

PS ARKISTO
Antikainen vaatii sosiaalidemokraatteja pyytämään anteeksi pienituloisilta eläkeläisiltä
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen vuoden 2018 vappupuheessaan lupaama vappusatanen haihtui savuna ilmaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) kerrottua, ettei riittäviä määrärahoja tällä hallituskaudella näytä olevan.
Todellisuudessa lupaus kuivui kokoon jo lähtökuopissaan, koska puolue ei saanut tahtoaan läpi hallitusohjelman kirjauksissa, saati neuvotteluissa työmarkkinajärjestöjen kanssa.
– Sdp:n hehkuttamaa vappusatasta ei edes saatu kirjattua hallitusohjelmaan Antti Rinteen lupaamassa muodossa. Tyhjä lupaus on ollut selvää äänestäjien harhaanjohtamista ja antanut turhaa toivoa sadoille tuhansille köyhille eläkeläisille. Ensin kerätään äänet ja sitten petetään lupaukset. Sdp on anteeksipyynnön velkaa! perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii.
Törkeä vaalitemppu
Lupaus vappusatasesta siivitti sdp:n pääministeripuolueeksi vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Korotuksen piiriin olisi kuulunut jopa 700 000 alle 1400 euron eläkettä saavaa henkilöä Ylen alustavien arvioiden mukaan.
Ilta-Sanomien helmikuussa tekemän selvityksen mukaan suurimmalle osalle eläkkeensaajista korotus oli lopulta muutaman kymmenen euron suuruinen.
– Vappusatanen oli törkeä vaalitemppu, jonka ainoana tarkoituksena oli kalastella köyhien eläkeläisten äänet. Tyhjä lupaus, jota ei ollut tarkoituskaan lunastaa. Valitettavasti se meni täydestä kuin väärä raha. Leipäjonossa seisovaa köyhää eläkeläistä pääministerin selitykset eivät auta, Antikainen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- anteeksipyyntö vappusatanen vaalitemppu Sanna Marin Sanna Antikainen Antti Rinne Eläkeläiset perussuomalaiset SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra arvioi politiikan hurjan viikon ja hallituskriisin seurauksia: ”Äänestäjät ovat todennäköisesti aika pettyneitä”

Työllisyystoimet puuttuvat, työssäkäynnille suunnitellaan lisämaksua – Junnila: Ei mitään järkeä

Antikainen: Rinteen lupaus vappusatasesta pelkkää sanahelinää

Maahanmuuttoon riitti rahaa, vappusataseen ei – Halla-aho eläkeläisille: ”Demarit eivät huijaa teitä ilkeyttään, mutta te ette ole lähinnä demareiden sydäntä”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













