausaalto pysäytettävä

Turvapaikanhakijoiden palautukset vauhtiin Ruotsissa

Tanska rakentaa elektronisen muurin Ruotsin vastaiselle rajalle

EU-jäsenvaltioiden parlamentaarikot keskustelivat Eduskunnassa maahanmuuttopolitiikasta – Purra: ”Selvästi kuultavissa, että nyt on siirrytty kriittisempään ja realistisempaan suuntaan”

Turkin raja vuotaa jälleen ja meritaksitoiminta kiihtyy – Rinteen hallitus innoissaan taakanjaosta

Peltokangas: Suomi on dumpannut vuosikymmeniä rahaa Afrikkaan – ”Ei ole saatu mitään muuta aikaiseksi kuin lisääntyviä konflikteja, heimosotia ja kansojen kurjistamista”
Viikon suosituimmat

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.

Skotlannin eduskuntaan valittu transsukupuolinen tamili kerää rahaa jatkoviisumiin voidakseen jäädä maahan
Vihreä puolue sai peräti kaksi transsukupuolista ehdokasta läpi Skotlannin alueparlamenttivaaleissa. Toinen heistä on ei-binäärinen tamilimaahanmuuttaja, jonka opiskelijaviisumi päättyy vuoden lopussa. Tuore kansanedustaja onkin aloittanut rahankeräyksen saadakseen kokoon jatko-opiskelijan oleskelulupaan vaadittavat kaksituhatta puntaa.
















