

LEHTIKUVA
Ylen hallintoneuvoston PS-edustajat: ”Ylen riippumattomuusselvityksen tekijän sidonnaisuudet eivät näytä hyvältä”
Perussuomalaiset Yleisradion hallintoneuvoston jäsenet ja kansanedustajat Jari Ronkainen, Leena Meri ja Olli Immonen kummeksuvat Ylen menettelyä ulkopuolisen riippumattomuusselvityksen tilaamisessa. Selvityksen toiseksi tekijäksi on valittu Ylen hallituksen entinen jäsen Juhani Pekkala, joka on lehtitietojen mukaan Ylen nykyisen toimitusjohtajan Merja Ylä-Anttilan pitkäaikainen perheystävä ja työtoveri.
– Mitään lakiahan tässä ei rikota, mutta ei se kenenkään silmään näytä hyvältä, että nykyisen johdon läheinen tekee ns. puolueettoman selvityksen. Pekkala varmasti osaa asiansa, mutta tässä tilanteessa olisin käyttänyt harkintaa, Ronkainen perustelee asiaa tiedotteessa.
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen on todennut Uutissuomalaisen haastattelussa, että Ylen selvityksen tekijöiden valinnassa riippumattomuudelle pitää asettaa erityistä painoarvoa, koska Ylen toiminta rahoitetaan julkisista varoista.
– Olen huolissani siitä, miltä selvitys nyt näyttää. Yleinen ohje riippumattomuuteen on, että se objektiivisesti arvioiden myös näyttää siltä. Olisiko ollut hyvä valita toisin, Meri kysyy.
Edellisen kerran Ylen riippumattomuusselvitys tehtiin vuonna 2017, jolloin selvityksestä vastasi hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää. Silloisessa raportissaan Mäenpää vaati parannuksia Ylen riippumattomuuteen ja journalistiseen johtamiseen.
– Nyt olisi erityisen tärkeää saada aidosti puolueeton selvitys, jotta voidaan todentaa, onko Mäenpään aiemmin esittämät parannukset toteutettu. Ylen tilannetta seuranneena, nämä kysymykset ovat ajankohtaisempia kuin koskaan, Immonen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Olli Mäenpää hallintoneuvosto Merja Ylä-Anttila Matti Tolvanen Leena Meri Jari Ronkainen Yle Olli Immonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ylen hallintoneuvoston PS-edustajat Matti Apusen valinnasta hallituksen puheenjohtajaksi: ”Yle tarvitsee uudistumishaluisen johtajan”

Elomaa: Yle lipsunut toimintaperiaatteistaan kotimaisen musiikkiperinteen vaalijana
Perussuomalaisten kannatusnousu ahdistaa Yleä – aamuohjelmassa jyrkkää propagandaa: ”Ihmisvihaa, rasismia, natsipuolue”
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Garedew ja Antikainen nousivat sähkön tehomaksua vastaan – KD:n Räsänen liittyi joukkoon: ”Rankaisee tavallisia omakotiasujia”
Omakotitaloasukkaille suunniteltu uusi sähkönsiirron tehomaksu herättää vastustusta hallituspuolueiden riveissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Sanna Antikainen sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat jättäneet ministeri Sari Multalalle kirjalliset kysymykset koskien Energiaviraston esittämää mallia, jonka he arvioivat kuluttajia kohtaan kohtuuttomaksi.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää












