Artikkeli kuva

Lehtikuva

Antikainen: Suomen on suljettava Maarianhaminan konsulaatti

04.09.2026 |11:03

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Venäjän konsulaatin sulkemista Ahvenanmaalla. Antikainen on jättänyt asiasta toimenpidealoitteen eduskunnassa.

Saksa ilmoitti tällä viikolla sulkevansa Venäjän pääkonsulaatin Bonnissa ja purkavansa Venäjän talon sopimuksen Berliinissä. Taustalla on Venäjän Leipzig/Hallen lentoasemalle elokuussa 2026 tapahtunut droonihyökkäysyritys.

– Saksa teki johtopäätöksen viikoissa. Suomessa samaa asiaa on nyt pyöritelty vuosia. Kun turvallisuusuhka on ilmeinen, siihen vastataan eikä odotella, Sanna Antikainen sanoo.

Antikaisen mukaan Suomen oma turvallisuusviranomainen on jo sanonut asiassa sanottavansa.

– Suojelupoliisin päällikkö totesi jo viime vuonna suoraan, että Maarianhaminan konsulaatti olisi pitänyt sulkea samaan aikaan kuin Turun konsulaatti, Antikainen toteaa.

Konsulaatti on Venäjän tiedustelua varten

Antikainen huomauttaa, että konsulaatin sijainti tekee asiasta poikkeuksellisen.

– Ahvenanmaa on demilitarisoitu ja neutralisoitu alue keskellä Itämerta, Suomen meriliikenteen ja huoltovarmuuden solmukohdassa. Juuri siksi Venäjällä on siellä toimipiste. Kaikille on maalaisjärjelläkin selvää, että konsulaatti on tiedustelua varten, ei mikään asiakaspalvelupiste, Antikainen sanoo.

Antikainen muistuttaa, että Venäjän hybridivaikuttaminen Itämerellä on lisääntynyt: merikaapeleita on katkottu, GPS-häirintä on arkipäivää ja varjolaivasto liikkuu Suomen rannikon tuntumassa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Saksa myllää tiedustelupalvelunsa Venäjän kasvavan uhan alla – sabotaasi ja kyberhyökkäykset pian mahdollisia myös saksalaisille

21.08.2026 |13:09

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
9.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää