

Wille Rydman kertoo kohukirjassaan, että välit kokoomukseen olivat hiertäneet jo pitkään – tukkanuottasilla Raija Toiviaisen, EU-tukipaketin ja Kirsi Pihan vuoksi
Kansanedustaja Wille Rydman (ps.) on julkaissut kirjan ”Salaisuus jota ei ollut”. Rydman nostaa kirjassaan nostaa esiin monia asiakysymyksiä, joissa hän ajautui ristiriitoihin kokoomuksen kanssa. Tällaisia olivat muun muassa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen käynnistämä Juha Mäenpää -ajojahti, EU-velkapaketti sekä Kirsi Pihan vähemmän menestyksekäs pormestarikisa.
– Kokoomuksen ja minun välilläni on ollut jonkinlaista kitkaa jo 15 vuotta, tapauksia on lukemattomia. Tässä kirjassa nostin esiin tapauksia vain vuosilta 2020–2022, Rydman kertoo.
Kirjassa oman lukunsa saa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, joka halusi PS-kansanedustaja Juha Mäenpään syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syynä oli eduskuntasalissa pidetty puhe, jossa Mäenpään tulkittiin rinnastaneen turvapaikanhakijat vieraslajeihin.
Valtakunnansyyttäjä olisi syytteeseen nostamiseksi tarvinnut taakseen vähintään viiden kuudesosan kansanedustajista. Moni kokoomuslainen, puolueen puheenjohtaja Petteri Orpon tavoin, antoi julkisuudessa tukea valtakunnansyyttäjälle. Samaan aikaan perustuslakivaliokunnan jäsen Wille Rydman asettui voimakkaasti sen kannalle, ettei syyttämislupaa annettaisi.
– Mäenpään tapaus ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun uhmasin kokoomusjohdon tahtoa tavalla, jota anteeksipyytelemättömässä periaatteellisuudessaan oli pidettävä kokoomuslaisittain poikkeuksellisena, kirjoittaa Rydman kirjassaan.
– Moni olisi varmasti ollut tyytyväinen, jos jostain olisi löytynyt jokin syy, jonka verukkeella minut olisi saanut siivottua pois sotkemasta kokoomusjohdon suunnitelmia.
Mäenpää välttyi syytteeltä. Tapauksesta ei äänestyksen jälkeen käyty enää minkäänlaista keskustelua kokoomuksessa.
– Epäilemättä tuostakin tapauksesta jäi silti monen kokoomuksen johtohenkilön hampaankoloon yhtä ja toista, Rydman toteaa jälkeenpäin.
EU-velkapaketin vastustajana kokoomuksessa
Entä mitä tapahtui 750 miljoonan euron EU-elvytyspaketin kulisseissa vuonna 2020? Paketti oli kuin unelma yhteisvelkaa kannattaville ja liittovaltiosta unelmoiville. Perustuslakivaliokunnassa Rydman otti tiukan kannan elvytyspakettiin.
Hän kirjoittaa kirjassaan: ”Ytimeltään kyse oli siitä, että hallitus on valtiosääntömme mukaan sidottu Suomen perustuslakiin myös EU-sääntelyn valmistelussa. Valtiosääntömme ensisijainen tulkitsija Suomessa puolestaan on eduskunnan perustuslakivaliokunta.”
Kyse oli Rydmanin mukaan kansallisen budjettivallan turvaamisesta ja yhteisen velan vastustamisesta. Velkapaketin kaataminen ei onnistunut, vaikka Rydman parhaansa tekikin. Hän kertoo tehneensä itseään säästämättä töitä sen eteen, minkä näki oikeaksi.
– Jollen olisi laittanut itseäni täydellisesti peliin paketin kaatamiseksi, läheskään yhtä moni kokoomuslainen tuskin olisi päätynyt äänestämään pakettia vastaan, Rydman kertoo jälkeenpäin.
Eduskunnan äänestäessä asiassa kokoomuslaisista 26 äänesti paketin puolesta, kymmenen vastaan ja kaksi tyhjää. Wille Rydman oli se katalyytti, joka sai kokoomuksen eduskuntaryhmässä liikettä aikaan.
Liikettä, jollaisesta moni kokoomusjohdossa olisi mielellään tehnyt lopun, jos se vain jotenkin olisi tullut mahdolliseksi.
Uutuuskirjassa käydään läpi myös Helsingin pormestarikisan vaiheita Kirsi Pihan kanssa. Rydman kertoo myös yleisestä tyytymättömyydestään puolueen puheenjohtajaan Petteri Orpoon.
Kokoomus siivosi Rydmanin riveistään hesarikohun varjolla
Luonnollisesti kirjassa käsitellään Rydmanin näkökulmaa Helsingin Sanomien skandaalinkäryisen lehtijutun taustoista. Kyseisessä artikkelissa esitettiin väitteitä Rydmanin käytöksestä nuoria naisia kohtaan. Lehtijutun julkaisun jälkeen ei kokoomuksessa aikailtu käyttää kohua häikäilemättä Rydmania vastaan.
– Se oli epäilemättä tuhannen taalan paikka monelle sellaiselle kokoomuslaiselle, joiden intresseissä oli jo pitkään ollut päästä eroon hankalasta ja painostukseen taipumattomasta henkilöstä, Rydman sanoo.
Poliisi epäilee Helsingin Sanomia muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta ja on käynnistänyt asiasta rikostutkinnan.
Wille Rydman keskustelee tiistain Mediaillassa tiedetoimittaja Marko Hamilon kanssa:
MARIA ASUNTA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wille Rydman osti tilaa lauantain Hesarista, ja nyt siinä lukee: ”Kaikki, mitä tässä lehdessä sanotaan, ei ole totta” – episodi kertoo haavoittuneen lehtijätin kaikkien aikojen alennustilasta
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.















