
”Annetaan gallupeille köniin”
Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo rohkaisee perussuomalaisten kenttää käymään nyt toden teolla vaalitaistoon. Hän ei laske suurta painoa Ylen tuoreille gallupluvuille, jotka toistavat neljän vuoden takaista kaavaa.
– Ylen gallupissa meidän kannatuksemme laski, samoin kuin myös SDP:n ja Kokoomuksen. Kehitys on yllättäen päinvastainen kuin muissa viikon sisällä julkaistuissa gallupeissa. Iltalehden mukaan kannatuksemme on nousussa 1,5 prosenttia ja Helsingin Sanomien mukaan 1,1 prosenttia. Vuoden 2011 vaalien alla Ylen gallup käyttäytyi perussuomalaisten osalta juuri samalla tavalla. Lopputulos olikin sitten vähän toisenlainen, Slunga-Poutsalo muistelee.
Kentältä kuuluvat viesti ovat puoluesihteerin mukaan erittäin rohkaisevia. Kansaa parveilee perussuomalaisten tilaisuuksissa, ja teltoilla on väkeä tungokseen asti, aivan kuten vuonna 2011.
– Jatketaan määrätietoisesti ja johdonmukaisesti. Vaaliohjelmallamme voidaan kääntää Suomen suuntaa, saada vienti vetämään ja kohentaa työllisyyttä. Valtiontalouden tasapainottaminen pitää tehdä ensisijaisesti maailmanparantamiseen tällä hetkellä ohjautuvista rahoista. Kolme muuta suurta puoluetta on tarjonnut lääkkeeksi suomalaisten etuuksien leikkaamista ja duunareiden kurittamista.
– Epävarmojen äänestäjien määrä on kuitenkin tosiasia. Sanomaamme terävöittämällä saamme epävarmat äänestäjät vaaliuurnille piirtämään numeron perussuomalaisille. Nyt vain keskitytään omaan tekemiseen eikä vilkuilla sivuille ja annetaan gallupeille köniin 19.4.2015 vaalipäivänä, puoluesihteeri kannustaa.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.