Rantanen: Kotimainen terveydenhuolto retuperällä, Rinne huolissaan Afrikasta – ”Näin ei voi jatkua”

Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen tuskastelee blogissaan julkisen terveydenhuollon tilaa.

– Kirjoittelen tätä blogikirjoitusta Malmin sairaalassa, jossa lapseni on ”hoidossa”. Olemme nyt kahdeksatta viikkoa saaneet tutustua maailman parhaaksi kehuttuun julkiseen terveydenhuoltoon. Tämä matka on ollut hätkähdyttävä monellakin tapaa.

Byrokratia estää järkevän toiminnan

Rantanen kertoo olleensa tyttärensä kanssa sekä päivystyksen ja osaston että kotisairaalan asiakkaina.

– Kotisairaala saa näistä toiminnoista melko puhtaat paperit poislukien se fakta, että byrokratia estää tässäkin järkevän toiminnan esimerkiksi silloin kun kotisairaalan potilas tarvitsee vaikkapa röntgenkuvauksen. Tuolloin potilaan tulee mennä jonottamaan päivystykseen, josta röntgenlähete voidaan tuntien ja taas tuntien jonotuksen jälkeen kirjoittaa.

– Vaikuttaa siltä, että kellään ei ole enää aikaa tai kiinnostusta miettiä, miten asiat soljuisivat järkevimmin niin järjestelmän kuin potilaankin kannalta, Rantanen kirjoittaa.

”Aivan kuin amerikkalaisessa ghettosairaalassa”

Rantasen mukaan päivystys on ollut näinä useina käyntikertoina järkyttävää nähtävää.

– Aivan kuin oltaisiin amerikkalaisessa ghettosairaalassa. Syy ei ole henkilökunnassa, heitä on liian vähän ja he ovat täysin ylikuormittuneita. Lääkärit ovat liian kokemattomia päivystystyöhön. Logistiikka päivystyksessä on lähes naurettava, lähtien jo siitä, että kukaan ei näe potilaan nenänpäätä ennen kuin hänen vuoronumeronsa tulee, toisinaan vasta jopa kahden tunnin päästä nk. triagehoitajalle.

– Jos vaikkapa korkeariskisen oireen omaava rintakipupotilas tulee omin jaloin sairaalaan, ei sitä tiedä kukaan, potilaisiin kun otetaan kontakti suljetun oven takaa vuoronumerolla. Tällainen ei ole laadukkaan akuuttipäivystyksen toimintatapa, jos käytävälle saa kuolla ennen kuin kukaan huomaa. Prosessit eivät ole kunnossa ja liian moni asia riippuu henkilökunnasta, ketä kulloinkin sattuu olevan paikalla, Rantanen toteaa.

Henkilökunta väsyy, potilaat kärsivät

Rantanen listaa ongelmia: sairaalassa ei ole välineitä, vaan tarvittavat tuotteet saatetaan kuljettaa taksilla toisesta sairaalasta. Tämän lisäksi osa hoitovälineistä pitää tuoda sairaalaan itse. Hoitajia on vähennetty, vaikka potilasmäärät eivät ole vähentyneet. Kivunhoito ja diagnosointi eivät toimi.

– Herää kysymys, mikä toimii? Vai onko kyse siitä, että vammaisia ei tarvitse tai haluta hoitaa? Olemmeko ainoat, joilla tökkii?

– Olen tämän reissun aikana keskustellut usean henkilökuntaan kuuluvan kanssa. He eivät itsekään katso järjestelmän toimivan, mutta mitä he voivat tehdä? Äänestää jaloillaan. Varsin moni niin tekeekin ja tilanne vain vaikeutuu. Ongelmana näyttäisi olevan myös se, että kun työtä on pakkotahtisesti, ei enää riitä energiaa toiminnan kehittämiseen, vaan henkilöstö yrittää vain selvitä kustakin työvuorosta. Kuormitus alkaa näkyä käyttäytymisessä ja lopulta kaikesta kärsivät potilaat, Rantanen huomauttaa.

Ongelmia ei korjata pelkällä rahalla

Rantanen huomauttaa, että tilanteeseen vaikuttaa moni asia.

– Kun Helsinki kasvaa vuosittain noin 8 000 henkilöllä ja samaan aikaan ei tule lisää perusterveydenhuollon palveluja, kotihoidossa on yhä huonokuntoisempia potilaita, vuodepaikkoja vähennetään ja sairaaloita ei tule lisää, käy suppilo liian pieneksi ja palvelut sakkautuvat.

– Olen jo pitkään sanonut, että julkisen terveydenhuollon ongelmia ei korjata pelkällä rahalla. Sitäkin tarvitaan, mutta myös asenteen, työ- ja toimintatapojen sekä johtamisjärjestelmän muutos on välttämätön.

Poliitikot, lusikka kauniiseen käteen

Rantanen sanoo olleensa aina julkisen järjestelmän vankka puolustaja, mutta tällaista julkista terveydenhuoltoa hän ei suostu puolustamaan.

– Joko sekä poliitikot että julkinen terveydenhuolto ottaa lusikan kauniiseen käteen ja alkaa kiireesti korjaamaan ongelmia tai sitten ryhdytään uudelleenarvioimaan koko järjestelmää. Näin ei voi jatkua, että rahaa palaa, mutta laatu on täysin onnetonta.

– Tässä valossa ottaa päähän Antti Rinteen (sd.) esittelemät kysymykset, joissa haluttiin tietää ilmastonmuutoksesta, Afrikan asioista ja kehitysavusta. Aivan kuin ei olisi omiakin ongelmia ja rahareikiä, joihin tarvittaisiin kipeästi ratkaisuja.