

LEHTIKUVA
Antikainen: Siun soten selittelyjen aika on ohi – nyt tarvitaan tekoja potilasturvallisuuden ja henkilöstön jaksamisen varmistamiseksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen Outokummusta on huolissaan Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän potilasturvallisuudesta, työntekijöiden jaksamisesta ja työturvallisuudesta.
Itä-Suomen aluehallintovirasto on ottanut Siun soten yhteispäivystyksen ja päivystysosaston potilasturvallisuuden sekä henkilöstön riittävyyden erityiseen valvontaan elokuun loppuun asti. Päätös johtuu viime kesän epäkohdista, jotka Avi totesi käsitellessään Tehyn Siun soten ammattiosaston epäkohtailmoitusta.
Avin mukaan henkilöstövaje vaaransi vuodeosastojen potilasturvallisuuden viime kesänä. Keskeinen osa ongelmaa on se, että kuntayhtymän johto on kerta toisensa jälkeen ohittanut henkilökunnan esiin nostamat epäkohdat, jotka on pääluottamusmiesten mukaan raportoitu tarkastuslautakunnalle.
– On selvää, että tilanne on nyt vakava. Säästöjä ei saa tehdä potilasturvallisuuden kustannuksella, vaan hyvän ja laadukkaan hoidon edellytykset on turvattava. Tämä ei toteudu, jos henkilökuntaa on liian vähän eikä työvuorossa ole sellaisia henkilöitä, jolla on työnsä edellyttämät luvat ja koulutus, Antikainen moittii.
Potilasvahinkoilmoitukset kaksinkertaistuivat
Potilaita on jouduttu hoitamaan erittäin puutteellisella henkilöstöllä: esimerkiksi 5-6 hengen hoitotiimistä on puuttunut 2-3 hoitajaa, joista osa on ollut täysin kokemattomia ja osalta on puuttunut lääkelupia. Samoin osa hoitajista on joutunut tekemään tuplavuoroja henkilöstöpulan vuoksi.
Yhteispäivystyksen potilasvahinkoilmoitusten määrä yli kaksinkertaistui viime vuonna edellisvuoteen verrattuna.
– Olen ottanut yhteyden Siun Soten johtoon ja vaatinut vastauksia, kuinka Siun Soten johto varmistaa potilasturvallisuuden ja henkilöstön työturvallisuuden. Vastaukseksi sain vain selittelyjä. Ongelma on vain nyt se, että selittelyjen aika on ohi. Vaadin konkreettisia toimia tilanteen korjaamiseksi, Antikainen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: On eettisesti väärin tuoda ulkomailta hoitajia tekemään koulutustaan vastaamatonta työtä

Juvonen: Saattohoidossa järkyttäviä epäkohtia – pelkät kauniit puheet ja ohjeistukset eivät riitä, tarvitaan saattohoitolaki

Rantanen: Kotimainen terveydenhuolto retuperällä, Rinne huolissaan Afrikasta – ”Näin ei voi jatkua”
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













