

PS ARKISTO
Antikainen: Rinteen lähtö ei riitä – ”Hallituksen pitää kitkeä epärehellisyyteen ja vastuun välttelyyn perustuva toimintakulttuuri kokonaan”
Suomen punavihervasemmistohallituksen toimintatavoissa on jotain hyvin omituista: pääministeri puhui yhtä, muut ministerit tekivät toista ja samaan aikaan julkisia, poliittisia päätöksiä ei haluttu tehdä, vaan vastuu pyrittiin vierittämään hierarkiassa alaspäin muille, uhrattavissa oleville tahoille, olipa kyseessä Postin hallitus, virkamiehet tai omistajaohjausministeri, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Kesäkuussa pääministeri Antti Rinne linjasi eduskunnan kyselytunnilla, että Suomella ei ole suunnitelmia evakuoida kansalaisiaan Syyrian al-Holin leiriltä tai tarjota heille konsulinkyytejä kotiin.
– Nyt kuitenkin näyttää siltä, että ulkoministeriössä tällainen hanke on ollut käynnissä. Ei ole uskottavaa, että virkamiehet olisivat ryhtyneet siihen oma-aloitteisesti, ministerin tietämättä, Sanna Antikainen ihmettelee.
Vihreät piileskevät muiden selän takana
Vihreät ovat vieneet vastuun välttelyn ja muiden selän takana piileskelyn vielä astetta pitemmälle kuin demarit. Ulkoministeri Pekka Haavisto on vastuun kantamisen sijasta yrittänyt piiloutua niin presidentin kuin oikeuskanslerinkin selän taakse.
– On vähintään erikoista, että ulkoministeriö on toiminut pääministerin kyselytunnilla ilmaiseman kannan vastaisesti eikä ole ollut aktiivinen viestiäkseen tilanteesta tasavallan presidentille tai eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle. On hyvin kyseenalaista, että Haavisto on myös pyrkinyt hakemaan oikeutusta toiminnalleen oikeuskansleri Tuomas Pöystin vastauksista kanteluihin, vaikka oikeuskansleri on itse todennut, ettei kyseessä ollut päätös tai ohjaus.
– Haavisto ei myöskään ole vieläkään esittänyt minkäänlaisia asiallisia perusteita siihen, miksi konsuliosaston päällikkö siirrettiin sivuun, Antikainen moittii.
Haavistolta surkuhupaisa tiedotustilaisuus
Kaikkein huolestuttavinta on Antikaisen mielestä kuitenkin se, että Haaviston kanslia on poliittisen päätöksen ottamisen ja vastuun ottamisen sijasta lehtitietojen mukaan pyrkinyt painostamaan yksittäistä virkamiestä tekemään päätöksen ja ottamaan vastuun, vaikka tästä olisi seurannut päätöksen tekijälle viraltapano ja mahdollinen vankeustuomio.
– Haavisto on joko puhunut pötyä tiedotustilaisuudessaan maanantaina väittäessään, ettei ole ollut itse valmistelemassa tai tiennyt virkakuntansa valmistelleen lasten hakemista al-Holin leiriltä, tai sitten hän ei tiedä, mitä hänen erityisavustajansa tekee, vaan johtaa ministeriötään ainoastaan muodollisesti erityisavustajien puuhatessa hänen selkänsä takana ohjeistusten vastaisesti jotain aivan muuta. On vaikea sanoa, kumpi näistä vaihtoehdoista on huolestuttavampi.
Vihreä mafia virkamieskoneistossa
Vihreiden toimintakulttuurista kertoo paljon jo se, että ulkoministeriön virkamiehet ovat ikävöineet entistä ulkoministeriä takaisin.
– Vieläkin pahempaa voi olla luvassa, kun sisäministeriön virkamiesjohto vaihtuu reilun vuoden sisällä: nykyinen kansliapäällikkö siirtyy EU-komissioon, Migrin johtajan toimikausi päättyy, maahanmuutto-osaston osastopäällikkö jää eläkkeelle ja Suojelupoliisin päällikön toimikausi päättyy.
– Kun katsotaan, millä perustein vihreät ovat tähän mennessä tehneet virkanimityksiä, herää konkreettinen pelko siitä, että vihreät nostavat näihin tehtäviin pätevien hakijoiden ohi poliittisesti sopivia henkilöitä, joiden kompetenssi ei ole tehtävän hoitaminen ammattitaidolla, vaan kiitollisuudenvelka nimittäjälleen. Siis henkilöitä, jotka eivät sano ”ei” siinä kohtaa, kun ministeri tai hänen erityisavustajansa edellyttää heiltä kyseenalaista tai jopa suoraan lainvastaista toimintaa, Antikainen pohtii.
”Husuttamisen on loputtava”
Mikäli nämä uhkakuvat toteutuvat, Suomelle aiheutuu peruuttamatonta vahinkoa, jota on hyvin vaikea jälkikäteen korjata.
– Ainoa tapa, jolla hallitus voi palauttaa kansalaisten luottamuksen omaan toimintaansa, on kitkeä epärehellisyyteen ja vastuun välttelyyn perustuva toimintakulttuuri kokonaan. Kyselytunneilla on vastattava totuudenmukaisesti ja tasavallan presidentti sekä valiokunnat on pidettävä oma-aloitteisesti ajan tasalla. Hyväuskoisten äänestäjien sekä jopa hallituskumppanien husuttamisen on loputtava, Antikainen kiteyttää.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: ”Rinteen erossa oli pohjimmiltaan kyse keskustan ja sdp:n kannatuspaniikista”

Ulkoasiainvaliokunnan jäsen Packalén vaatii ulkoministeriöltä tarkkaa al-Holi-aikajanaa: ”Ministeri saattanut muunnella totuutta – ainoa keino palauttaa luottamus”

Haaviston selitykset eivät kelpaa perussuomalaisille: ”Vihreät on fanaatikkoliike, joka ei koe, että säännöt koskisivat heitä”

Oikeusprofessori Viljanen ministeri Haaviston erikoisesta konsulikyytihankkeesta: ”Oletan, että oikeuskansleri joutuu tätä nyt selvittämään ja arvioimaan”

Haaviston konsulikyytiprojekti vain jäävuoren huippu – HS: Koko Rinteen hallitus suunnitteli salassa hakevansa Isis-naiset Suomeen

Packalén: Haaviston toiminta pitää tutkia perin pohjin – ISIS-terroristeja ei saa tuoda Suomeen ”mustien operaatioiden avulla”

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen: ”Jos mediassa olleet tiedot pitävät paikkansa, niin ministeri Haaviston toiminta näyttäisi olevan paljon vakavampaa kuin ex-pääministeri Rinteen menettely”
Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEA:n kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













