

Black Lives Matter -mielenosoitus. Kuva: PDBVerlag, Pixabay.
Aktivistien tilipäivä – väärillä väitteillä ratsastava Black Lives Matter takoi puolessa vuodessa 10 miljardia dollaria
Vuoden 2020 tuottoisin bisnes saattoi hyvinkin olla rasismin vastustaminen. Niille jotka erehtyivät vastustamaan rasismia ilmaiseksi, näyttää mallia yhdysvaltalainen Black Lives Matter -liike. Se keräsi yli 10 miljardia dollaria reilun puolen vuoden aikana.
Yhdysvaltalainen Black Lives Matter -järjestö kertoo keränneensä lahjoituksina noin 10,6 miljardia dollaria keväästä lähtien. Summa vastaa noin 8,6 miljardia euroa. Asiasta uutisoi The Economist -lehti.
Vuonna 2013 perustettu BLM-järjestö kertoo toimintansa tavoitteeksi mustiin kohdistuvan väkivallan ja erityisesti poliisiväkivallan vastustamisen. Keväällä minnesotalaisen George Floydin kuolema pidätystilanteessa sai lahjoittajat liikkeelle.
Tilastot poliisiväkivallasta eivät juurikaan tue Black Lives Matter -liikkeen väitteitä, mutta hyvässä markkinoinnissa faktoilla ei ole väliä, vaan tunteet ratkaisevat. Julkkikset, suuryritykset ja kärkipoliitikot rynnistivät tukemaan liikettä ympäri maailman – myös Suomessa.
Poliitikot tukevat, julkkikset ja suuryritykset lahjoittavat – lahjoitusvaroja käytetään mm. väkivaltaisten mellakoitsijoiden pidätystakuisiin
Suuryrityksistä esimerkiksi teknologiayhtiöt Amazon ja Microsoft rahoittavat suoraan BLM:aa.
Liikkeen rahoittajina ja tukijoina on myös useita julkkiksia sekä eturivin poliitikoita. Suomessa esimerkiksi poliisiasioista vastaavat sisäministeri Maria Ohisalo on kertonut tukevansa liikettä. Samoin on kertonut pääministeri Sanna Marin.
Ryhmä on kannattanut laajasti esimerkiksi poliisin rahoituksen katkaisemista.
Johtuen hajautetusta luonteestaan BLM-liikkeen toiminnasta on vaikeaa muodostaa kovin selkeää kokonaiskuvaa. “BLM” ei esimerkiksi ole rekisteröity tuotemerkki, jonka käyttöä voitaisiin rajoittaa.
BLM-liikehdintään liitetyillä lahjoitusrahoilla on kuitenkin mm. maksettu väkivaltaisten mellakoitsijoiden pidätystakuita.
Kun Minnesotan BLM-mellakat alkoivat, kehotti esimerkiksi tuleva varapresidentti Kamala Harris seuraajiaan maksamaan pidätettyjen takuut. Lahjoituksia tulikin lopulta niin runsaasti, että niillä onnistuttiin vapauttamaan myös mm. yksi epäilty tappaja sekä yksi epäilty raiskaaja ja kidnappaaja.
Kumpikaan tapauksista ei edes liittynyt Floydin kuolemasta alkaneisiin “rauhanomaisiin mielenilmauksiin”, joiden omaisuusvahingot yksin Minnesotassa ovat nousseet jo yli 200 miljoonaan dollariin.
Yhteensä Floyd -mellakoissa kuoli ainakin 19 ihmistä eri puolilla Yhdysvaltoja.
BLM:n väitteet huuhaata
Floyd oli mustaihoinen ja tapauksessa Floydia kuristanut poliisi taas valkoihoinen.
Poliisiväkivaltaa Yhdysvalloissa tutkineet tutkijat ovat yrittäneet turhaan kertoa, että poliisiväkivallan ilmiö maassa ei selity erityisemmin rasismilla.
Tilastot eivät yksinkertaisesti tue BLM:n väitteitä. Esimerkiksi pidätystilanteiden kuolemantapauksia tutkineet tutkijat huomasivat, että sen enempää tappavaa voimaa käyttäneen poliisin kuin uhrinkaan ihonvärillä ei ollut mitään tilastollista yhteyttä.
Sekä mustat että valkoiset poliisit käyttivät tappavaa voimaa saman verran ja samanlaisissa tilanteissa – mukaan lukien tilanteet, joissa voimankäytön kohde edusti jotakin etnistä vähemmistöä.
Yleisin poliisin tappama väestöryhmä Yhdysvalloissa on valkoihoinen mies. Yleisin vankeinhoitojärjestelmän piirissä oleva väestöryhmä taas on mustaihoinen mies.
99.8% tapauksista joissa aseeton mustaihoinen kuolee Yhdysvalloissa ei liity mitenkään yhteenottoihin poliisin kanssa.
Rakenteellinen rasismi henkirikoksissa yleensäkään ei näy kovin selkeästi, sillä tyypillisesti henkirikoksissa tekijä ja uhri ovat samaa ihonväriä. Niissä tapauksissa joissa näin ei ole, mustaihoiset ovat jonkin verran yliedustettuina – tosin henkirikosten tekijöinä, eivät uhreina. Sama tilastollinen yliedustus on havaittavissa myös FBI:n viharikostilastoissa.
Aktivistien tilipäivä
Huolimatta faktoista kiistatonta on kuitenkin se, että BLM-liikkeen aktivistit istuvat nyt melkoisen rahavuoren päällä. Loputon mediarummutus mustaihoisia murhaavista valkoihoisista tappajapoliiseista teki tehtävänsä. Ja kun tunne ja tilastot tappelevat, tunne yleensä voittaa.
Mutta mitä ihmettä liike oikein aikoo 10 miljardilla dollarilla tehdä? Mihin kaikki rahat oikein menevät?
Vastaavalla summalla pyörittäisi esimerkiksi Suomen puolustusvoimia muutaman vuoden ajan. Tai laukaisisi 18 kertaa SpaceX-raketin avaruuteen.
Tosiasiassa BLM:n valtavien rahavirtojen loppusijoituksesta ei tiedetäkään kovin paljoa. Yksi asia on kuitenkin selvää: aktivisteilla on nyt tilipäivä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Kulttuurivallankumous on meneillään, sallittujen ajatusten putki kaventuu – ”Jos vasemmistolaisilta kysytään, joka puolella on nykyään natseja, vihapuhetta ja taantumusta”

Minneapolisissa äänestetään poliisirahoituksen leikkauksista – ”Defund the Police” -aktivistit mittaavat suosionsa

Minneapolisin äänestystulos tyrmäsi poliisilaitoksen remontin

USA:ssa isku jouluparaatiin – ainakin viisi kuollut ja kymmeniä loukkaantunut

Jouluparaatin osallistujien yli ajanut mies on musta räppäri, jolla on pitkä rikosrekisteri – valtamedia levittää omaa teoriaansa teon tahallisuudesta

Woketus huipussaan – USA:n yliopistot tarjoavat tukea Rittenhouse-tuomiosta traumatisoituneille opiskelijoille

Yhä useampi turvaa itsensä ja omaisuutensa aseella Los Angelesissa – röyhkeä väkivaltarikollisuus rehottaa ”edistyksellisen” politiikan seurauksena

Hirttoköysi olikin lavastus – amerikkalaisnäyttelijä järjesti itseensä kohdistuneen ”viharikoksen”

Mustien taidetta vandalisoitiin Torontossa – media huutaa rasismia, mutta poliisi etsii mustaa epäiltyä
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










