

LEHTIKUVA
Ylen hallintoneuvoston PS-edustajat Matti Apusen valinnasta hallituksen puheenjohtajaksi: ”Yle tarvitsee uudistumishaluisen johtajan”
Perussuomalaiset Yleisradion hallintoneuvoston jäsenet ja kansanedustajat Jari Ronkainen, Leena Meri, Olli Immonen ja Jussi Wihonen ovat tyytyväisiä Ylen hallituksen puheenjohtajavalintaan.
Hallintoneuvoston kokous päätti työelämäprofessorin ja politiikan kommentaattorin Matti Apusen valinnasta puheenjohtajaksi.
– Yle on jatkuvassa turbulenssissa ja suurten haasteiden edessä, nyt tarvitaan uudistushaluista johtajaa. Apunen on aiemmin suhtautunut kriittisesti esimerkiksi tutkivaan journalismiin ja kulttuurijournalismiin. Vain omaa toimintaa kriittisesti tarkastelevalla on mahdollisuus kehittyä, Jari Ronkainen perustelee.
Ei vahvoja puoluepoliittista näkemyksiä
Matti Apunen on työelämäprofessori Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Tätä ennen hän on toiminut Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana sekä päätoimittajana. Lisäksi hän on jalkapallon Veikkausliigan puheenjohtaja. Apusen edeltäjä on puheenjohtajapestin keväällä jättävä Thomas Wilhelmsson.
– Apusella on meriitit hoitaa tuleva tehtävä eikä hänellä ole vahvoja puoluepoliittisia näkemyksiä. Perussuomalaiset kannattaa, että Ylen johdossa on henkilö joka pystyy luovimaan eri näkökulmien välillä, Jussi Wihonen kiteyttää.
Järkeistämistä ja avoimuutta
Yleisradion toiminta on muutoksen edessä. Hallitus on valmistelemassa esitystä, jossa Ylen julkaisema tekstimuotoinen sisältö rajattaisiin tukemaan liikkuvaa kuvaa tai ääntä sisältäviä julkaisuja. Muutoksen taustalla on Medialiiton Euroopan komissiolle kolme vuotta sitten tekemä kantelu.
– Apunen on puhunut huonoa hallintoa ja paisunutta julkista sektoria vastaan. Uskon että hän tuo tullessaan Ylen toiminnan järkeistämistä sekä avoimuutta – näin ainakin toivon, Leena Meri toteaa.
Puolueettomuutta vaalittava
Perussuomalaiset hallintoneuvoston jäsenet ovat aiemmin suhtautuneet kriittisesti Ylen värittyneeseen tiedonvälitykseen. Tähän toivotaan kiinnitettävän huomiota myös jatkossa.
– Ylen puolueettomuutta tulee vaalia eikä se saa taantua valtaapitävien äänitorveksi. Ylen strategiassa korostetaan riippumattomuutta ja luottamuksen rakentamista eri tavoin ajattelevien ihmisten suhteen. Strategia tulisi vielä siirtää käytäntöön, Olli Immonen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hallintoneuvosto Jussi Wihonen puolueettomuus Leena Meri Matti Apunen Jari Ronkainen Luottamus Yle perussuomalaiset hallitus Olli Immonen Avoimuus puheenjohtaja
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ylen hallintoneuvoston PS-edustajat: ”Ylen riippumattomuusselvityksen tekijän sidonnaisuudet eivät näytä hyvältä”

Yle ja HS tekivät elokapinan mielenosoituksesta pääuutisen – professorit marssitettiin puolustelemaan laittomuuksia ja keskeisen liikenneväylän katkaisua

Yle urakoi taas Sanna Marinin PR-toimistona

Veteraanitoimittaja, Reporadio-kirjailija Jarmo Viljakainen: Yleisradiossa edelleen voimakas punavihreä suuntaus, hallituksen myötäily on vallannut tilan – ”kiistäminen kuuluu kuvioon”

Uusi kansalaisaloite leikkaisi Ylen budjetin kolmasosaan nykyisestä

Juho Romakkaniemi muistuttaa Yleisradiota itsekritiikin merkityksestä: ”Kannattaa varmasti selvittää, onko kolumnistit valittu liian pienestä piiristä”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













