Hoitajamitoituksen piti tulla voimaan 1.4.2023 eli aprillipäivänä. Hallitus lykkää hoitajamitoitusta nyt vuoden 2023 loppuun eli seuraavalle hallitukselle. Kansanedustaja Minna Reijonen pitää hallituksen tempausta hoitajamitoituksen lykkäämisestä nolona ja ikävänä.

Kansanedustaja Minna Reijonen pitää hallituksen tärkeysjärjestystä erikoisena. Reijonen käytti eduskunnassa puheenvuoron, jossa muistutti, että hallituksella riittää rahaa annettavaksi Afrikkaan ja translain säätämiseen, mutta ei hoitajamitoituksen ratkaisemiseen.

– Mikä on hallituksen tärkeysjärjestys? kysyy Reijonen.

Sote-uudistus ei ollut hyvä ratkaisu

Reijonen olisi toivonut, että kallis sote-uudistus olisi tehty pienemmässä mittakaavassa. Olisi ollut järkevämpää parantaa terveydenhuollon henkilöstön saatavuutta. Suomessa tarvitaan lisää hoitotyön arvostusta, parempaa johtajuutta ja houkuttelevuutta alalle ryhtymiseen ja sille palaamiseen niiden osalta, jotka ovat jo kouluttautuneet toiselle alalle.

Reijonen pitää hoitajamitoituksen toteuttamista todella tärkeänä.

Suomen Uutiset