

LEHTIKUVA
Antikainen: Riskinotto tartuntamäärän kasvusta koulut avaamalla on edesvastuutonta suojavarustetilanteen ollessa kriittinen
Hallitus haluaa avata päiväkodit ja peruskoulut ensi torstaina vedoten oppilaiden oikeuteen saada lähiopetusta. Tartuntatilanne on viimeinkin saatu kuriin, mikä on erittäin tärkeää, koska suojavarustetilanne on kriittinen. Ilta-Sanomat uutisoi perjantaina, että FFP3-hengityssuojaimista on huutava pula ja suojatakkien sijasta joudutaan käyttämään muoviesiliinoja.
-Huolestuttavaa on se, että hallitus salailee todellista tilannetta. Sosiaali- ja terveysministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö eivät luovuttaneet laatimaansa suojavarusteselvitystä toimittajille. Samaan aikaan, kun parhaita hengityssuojaimia ei ole tarpeeksi eikä niitä saada lisää, hallitus on ottamassa suuren riskin tartuntamäärän kasvusta avaamalla koulut. Vaikka tartunta ei olisi vaarallinen koululaiselle itselleen, monen lapsen perheessä voi olla muita perheenjäseniä, jotka vamman tai sairauden vuoksi voivat joutua hengenvaaraan, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen huomauttaa.
Mihin lakiin päätös perustuu?
Uusimman tutkimustiedon mukaan lapset levittävät koronavirusta jopa oireettomina, ja vertaisarvioidun tutkimuksen mukaan koulujen kiinnipitäminen hidastaa taudin leviämistä jopa 40–60 prosenttia.
– Taudin leviämisen kannalta avainasemassa on sosiaalisten kontaktien minimointi. Jos koulut avataan, lasten fyysiset kontaktit moninkertaistuvat ja samalla moninkertaistuu tartuntariski. Opetusministeri Li Andersson on väittänyt, että lapsilla on oikeus lähiopetukseen ja tämän takia etäopetusta ei voi jatkaa.
– Ministeri Andersson, kertokaa meille, mihin lakiin ja kenen asiantuntijan tulkintaan näkemyksenne perustuu, kun jatkatte kuitenkin etäopetusta toisella asteella, vaikka toisen asteen opiskelijat osaisivat todennäköisemmin välttää lähikontakteja? Otatteko te vastuun, jos tartuntamäärä räjähtää käsiin peruskoulun oppilaiden perheissä ja sen seurauksena suojavarusteet loppuvat kesken?, Antikainen tivaa.
Koronajohtajan erikoiset lausunnot
Ilmeinen tartuntojen leviämisen riski kouluissa yhdistettynä kriittiseen suojavarustetilanteeseen antaa erikoisen kuvan hallituksen motiiveista, kun siihen yhdistetään STM:n koronajohtajan perjantaina Helsingin Sanomissa julkaistu haastattelu.
– STM:n koronajohtaja esitti näkemyksen, että jos tautia tukahdutettaisiin ja tartunnat saataisiin häviämään Suomesta, valmiuslain käyttöön ei olisi enää perusteita. Se tarkoittaisi käytännössä sitä, että hoitajia ei voitaisi enää pakottaa poikkeustilaan vedoten työskentelemään puutteellisin suojavarustein ja vaarantaa heidän terveytensä.
– Vaikka ensin pääministeri ja sitten koronajohtaja itse kiirehtivätkin perumaan lausuntoa, herää ikävä epäilys, että juuri tätä hallitus pelkää ja asiasta on puhuttu hallituksen keskusteluissa. Tuskin koronajohtaja muuten olisi esittänyt tällaista näkemystä, Antikainen pohtii.
Hallituksen kyvyt epäilyttävät
Tartuntatautilaki on kuitenkin voimassa, vaikka poikkeusolot lakkaisivat. Keskeinen ero olisi se, että silloin koronaviruksen torjunta tapahtuisi alueellisella ja paikallisella tasolla.
– Poikkeusolojen pitkittäminen antamalla tartuntamäärän kasvaa on järjetöntä. Sairaanhoitopiireissä, kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee pätevää ja osaavaa henkilöstöä, jotka hoitavat potilaat. Hallituksen tehtävä on järjestää heidän käyttöönsä tarvittavat suojavarusteet, jotta he voivat tehdä työnsä turvallisesti, ja varmistaa, ettei tartuntojen määrä kasva hallitsemattomalle tasolle. Tällä hetkellä suurin epäilys koskee sitä, onko meillä pätevä ja osaava hallitus, jolla on edellytykset ja halua tähän, Antikainen kiteyttää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suojavarusteet koronaepidemia koulut asiantuntijat opetusministeri hoitajat lapset tartuntatautilaki Sanna Antikainen Li Andersson Terveydenhuolto perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pandemia sai jopa puolet Ruotsin koululaisista jäämään kotiin – oppivelvollisuudesta huolimatta

Sivistysvaliokunnan jäsen Koponen: Osalle opiskelijoista etäopetus voi olla helpotus

PS-kansanedustajat koulujen avaamisesta: mihin perustuu THL:n arvio siitä, etteivät lapset tartuttaisi aikuisia?

Rantanen ja Ronkainen hallituksen päätöksestä avata koulut: ”Valtio ei omista lapsia”

Koronaohje: Varo huohottajia, huutajia ja laulajia etenkin sisätiloissa!
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.
















