

Ylen korkein johto kiistää jyrkästi Yle-kolumnien politisoitumisen ja sensuurin – Merja Ylä-Anttila: ”tässä on harvinaisen vähän pointtia”
Suomen Uutiset kertoi perjantaina Tere Sammallahden videosta, jossa osoitetaan Ylen verkkokolumnien vakava poliittinen kallistuma vihervasemmiston suuntaan. Ylen johto joko katoaa paikalta, puhuu ristiin tai kiistää tyystin ongelman olemassaolon.
Kokoomustaustaisen Libera-ajatuspajan sisältöjohtaja Tere Sammallahti julkaisi perjantaina videon, jossa hän kävi kohta kohdalta läpi Ylen vieraskolumnistien poliittista suuntautuneisuutta. Kritiikin kärki kohdistui erityisesti kolumnien tuottajaan Rakel Liekkiin, jolla itselläänkin on taustaa poliittisessa vasemmistossa. Sammallahti kertoi Liekin rekrytoineen suuren joukon vihervasemmistolaisia Ylen kolumnisteiksi.
Lisäksi Yle on jättänyt julkaisematta kolumneja, jotka eivät ole syystä tai toisesta hänen mielestään sopineet julkaistavaksi. Eräs näistä on kielentutkija, professori Janne Saarikiven kirjoitus, jossa moititaan hallituksen epäselvää tiedottamista.
Sammallahden Facebookissa ja Youtubessa jakaamaa videota on katseltu kymmeniätuhansia kertoja, ja se herätti vuolaan keskustelun verkossa.
Pitkän linjan kokoomuspoliitikko Eija-Riitta Korhola vetosi julkisesti Ylen toimitusjohtajaan Merja Ylä-Anttilaan, jotta tämä huomioisi tasapuolisuuden:
Toivottavasti tämä puheenvuoro kantautuu myös sinun tietoisuuteen @merjaya , panemme toivomme sinuun, että YLE heijastaisi yhteiskuntaa tasapuolisemmin. https://t.co/cusCegoEOR
— Eija-Riitta Korhola (@ER_Korhola) May 15, 2020
Ylä-Anttila vastasi Korholalle hetken päästä. Hän kiisti ongelman olemassaolon tyystin todeten, että Sammallahden analyysissä on ”harvinaisen vähän pointtia”.
Minä en näitä pahemmin kommentoi kun kuuluvat journalismiin ja päätoimittajalle.Mutta sen verran voin sanoa 17 vuoden päätoimittajakokemuksella Maikkarissa ja nyt kohta pari vuotta Ylessä toimarina että tässä on harvinaisen vähän pointtia.Ja tämän sanoin nätisti ja kohteliaasti
— Merja Ylä-Anttila (@merjaya) May 15, 2020
Ylen palomuurina tunnetun rajauksen vuoksi yhtiön toimitusjohtajan ei kuuluisi ottaa minkäänlaista kantaa journalismiin. Ylä-Anttila rikkoo tässä rajan, jota hän ei saisi ylittää.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja, tunnettu kokoomusvaikuttaja Juho Romakkaniemi vastaa Ylä-Anttilalle. Hänen mukaansa ”on ollut jo pitkään aivan päivänselvää että tuo YLE:n kolumnistiporukka on pahasti poliittisesti vinoutunut.”
Romakkaniemen mukaan asia pitäisi selvittää, eikä sen olemassaoloa noin vain kieltää.
Minusta on ollut jo pitkään aivan päivänselvää että tuo YLE:n kolumnistiporukka on pahasti poliittisesti vinoutunut.
Asian kieltämisen sijaan pitäisi ehkä tutkia miten tällainen kehitys on päässyt tapahtumaan. Mikä on ollut se prosessi, jolla kolumnistit on valittu?
— Juho Romakkaniemi (@Romakka) May 15, 2020
Ilta-Sanomien veteraanitoimittaja, Ylä-Anttilan vanha työpari Timo Haapala puolestaan arvioi Sammallahden videota kuuntelemisen arvoiseksi katsaukseksi.
Yle-päällikkö Heikki Valkama esteli Timo Haapalaa todeten, että aikuisten ei pitäisi mennä mukaan ”tähän höpötykseen, vaikka jotain hanpaankolossa olisi”.
Valkama siirtyi Yleen 2017 Image-lehden päätoimittajan paikalta. Imagea pidetään yleisesti vihervasemmiston yhtenä epävirallisista äänenkannattajista sisällön räikeän poliittisuuden takia. Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että hän puolustaa vihervasemmistolaista kolumnistikaartia.
Valkama linkittää viestiinsä videon, jossa on näkyvissä Yle-kolumnisteja. Hän kehottaa ”oikeasti katsomaan, ketkä kirjoittaa näin”. Valkaman ulostulon voidaan katsoa tarkoittavan, että hän toivoo asian lisäselvittämistä.
Älkää nyt aikuiset ihmiset menkö tähän höpötykseen, vaikka jotain hanpaankolossa olisi. Entä jos oikeasti katsoo, ketkä kirjoittaa vaikka näin, eikä valikoiden? Kas näin: pic.twitter.com/XfFQF3Y5G6
— Heikki Valkama (@heikkivalkama) May 15, 2020
Kuka sensuroi? Yle puhuu ristiin
Kohun keskiössä oleva kolumnituottaja Rakel Liekki ei ole kommentoinut asiaa julkisuudessa. Hän ilmoittaa olevansa ”verkkohäirinnän takia sometauolla”.
Hieman ennen Liekin tauolle jäämistä Suomen Uutiset tiedusteli häneltä, kuka tekee kolumnien sensurointipäätökset. Hän ei vastannut kysymykseen.
Asiaa kysyttiin myös Ylen sisältöpäällikkö Ville Seurilta. Seurille osoitettu kysymys kuului: ”Miten sisältöpäällikkönä kommentoit Ehrnroothin, Sabanadesanin ja Saarikiven tekstien julkaisematta jättämistä?”
Sisältöpäällikkö Ville Seuri ilmoitti, että sisältöä koskevat asiat eivät kuulu hänelle vaan Liekille sekä vastaavalle päätoimittaja Jouko Jokiselle.
Seurin väistely on ilmeisessä ristiriidassa talousoikeistolaisen Jari Ehrnroothin sensuuritapauksen kanssa. Ehrnrooth viittasi sisältöpäällikön sensorirooliin Verkkouutisten julkaisemassa uutisessa 25.3.2020. Hän kirjoitti: ”Esimerkiksi käsillä olevaa tekstiäni ei tuottaja halunnut julkaista edes siinä muodossa, jonka sisältöpäällikkö olisi hyväksynyt.”
Kun Suomen Uutiset huomautti sisältöpäällikkö Ville Seurille tästä ristiriidasta, hän lopetti keskustelun.
Ville Seuri johtaa monella tavalla harhaan
Seurin kommentti on monella tavalla harhaanjohtava. Ensinnäkin hän on itse sisältöpäällikönä yksi niistä, joka on asemansa puolesta suorassa vastuussa kolumnien sisällöstä.
Toiseksi, vastuu kolumnikokonaisuudesta on uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Riikka Räisäsellä. Räisänen ei ole kommentoinut asiaa julkisuudessa mitenkään, vaikka häneltä on asiasta kysytty.
Vastaava päätoimittaja kuvaa Yle-kolumneja monipuolisiksi
Riikka Räisäsen yläpuolella on vielä yksi henkilö, vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen. Hän kiisti tyystin sensuurin Suomen Uutisille toimittamassaan vastineessa. Hän tähdensi kolumnien monipuolisuutta: ”Mielipiteellisen aineiston tarkoitus on tarjota yleisöllemme uusia näkökulmia, mahdollisimman monipuolisesti erilaisiin elämän osa-alueisiin liittyen. Tähän pyrimme vastuullisena mediana myös jatkossa.”
Ylen täyskiisto
Kertauksena: Koko Yle-kolumnien linjajohto vaikenee, puhuu ristiin tai katoaa maan alle. Yhtiön toimitusjohtaja, jolle asia ei kuulu, ja joka ei asemansa puolesta sitä edes saisi kommentoida, toteaa ettei asiassa ole mitään pointtia. Vastaava päätoimittaja sanoo, ettei mitään ongelmaa ole.
Päinvastaisen toteaminen olisikin erikoista. Kohu liittyy Ylen politisoitumiseen ja sensuuriin. Samojen syiden vuoksi edellinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen joutui eroamaan tehtävästään.
Selvittely jatkuu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Riika Räisänen Rakel Liekki Jari Ehrnrooth Tere Sammallahti Ville Seuri Jouko Jokinen Heikki Valkama Juho Romakkaniemi Merja Ylä-Anttila Timo Haapala Sensuuri Atte Jääskeläinen Eija-Riitta Korhola
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nyt se on tutkittu: journalismiyliopistot läpikotaisin punavihreitä

Nyt se on tutkittu: enemmistö suomalaisista pitää tutkijoita puolueellisina ja mediaa yksipuolisena

Yle sensuroi hallituskriittisen blogin

Yle vastaa: Emme osta kaikkia meille tarjottuja juttuja

Helsingin yliopiston äänet vaiennetaan – ensin hiljennettiin professori Saarikiven hallituskritiikki, seuraavaksi sensuroitiin dosentti Arto Luukkanen – hallitusta ei saanut kutsua ”avuttomaksi”

Kritiikki yltyy – Ylen tuottaja Rakel Liekki rajasi sometiliensä näkyvyyttä, toiminta viittaa aktivistitaustan peittelyyn

Janne Saarikiven kommentti: minua ei ole sensuroitu Yleisradiossa

Ne vuodet, joina kommunistit rakensivat Ylestä taisteluvälinettä – Reporadio sensuroi oikeistolaisia ja julisti räikeän puolueellisesti ”tiedostamista”, ”muutosta” ja ”aatteellista heräämistä”

Punavihreä feminismi valtasi Yleisradion – Päivi Räsänen kehottaa kansalaisia antamaan suoraa palautetta Ylelle: ”Kannattaa olla yhteydessä ja vaatia tasapuolista sisältöä”
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?
Kun Yhdysvaltojen Minnesotasta alkoi tihkua tietoja somaleiden jättimäisistä sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin liittyvistä miljardihuijauksista, moni järkyttyi. Huijaukset oli toteutettu käyttämällä hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta: puhuttiin lasten ruokintaohjelmista, autismipalveluista ja hoivasta. Rahaa käytettiin aivan muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu, ja sitä virtasi myös Somaliassa toimivan terroristijärjestö al-Shabaabin rahoittamiseen, kirjoittaa perussuomalaisten varakansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen.

Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom arvostelee kovin sanoin Fröbelin palikoista syntynyttä uusinta cancel-kohua ja syyttää somessa kaikesta pöyristyviä ja muiden puolesta loukkaantuvia käyttäjiä lapsellisesta loukkaantumiskulttuurista. Bergbom vaatii loppua historian sensuroimiselle ja ihmettelee, miksi kaikesta mielensä pahoittavat aikuiset hakeutuvat someen valittamaan sen sijaan, että vaihtaisivat kanavaa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Minneapolisin tapausta tutkitaan kotimaisena terrorismina – Ministeri: ”Poliisi ampui itsepuolustukseksi”
Nainen sai surmansa maahanmuuttopoliisin ampumista laukauksista Minneapolisissa keskiviikkoaamuna. Viranomaisten mukaan poliisi ampui itsepuolustukseksi tilanteessa, jossa nainen ajoi autollaan poliisia päin. Äärivasemmisto on kohdistanut maahanmuuttopoliisiin yli sata vastaavaa hyökkäystä viime aikoina. Kuvernööri Tim Walzin mukaan hänen johtamansa osavaltio on "sodassa liittovaltion hallinnon kanssa". Walz ja pormestari Frey haluavat ICE-poliisit pois Minneapolisissa. Surmansa saaneen naisen vaimon ja pojan hyväksi perustettu rahankeräys on tuottanut lahjoituksia jo yli puolen miljoonan dollarin verran.
Uusimmat

Vihreiden ex-puheenjohtaja Touko Aalto suitsuttaa omalääkärimallia

Suomen irtautuminen Ottawan sopimuksesta tulee voimaan tänään

Sisäministeri Mari Rantanen vieraili itärajalla
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää








