

MATTI MATIKAINEN
Afganistanin kehitysyhteistyön maaohjelma lopetetaan
Afganistan on yksi perussuomalaisen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion linjaamista lakkautettavista maaohjelmista. Vielä vuonna 2021 Afganistan sai Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaista eniten tukea, noin 30 miljoonaa euroa.
Petteri Orpon hallituksen tekemistä kehitysyhteistyön 1 030 miljoonan euron säästöistä 500 miljoonaa euroa tulee maaohjelmien lakkautuksista.
– Taleban on vallassa Afganistanissa, enkä katso, että Suomi voi tehdä sen kanssa yhteistyötä. Samankaltainen tilanne on Myanmarin osalta, jossa vallassa on sotilasjuntta, ministeri Ville Tavio toteaa.
Kymmenestä maaohjelmasta neljä loppuu
Myös Myanmar kuuluu lakkautettaviin maaohjelmiin. Lisäksi lakkautetaan Kenian ja Mosambikin maaohjelmat. Kymmenestä maaohjelmasta loppuu näin ollen neljä.
Keniaa voidaan jo pitää onnistuneena mallina siitä, miten tehdyn kehitysyhteistyön pohjalta voidaan siirtyä yksityisen sektorin kehitysyhteistyömuotojen kautta kauppasuhteisiin, jotka hyödyttävät suomalaisia yrityksiä.
Kehitysavusta kauppayhteistyöhön
Myös Mosambikin yhteistyön suuntaa tullaan siirtämään yhä enemmän kaupallistaloudellisiin suhteisiin.
Ohjelmien päättämisessä on käytetty kokonaisharkintaa siitä lähtökohdasta, että hallitusohjelman linjaukset toteutuvat, nykyisistä sitoumuksista pidetään kiinni ja ohjelmien lopettaminen tehdään hallitusti. Harkinnassa painoivat muun muassa mahdollisuudet kaupallistaloudellisen yhteistyön vahvistamiseen.
Maaohjelmien lakkautukset tulevat etenemään hallituskauden sisällä kukin omassa tahdissaan niihin liittyvien hankkeiden aikataulujen vuoksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kaupallistaloudellinen yhteistyö kehitysyhteistyön maaohjelmat Petteri Orpon hallitus Mosambik Kenia Myanmar Kehitysyhteistyö Hallitusohjelma Ville Tavio Afganistan kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tyytyväisiä ulkoministeriön budjettiin – tuki Ukrainalle jatkuu, kehitysapua ei jatketa Venäjän hyökkäystä tukeville maille

Kehitysyhteistyön sopeutukset tarkentuvat – vähennyksiä muun muassa monenkeskiseen yhteistyöhön ja humanitaariseen apuun

Urpilainen ja Haavisto jatkaisivat miljardien kippaamista velaksi Afrikkaan, Halla-aho tyrmää: Ulkomaille maksettava kehitysapu ei voi olla kuin pyhä lehmä, johon ei saa koskea

Suomi keskeyttää tukensa YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:lle

Hawala-maksujärjestelmän kautta rahoitetaan terrorismia ja pestään rahaa – sekä toimitetaan avustuksia kehittyviin maihin

Saksan velkajarru iskee myös kehitysapuun – lähes joka toinen saksalainen haluaa leikata ulkomaille maksettavia avustuksia
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää