

Ulkoasiainvaliokunnan jäsen Packalén vaatii ulkoministeriöltä tarkkaa al-Holi-aikajanaa: ”Ministeri saattanut muunnella totuutta – ainoa keino palauttaa luottamus”
Ulkoasiainvaliokunnan pitkäaikainen jäsen, perussuomalaisten kolmannen kauden kansanedustaja Tom Packalén ei ole tyytyväinen selvitykseen, jonka ulkoministeri on antanut eduskunnalle al-Holin leirillä olevien palauttamisesta Suomeen.
– Ilman lisäselvitystä näyttää valitettavasti siltä, että ulkoministeri on saattanut puhua eduskunnalle muunneltua totuutta, Tom Packalén sanoo.
Ulkoministerin sanaan luotettiin
Packalénin epäilys perustuu sinänsä kiistattomaan tapahtumankulkuun. Oikeuskansleri antoi 10. lokakuuta lausunnon, josta kävi selkeästi ilmi, ettei hallitus ollut tehnyt mitään väärää, kun se ei ollut ryhtynyt aktiivisiin toimiin al-Holin Isis-perheiden Suomeen saattamiseksi.
Kuusi päivää myöhemmin, 16. lokakuuta ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) oli kuultavana eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa. Vielä erikseen kysyttäessä Haavisto kertoi, ettei ministeriö ole ryhtymässä mihinkään toimiin saattaakseen Isis-perheitä Suomeen. Ministeri totesi, että jos ihmiset tulevat Suomen lähetystöön, heitä täytyy toki lain mukaan auttaa.
– Mitään aktiivista ei oltu tekemässä. Tämä vastaus riitti, ja siihen luotettiin, Packalén sanoo.
Toimintalinja muuttui yllättäen
Viikko valiokuntakuulemisesta ja pari viikkoa oikeuskanslerin lausunnosta hallituksen ja ministerin toimintalinja vaikutti kuitenkin yllättäen muuttuneen. Kävi ilmi, että konsuliasioista vastannut arvostettu virkamies oli siirretty tehtävästään, koska ilmeisesti oli kieltäytynyt taipumasta ulkoministerin painostukseen.
Hänen tilalleen oli kutsuttu niin sanotusti sopivampi henkilö hoitamaan Isis-perheet Suomeen.
– Tapahtumia on yhden viikon aikana niin paljon, ettei ole uskottavaa, että ulkoministerin puheet valiokunnassa olisivat pitäneet kaikki paikkansa ja kaikki muu olisi tapahtunut yllättäen ja pyytämättä. Odotan ulkoministeriöltä yksilöityä ja täsmällistä aikajanaa tapahtumista ja päätöksistä, niiden valmistelun aloittamisesta ja toimeenpanosta. Tämä on ainoa keino suoristaa epäselvyydet ja palauttaa luottamus, Packalén sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ulkoasianvaliokunta vaatii ulkoministeri Haavistolta pikaisesti selvitystä konsulikyytipuheista

Puoluesihteeri Grönroos: Haaviston suunnitelmissa hakea ensin lapset Suomeen, sen jälkeen Isis-vaimot tulevat perässä

Oikeusprofessori Viljanen ministeri Haaviston erikoisesta konsulikyytihankkeesta: ”Oletan, että oikeuskansleri joutuu tätä nyt selvittämään ja arvioimaan”

Haaviston konsulikyytiprojekti vain jäävuoren huippu – HS: Koko Rinteen hallitus suunnitteli salassa hakevansa Isis-naiset Suomeen

Haaviston selitykset eivät kelpaa perussuomalaisille: ”Vihreät on fanaatikkoliike, joka ei koe, että säännöt koskisivat heitä”

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen: ”Jos mediassa olleet tiedot pitävät paikkansa, niin ministeri Haaviston toiminta näyttäisi olevan paljon vakavampaa kuin ex-pääministeri Rinteen menettely”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Ranska taas kaaoksen kourissa – kapina leviää koko yhteiskuntaan
Mielenosoitukset ravistelevat jälleen Ranskaa ja kaaos on leviämässä koko yhteiskuntaan. Jo lauantaina puoleen päivään mennessä maassa oli täysi rähinä päällä ja iltaan mennessä levottomuuksien odotetaan kärjistyvän kansanjoukkojen kasvaessa. Nyt liikkeellä ovat myös maanviljelijät, ammattiliitot ja vuodelta 2018 tunnetuksi tulleet keltaliivit.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












