KOMMENTTI | Onhan se hätkähdyttävä vaalimainos. Wille Rydmanin kuva Helsingin Sanomissa ja vieressä isolla teksti: ”Kaikki, mitä tässä lehdessä sanotaan, ei ole totta”. Päätoimittaja Matias Turkkila pohtii kolumnissaan, miksi HS:n oli pakko julkaista vahvaa imagohaittaa aiheuttava mainos.

Se suppeneva joukko suomalaisia, jotka edelleen lukevat HS:ää, saivat tänään ihmeteltäväkseen Wille Rydman (ps.) vaalimainoksen. Hän ottaa siinä suoraan kantaa lehden tekemään Rydmania koskevaan kiistanalaiseen häväistyskirjoitukseen.

”Kaikki, mitä tässä lehdessä sanotaan, ei ole totta”, Rydman toteaa mainoksessa.

Rydmanin mainos on julkaistu sekä painetussa lehdessä että näköislehdessä. Mainoksen maksajiksi on ílmoitettu ”joukko entisiä Hesarin tilaajia / Vapauden vaalijat ry”

On ennenkuulumatonta, että lehti julkaisee itseään koskevaa suoraa kritiikkiä.

Mutta nyt kyseessä olikin poikkeustapaus.

HS-päätoimittaja Antero Mukka yrittää paikkailla vahinkoa kommentoimalla julkaisupäätöstä Rydmanille Twitterissä: ”Kiitos ilmoitusasiakkuudestasi. On arvokasta, että näissäkin vaaleissa kansanedustajaehdokkaat kokevat laadukkaan ja luotettavan uutismedian toimivana alustana ajatuksistaan kertomiseen. Nämäkään eivät luiskahda lehteen, vaan on tehty sananvapauden pohjalta oikea julkaisupäätös.”

Kuten aina, HS yrittää nostaa itseään ja kiillottaa kilpeään ”luotettavana ja laadukkaana”. Mutta sanojen takana piilee paljon muutakin.

Lehti on puun ja kuoren välissä. Ja se on hyvin haavoittuvassa asemassa.

Mukan kommentin rivien välistä voi helposti lukea, että mainokselle on jouduttu antamaan johtoportaan hyväksyntä. Mutta miksi se päätti julkaista itselleen vahingollisen mainoksen?

Pohditaan hetki, miksi asiat ovat tapahtuneet niin kuin ne ovat tapahtuneet.

Tiedämme, ettei HS koskaan julkaise itsekriittistä aineistoa. Se ei julkaise sitä mielipidekirjoituksissa eikä edes vastineissa.

Miksi siis mainoksen julkaisu sallittiin?

Syy on juridinen riski.

Jos HS olisi sensuroinut mainoksen, sitä olisi syytetty sensuurista sitä itseään koskevassa asiassa. Lehti on jo nyt poliisitutkinnassa törkeästä kunnianloukkauksesta Rydmanin tapaukseen liittyen. Mainoksen kritiikin estäminen olisi todennäköisesti noussut esiin tulevassa oikeudenkäynnissä yhtiölle negatiivisena, riskiä kasvattavana asiana.

HS:n suhde Rydmaniin ei ole pelkästään journalistinen. Suhde on ennen muuta juridinen. Silloin pätevät eri säännöt.

Hs on jo nyt ennennäkemättömässä luottamuskriisissä. Ex-päätoimittaja Kaius Niemen kännisekoilut ja sotilassalaisuuksien paljastamisesta aiheutuvat mainehaitta on syönyt HS:n uskottavutta ennätysmäisellä tavalla. Niemen tuleva oikeudenkäynti on HS:lle kitkerää myrkkyä.

Uuden vastaavan päätoimittajan Erja Yläjärven on pakko saada tilanne rauhoittumaan nopeasti.

Yhtiöllä ei ole varaa ottaa enää pienintäkään juridista riskiä. Jos HS ottaa turpiinsa myös Rydmania koskevassa tapauksessa, sen vaalima kruununjalokivi – tutkiva journalismi – joutuu naurunalaiseksi. Tulilinjalla ovat Rydman-juttua rakentaneet Salla Vuorikoski, Paavo Teittinen ja Samuli Suonpää. Vuorikoski ja Teittinen ovat tehneet aiemmin pahoja hutilaukauksia. Suonpäällä puolestaan on poikkeuksellisen mittava rikosrekisteri.

Suomnpään tuorein tuomio on vuodelta 2018, törkeästä kirjanpitorikoksesta. Aiemmin hänet on tuomittu vankeuteen avunannosta törkeään veropetokseen, törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta. Aiemmin hän on saanut lainvoimaisen vankeusrangaistuksen törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä kavalluksesta.

On epäselvää, miksi HS otti riveihinsä petostaustaisen toimittajan.

Jatkuva rypeminen on tehnyt HS:n asemasta hyvin hauraan. Mikään media ei kestä sitä, että sen päätoimittajia nähdään useammin oikeussalien auloissa kuin A-studioissa.

HS:n voima ei ole entisellään, eikä sillä ole varaa uusiin virheisiin. Jättiläinen on vakavasti haavoittunut, ja sen Akilleen kantapää loistaa paljaana.

Niinpä HS:llä ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin niellä ylpeytensä ja julkaista itseään moittiva mainos. Se on äärimmäisen noloa, mutta koska juridista riskiä ei voi enää lisätä, niin vääjäämätön loppputulos on juuri tällainen.

MATIAS TURKKILA

Katso myös:

Wille Rydman höykyttää paneelissa HS:n ”tutkivaa journalismia” olan takaa. Hän kysyy, kuinka lehden toimittajilla on edelleen pokkaa jatkaa virheellisten väittämien esittämistä, vaikka lehti on asiasta poliisitutkinnassa:

Tulosta

Tagit