

PS ARKISTO
Purra arvioi politiikan hurjan viikon ja hallituskriisin seurauksia: ”Äänestäjät ovat todennäköisesti aika pettyneitä”
Ylen A-Talk-ohjelmassa keskusteltiin torstai-iltana hallituskriisistä ja hurjan poliittisen viikon tapahtumista. – Jos oppositiossa syötäisiin popcornia, sitä menisi aika paljon. Arvioni mukaan tämän kaiken katseleminen ei ainakaan lisää poliitikkojen ja päätöksentekemisen uskottavuutta, sanoi perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra.
Väistyneen pääministerin Antti Rinteen eropyynnön ja hallituksen kaatumisen jälkeen julkaistiin sopivasti Ylen tuorein gallup, jonka mukaan perussuomalaisten kannatus on jo historiallisen suuri 24,3 prosenttia. Se on puolueen kaikkien aikojen paras tulos. Kannatus on kasvanut edellisestä mittauksesta 1,3 prosenttiyksikköä.
Korkea kannatus nostaa poliittista painoarvoa
Perussuomalaisten kansanedustaja, puolueen 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra totesi Ylellä, että korkea gallup-kannatus nostaa entisestään perussuomalaisten poliittista painoarvoa.
– Nähdäkseni meidän asiamme, tavoitteemme ja meidän vaihtoehtomme – olemme nyt saaneet ne niin hyvin esille ja julki, että ihmisten on hyvin helppoa kannattaa meitä. Ja kuten muutamia päiviä sitten julkaistu puoluebarometrikin osoittaa: me olemme saaneet myös imagomme kuntoon.
– Imagon parantuminen tarkoittaa sitä, että ne ihmiset, jotka ovat aiemminkin olleet meidän kanssamme asioista samaa mieltä, mutta joilla on ollut kynnys kannattaa meitä puolueena, niin he ovat vähitellen siirtyneet meille.
Hallituksen lupaukset kaatuivat yksi toisensa jälkeen
Rinteen hallitus ehti kaatua epäselviin lausuntoihin ja siitä seuranneeseen sisäisen luottamuksen puutteeseen jo ennen kuin hallitus oli varsinaisesti ehtinyt päästä toteuttamaan lupauksiaan.
– Uskoisin, että juuri sen takia ihmiset olivat aluksi niin odottavalla kannalla ja suhtautuivat positiivisesti, kun hallituspuolueet lupasivat aiemmin niin paljon eri tahoille. Vähitellen kuitenkin osoittautui, että ne lupaukset eivät olleet vankalla pohjalla, koska lupauksia on yksi toisensa jälkeen peruutettu tai niitä on selitetty.
– Peruuttamisella tarkoitan, että kaikkea vähennetään. Oli sitten kyse hoitajamitoituksesta tai jostain muusta. Kuuluisa vappusatanenkin on kutistunut aika pieneksi summaksi, Purra sanoi.
Kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen jatkoi Purran puheenvuoron jälkeen samasta aiheesta.
– Hallitus käyttää valtavan määrän rahaa eri asioihin, mutta se on sirpaloitu niin, ettei se kohdistu yhteiskunnan kipupisteisiin.
Poliittista teatteria
Siitä huolimatta, että pääministeri Rinne joutui eroamaan nimenomaan keskustan tuotua esille epäluottamuksen hallituksessa, keskustan ja sdp:n eduskuntaryhmien johto on viime päivät puhunut loputtomasti luottamuksen rakentamisesta, ja yhteistyö on todennäköisesti jatkumassa.
Keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen esitti torstaina vertauksen, että punamultayhteistyö on parhaimmillaan kuin kaurapuuro voisilmällä.
Purra totesi Kurvisen puheen olevan lähinnä retorista ilotulitusta.
– Sitä on kuultu paljon hallituspuolueilta. Mielestäni tämä on pitkälle poliittista teatteria. Meillä on aika mahdotonta tietää, mitä kulisseissa oikeasti on tapahtunut. Juonenkäänteet ovat olleet yllättäviä.
– Jos oppositiossa syötäisiin popcornia, niin sitä menisi aika paljon. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole poliittinen teatteriesitys, vaan tosimaailma, missä meidän ylin päätöksentekokoneistomme on tällä hetkellä tällaisessa kunnossa, Purra sanoi.
Keskustalla vaikea paikka hallituksessa
Purran mukaan vaikuttaa melko selvältä, että pääministeri Rinteen henkilökohtainen asema muuttui hallituksessa ongelmaksi keskustalle.
– Rinteellä oli taipumusta möläyttelyyn. Esimerkiksi postikiista oli ehkä jo menossa hieman pois, kunnes pääministeri kyselytunnilla vastasi asioita, jotka lähtivät uudelleen vellomaan.
– Keskustan rako hallituksessa on muutenkin vaikea, niin substanssipohjalta ja pelkästään kannatuksenkin puolesta. Hallituspuolueiden väliset skismat näkyvät myös muualla eduskunnassa, esimerkiksi valiokuntatyössä. Ja kuten olemme nähneet ulkoministeri Pekka Haaviston tapauksesta: ongelmat eivät ole vieläkään loppuneet.
Ylen juontaja ei halunnut keskustella Haavistosta:
– Ei mennä siihen, kun se ei kuulu nyt tähän asiaan.
– Se kuuluu hallituksen toimintakykyyn, Purra vastasi
Vihervasemmistolaisessa kulmassa ruuhkaa
Eilen kerrottiin, että vastikään pääministerin tehtävästä eronnut Rinne on myös valittu hallitustunnustelijaksi, joka on lähinnä muodollinen tehtävä. Keskustan Kurvinen ei ole poissulkenut sitäkään, että Rinne voisi jatkossa toimia jossakin ministerin tehtävässä.
– Me keskustassa emme lähde puuttumaan toisten puolueiden henkilövalintoihin, keskustan kansanedustaja Markus Lohi sanoi, viitaten Rinne-spekulaatioihin.
– Mielestäni henkilöihin puuttumista on nimenomaan se, että sanotaan, että luottamus on mennyt yhteen henkilöön ja sen jälkeen kuitenkin se yksi henkilö voi toimia jossain muussa roolissa. En tiedä kävisikö keskustalle, jos Rinteestä tulisi vaikka omistajaohjauksesta vastaava ministeri, Purra ihmetteli.
Lohi ei halunnut ottaa kantaa asiaan.
Ylen juontaja yritti arvuutella tv-keskustelussa, kenestä tulee Suomen seuraava päämininisteri.
– Perussuomalaisille on aivan sama kuka pääministeriksi tulee. Yleispoliittisena arviona voisin silti esittää sen, että vihervasemmistolaisessa kulmassa on tällä hetkellä paljon ruuhkaa. Onhan Sanna Marin esimerkiksi selvästi enemmän vihreällä ja vasemmalla puolella kuin Antti Lindtman. Luulisin, että tämä tekee keskustan asemasta entistä vaikeamman, Purra sanoi.
Samat ihmiset tulevat ja menevät
Ylen juontaja kysyi ohjelman lopuksi, mitä äänestäjien pitäisi ajatella politiikan tämän viikon tapahtumista.
– Äänestäjät ovat todennäköisesti pettyneitä tilanteeseen, ei tämä ainakaan lisää poliitikkojen ja päätöksentekemisen uskottavuutta, tämän kaiken katseleminen: miten liikutellaan osia ja palasia. Samat ihmiset menevät ja tulevat, näin itse arvioisin tilannetta, Purra totesi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- toimintakyky Markus Lohi Antti Kurvinen vaalilupaukset Katri Kulmuni äänestäjät Riikka Purra Antti Lindtman Sanna Marin Pekka Haavisto Antti Rinne Hallituskriisi Luottamus Yle pääministeri kannatus vihreät perussuomalaiset SDP Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset valmiudessa jättämään välikysymyksen, jos Haavisto jatkaa: Täytyisi tapahtua ihme, että luottamus ulkoministerin toimintaan palautuisi

Antikainen: Rinteen lähtö ei riitä – ”Hallituksen pitää kitkeä epärehellisyyteen ja vastuun välttelyyn perustuva toimintakulttuuri kokonaan”

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen: ”Jos mediassa olleet tiedot pitävät paikkansa, niin ministeri Haaviston toiminta näyttäisi olevan paljon vakavampaa kuin ex-pääministeri Rinteen menettely”

Perussuomalaiset valmis hallitusvastuuseen vain edistääkseen puolueen omaa ohjelmaa ja sen tavoitteita – Purra: ”Me emme lähde tukemaan mitään heikkoa hallitusta”

Haaviston selitykset eivät kelpaa perussuomalaisille: ”Vihreät on fanaatikkoliike, joka ei koe, että säännöt koskisivat heitä”

Kulmuni toimi Rinteen muodollisena pyövelinä, muut eivät halunneet jättää sormenjälkiään tikariin

Postin lakko loppui, hallitukselta vaaditaan selvitystä tilanteen kriisiytymisestä – PS: Rinteen on tehtävä johtopäätökset

Sdp-pääministerit Lipponen ja Rinne hehkuttavat törkeästä ihmiskaupasta epäiltyä puoluetoveriaan Veijo Baltzaria vaalivideolla: ”Suuri suomalainen kulttuuripersoona, yhteiskunnallinen vaikuttaja”

Perussuomalaiset: Hallitus on viemässä Suomea turmioon vastoin kansan tahtoa, sillä kansa ei äänestänyt tämän hallituskokoonpanon puolesta
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Teemu Keskisarja: Nälkä-Suomi säästyi kehitysavun kiroukselta, supisuomalaiset ihmiset ottivat vastuun omasta elämästään (video)

Haaga-Helian opiskelijakunta estää Perussuomalaiselta Nuorisolta pääsyn vaalitorille – syy haiskahtaa woketukselta
Perussuomalainen Nuoriso ei saa kutsua ammattikorkeakoulu Haaga-Helian opiskelijakunnan Helgan 26. helmikuuta järjestettävään vaalitoriin. Helgan opiskelijakunta ilmoitti asiasta sähköpostitse maanantaina. Viestissään Helga vetoaa muun muassa fuksiaisissa sattuneeseen turvattomuuden tunteen aiheuttamiseen, joka on johtanut luottamuspulaan.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ihmetteli Riikka Purran ja muiden perussuomalaisten myönteisiä kommentteja puheesta, jonka Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vance piti Münchenissa. Erilaisena ja yllättävänäkin Vancen puhetta pitävä perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää puheessa olennaisena asiana sitä, että Vance toi esiin Euroopan arvorappion. Monen on vaikea tunnustaa, että on menty väärään suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa
Marttaliitto on tiedottanut hiljattain, että se on sitoutunut tarjoamaan omissa tilaisuuksissaan vain kasvisruokaa vuosien 2025 ja 2026 aikana. Liiton mukaan sitoumus kasvisruokaan on yksi konkreettinen teko liiton toiminnan hiilijalanjäljen ja muiden ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä sitoumus tarkoittaa käytännössä suomalaisen monipuolisen ruokakulttuurin ja perinteisten ruokailutottumusten syrjäyttämistä ideologisista syistä.