Artikkeli kuva

Yhdysvallat asettaa tulleja EU-tuotteille

04.10.2019 |11:38

Kauppasota on laajentunut Yhdysvaltain ja EU:n välille. Yhdysvallat sai Maailman kauppajärjestö WTO:lta oikeuden asettaa tulleja järjestön todettua EU:n tukeneen lentokonevalmistaja Airbusia sopimattomasti.

Yhdysvallat asettaa talouslehti Financial Timesin tietojen mukaan EU:n uusille lentokoneille 10 prosentin tullimaksun. Sen lisäksi joukko erilaisia tuotteita asetetaan 25 prosentin tulleille. Yhdysvaltojen mukaan Airbusin tukiaiset ovat EU-laajuinen ongelma.

WTO:n oikeuttamia tullimääriä ei aseteta täysimääräisesti, sillä WTO linjasi Yhdysvaltain olevan oikeutettu asettamaan 100 prosentin tullit 7,5 miljardin dollarin edestä.

Maailman suurin yrityskonflikti

Yhdysvallat aikoo asettaa tullit 18.10. alkaen. Yhdysvallat kertoi voivansa muuttaa tullien alaisten tuotteiden määrää tai kirjoa. Maan mukaan tulleja ei haluttu nostaa aluksi tämän enempää, ettei kauppaneuvottelut EU:n vaarantuisi.

EU on puolestaan valittanut WTO:lle Yhdysvaltain laittomista tukiaisista lentokonevalmistaja Boeingille. FT kertoo Airbusin ja Boeingin välisen kiistan olevan maailman suurin yrityskonflikti.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
6.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
8.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15
10.
Suomen uutiset logo

Saksan AfD-puolue tavoittelee Sachsen-Anhaltin osavaltiovaaleissa ehdotonta enemmistöä – muut puolueet, kirkko ja ay-liike käyvät yhdessä Antifan kanssa rajua vastakampanjaa

24.08.2026 |12:12

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää