

LEHTIKUVA
Haaviston selitykset eivät kelpaa perussuomalaisille: ”Vihreät on fanaatikkoliike, joka ei koe, että säännöt koskisivat heitä”
Perussuomalaiset eivät ole tyytyväisiä ulkoministeri Pekka Haaviston selityksiin siitä, mitä Isis-perheiden hakemisesta al-Holin leiriltä on sovittu ja kenen kanssa.
Pekka Haaviston selvitys kelpasi eilen ulkoasianvaliokunnan muille jäsenille, mutta ei perussuomalaisille. Haavisto antoi selvityksensä tapahtumista ulkoasianvaliokunnalle valiokunnan puheenjohtaja Mika Niikon vaatimuksesta.
– Ministeri ei vastannut siihen peruskysymykseen, miksi valiokunnalta salattiin hänen todelliset tarkoitusperänsä ja ne oli kerrottu vain presidentille ja valtioneuvostolle. Vielä 16.10.2019 olleen edellisen kuulemisen jälkeen valiokunta eli siinä uskossa, ettei mihinkään aktiivisiin palautusoperaatioihin ryhdytä ja näin oli myös pääministeri Antti Rinne (sd.) aiemmin linjannut.
– Siitä huolimatta ulkoministeri nimesi hetki tämän kuulemisen jälkeen henkilön käymään neuvotteluja palautuksista Irakissa olevien kurdiviranomaisten kanssa. Kurdiviranomaiset linjasivat, ettei lapsia palauteta ilman heidän äitejään, Niikko kirjoitti Haaviston kuulemisen jälkeen.
Vihreiltä avainsalkut pois
Myös perussuomalaisten johto on kommentoinut asiaa eikä näytä siltä, että asia jäisi tähän. Iltasanomien saamat sähköpostit paljastavat, että on syytä epäillä Haaviston puhuneen muunneltua totuutta ja toimineen itsevaltaisesti.
– Hallituskumppaneiden on syytä ymmärtää, että vihreät on fanaatikkoliike, joka ei koe, että säännöt koskisivat heitä. Jos vihreiltä ei oteta avainsalkkuja pois, samaa tullaan näkemään koko vaalikausi. Vihreiden kannattajia tämä miellyttää, tuskin muita, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi.
– Hallituksella ei ole päätöstä Isis-terroristien noutoon al-Holilta. Silti ulkoministeri Haavisto on ottanut oman toimintalinjansa. Siitäkin huolimatta ulkoasiainvaliokunnassa vain perussuomalaiset äänestivät tällaista toimintaa vastaan, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio hämmästelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Isis-perheet Ville Tavio Pekka Haavisto Antti Rinne Mika Niikko ulkoasiainvaliokunta vihreät perussuomalaiset hallitus Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


IS: Haavisto yritti lennättää Isis-lapset salaa Suomeen – perussuomalaiset varoittivat aikeista jo elokuussa

Puoluesihteeri Grönroos: Haaviston suunnitelmissa hakea ensin lapset Suomeen, sen jälkeen Isis-vaimot tulevat perässä

Haaviston konsulikyytiprojekti vain jäävuoren huippu – HS: Koko Rinteen hallitus suunnitteli salassa hakevansa Isis-naiset Suomeen

Vihreiden puoluejohto määräsi: Eduskuntavaaliehdokkailta suut tukkoon maahanmuuttajien tekemistä seksuaalirikoksista

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: ”Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen: ”Jos mediassa olleet tiedot pitävät paikkansa, niin ministeri Haaviston toiminta näyttäisi olevan paljon vakavampaa kuin ex-pääministeri Rinteen menettely”

Edustajat Rantanen ja Ronkainen: ”Painostaako ministeri Ohisalo virkamiehiä?”

Joutuuko ministeri Pekka Haavisto valtakunnanoikeuteen? – Näin se tapahtuisi
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












