

PS ARKISTO
Halla-aho: ”Rinteen erossa oli pohjimmiltaan kyse keskustan ja sdp:n kannatuspaniikista”
Jussi Halla-aho sanoi eilen A-studiossa, että perussuomalaiset on valmis tekemään hallitusyhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa, jos siten on mahdollista edistää perussuomalaisten äänestäjille tärkeitä asioita. Halla-aho kuitenkin pitää uusia hallitusneuvotteluja epätodennäköisinä. Antti Rinteen nyt jo kaatuneen hallituksen ohjelma ei sekään perussuomalaisille kelpaisi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Halla-aho nähtiin tiistaina Ylen A-studion vieraana, jossa keskusteltiin pääministeri Antti Rinteen erosta, tulevan hallituksen muodostamisesta ja myös eduskuntapuolueiden keskinäisistä väleistä.
Halla-ahon näkemyksen mukaan Rinne joutui eroamaan toimittuaan tavalla, joka lopulta teki hänelle mahdottomaksi jatkaa pääministerinä.
– Uskon, että pohjimmiltaan tässä on ollut kyse keskustan, osittain myös sdp:n kannatuspaniikista. Nähdään, että sähläävä, omiaan puhuva pääministeri vetää koko hallituksen uskottavuuden alas, Halla-aho sanoi.
Hänen mukaansa hallituksen kaatuminen ei suuremmin vaikuta perussuomalaisten politiikkaan.
– Perussuomalaisilla on ollut aina se linja, että me keskitymme omaan politiikkaan. Me ajamme niitä asioita, joiden vuoksi kansalaiset ovat meitä vaaleissa äänestäneet. Emme käytä juurikaan aikaa sivuille vilkuilemiseen.
Keskustan vaikeudet kasvavat vaalien lähestyessä
Tv-keskustelussa mukana ollut kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo sanoi haluavansa nyt kaikki puolueet mukaan uusiin hallitusneuvotteluihin uuden hallituksen muodostamiseksi. Orpon mielestä hallitusohjelma on ollut vastuuton.
Halla-aho sanoi, ettei hän pidä todennäköisenä uusia, todellisia hallitustunnusteluja tai -neuvotteluja.
– Rinteen nyt jo kaatuneeseen hallitukseen osallistuneet puolueet varmasti sen ymmärtävät, ettei tällä eduskunnalla ole tarjolla sellaista enemmistöhallitusta, jossa ne pystyisivät ajamaan paremmin omia tavoitteitaan kuin tähän mennessä toiminut hallituskoalitio.
Sdp:n Sanna Marin sanoi topakasti, että Rinteen erosta huolimatta hallituspohja ei ole vaihtumassa.
Halla-aho ennakoi keskustalle hankaluuksia jatkossa.
– Rinteen jo kaatuneen hallituksen ohjelma, etenkin sen maahanmuutto- ja ilmastopoliittiset linjaukset ovat niin kaukana siitä, mikä mieliala vallitsee keskustan äänestäjäkunnassa, että keskusta tulee olemaan suurissa vaikeuksissa hallituksen sisällä. Sitä suuremmissa vaikeuksissa keskusta on, mitä lähemmäksi seuraavat vaalit tulevat.
Menneisyyden virheistä on opittu
Halla-aho totesi, että perussuomalaiset on silti jatkossa asiakysymyksissä valmis yhteistyöhön kaikkien kanssa.
– Emme kuitenkaan mene hallitukseen vain siitä ilosta, että pääsemme sinne. Menneisyyden virheistä on opittu. Me olemme valmiita tekemään hallitusyhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa, jos voimme sillä tavoin edistää äänestäjillemme tärkeitä asioita.
– Tämä nykyinen hallitusohjelma on kuitenkin niin kaukana kaikesta, mitä perussuomalaiset edustavat, että tältä pohjalta yhteistyötä ei voi tehdä. Tästä olemme varmasti samaa mieltä, Halla-aho sanoi ja kohdisti sanansa Marinille ja keskustelussa mukana olleelle keskustan Katri Kulmunille.
Kulmuni yritti haastaa:
– Onko perussuomalaiset sitä vastaan, että entistä useampi suomalainen pääsee töihin tai että tehtaat pysyvät Suomessa, Kulmuni sanoi Halla-aholle, joka vastasi:
– Mikään näistä ei toteudu tällä hallitusohjelmalla, ja se tulee olemaan suuri poliittinen ongelma keskustalle, mitä pidemmälle vaalikausi etenee.
Eduskunnan keskusteluilmapiiri on tulehtunut
Halla-ahon mukaan eduskuntapuolueilla on tällä hetkellä poikkeuksellisen tulehtuneet välit. Hän myös huomautti, että varsinkin keskustan edustajien salipuheenvuoroissa aiheena on usein ollut perussuomalaiset.
– Sananvaihto ja keskusteluilmapiiri eduskunnan täysistuntosalissa vaalien jälkeen on ollut sen (tulehtuneen) kaltainen, minkä on varmasti voinut huomata jos on seurannut televisiosta eduskunnan kyselytunteja. Osin se on varmaan johtunut puolueiden sisäisistä jännitteistä ja kannatuspaniikista.
– Esimerkiksi keskusta; sen sijaan että se olisi salissa puhunut omille äänestäjilleen tärkeistä asioista, keskusta on puhunut lähes yksinomaan perussuomalaisista. Perussuomalaiset on keskustalaisten edustajien salipuheenvuoroissa suosittu aihe. Kun keskusteluilmapiiri on ollut melko huono, niin luulen, että tämäkin nostaa kynnystä pohtia uuteen hallitukseen muita koalitiovaihtoehtoja kuin se, mikä tähän asti on toiminut.
PS keskittyy äänestäjiä kiinnostaviin kysymyksiin
Ylen juontaja kysyi, mitä perussuomalaiset pystyy tekemään tilanteessa, jossa puolueiden välit ovat tulehtuneet.
Halla-ahon mukaan perussuomalaisten vaikutusvalta Suomen politiikkaan on suoraan riippuvainen vaaleissa saadusta kannatuksesta ja mandaatista.
– Me tuomme esille vaihtoehtoa sosialistihallituksen politiikalle, ja pyrimme saamaan sille mahdollisimman suuren valtakirjan seuraavissa vaaleissa. Me keskitymme niihin kysymyksiin, jotka kiinnostavat kansalaisia ja meidän äänestäjiämme.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Katri Kulmuni puheenjohtajat suomalaiset Sanna Marin Hallitusneuvottelut Petteri Orpo Antti Rinne Luottamus Yle kannatus perussuomalaiset SDP hallitus Jussi Halla-aho Keskusta Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Hallituksen kaatumisesta huolimatta mikään ei näytä muuttuvan

Haaviston konsulikyytiprojekti vain jäävuoren huippu – HS: Koko Rinteen hallitus suunnitteli salassa hakevansa Isis-naiset Suomeen

Kulmuni toimi Rinteen muodollisena pyövelinä, muut eivät halunneet jättää sormenjälkiään tikariin

Ville Tavio: Tämä on surullinen tilanne Suomelle, kun ei ole toimivaa hallitusta
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













