

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset valmiudessa jättämään välikysymyksen, jos Haavisto jatkaa: Täytyisi tapahtua ihme, että luottamus ulkoministerin toimintaan palautuisi
Perussuomalaisilla on valmius jättää välikysymys ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toiminnasta, mikäli Haavisto jatkaa uudelleen muodostettavan hallituksen ulkoministerinä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti asiasta tänään ryhmäkokouksessaan. Tällä hetkellä välikysymystä ei voi jättää, koska hallitusta ei ole, vaan se toimii toimitusministeristönä.
– Muun muassa ulkoasiainvaliokunnassa saamamme lisäselvitykset eivät tyydytä meitä, vaikka kaikki muut puolueet selitykset nielivät. On jäänyt vahva epäilys siitä, että ministeri Haavisto ei ole puhunut totta valiokunnalle tai koko eduskunnalle, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoi.
Kysymyksiä yhä avoinna
Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan avoinna on edelleen kolme kysymystä:
– Ollaanko Isis-perheitä tuomassa Suomeen, onko Haavisto valehdellut aiheeseen liittyen ja onko hän syyllistynyt virkamiehen painostamiseen vaatimalla tältä lainvastaisia toimia Isis-perheiden tuomiseksi Suomeen?
Perussuomalaisten mukaan täytyisi tapahtua ihme, että luottamus ulkoministerin toimintaan palautuisi sellaiseksi, että hän voisi jatkaa uudessa hallituksessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Isis-perheet Ulkoministeri Ville Tavio Pekka Haavisto Luottamus vihreät perussuomalaiset hallitus Välikysymys Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Packalén: Haaviston selvitys jätti epäluottamuksen – ”Varmaan kaikille on selvää, että konsulia on painostettu”

IS: Haavisto yritti lennättää Isis-lapset salaa Suomeen – perussuomalaiset varoittivat aikeista jo elokuussa

Haaviston konsulikyytiprojekti vain jäävuoren huippu – HS: Koko Rinteen hallitus suunnitteli salassa hakevansa Isis-naiset Suomeen

Haaviston selitykset eivät kelpaa perussuomalaisille: ”Vihreät on fanaatikkoliike, joka ei koe, että säännöt koskisivat heitä”

Haaviston Isis-operaatio etenee – Purra: Vihreän rintaman toiminta häikäilemätöntä, suomalaisten turvallisuus jää kakkoseksi

Packalén: Haaviston toiminta pitää tutkia perin pohjin – ISIS-terroristeja ei saa tuoda Suomeen ”mustien operaatioiden avulla”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Saksan AfD-puolue tavoittelee Sachsen-Anhaltin osavaltiovaaleissa ehdotonta enemmistöä – muut puolueet, kirkko ja ay-liike käyvät yhdessä Antifan kanssa rajua vastakampanjaa
Saksan vaihtoehtopuolueen AfD:n Sachsen-Anhaltin vaalien kärkiehdokkaan Ulrich Siegmundin mukaan ehdottoman enemmistön saaneen puolueen on kyettävä näyttämään jo sadan ensimmäisen hallituspäivänsä aikana konkreettisella tavalla, mihin suuntaan se on matkalla. Vastaansa AfD on saanut kirkot, ammattiyhdistysliikkeen, Antifan ja suuren joukon kampanjoita. Puolueen menestys heijastuu vahvalla tavalla koko Saksan politiikkaan.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.

Venäläistaustainen mies ajoi väkijoukkoon Ranskassa – kaksi kuoli, useita kriittisessä tilassa
Venäjällä syntynyt 26-vuotias mies ajoi keskiviikkoiltana väkijoukkoon Caenin kaupungissa Ranskan luoteisosassa. Tapahtumapaikalla kuoli kaksi ihmistä ja 10 loukkaantui, heistä 7 sai kriittisiä vammoja. Polisi otti kuljettajan kiinni 20 kilometrin päässä Ouistrehamissa.

Rikos ei enää kannata – kultakellot ja setelitukut lähtevät huumeparoneilta valtiolle
Jatkossa rikollinen voi menettää selittämättömän omaisuutensa, jos esitutkinnassa tunnistettu omaisuus on todennäköisesti peräisin rikollisesta toiminnasta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää








