

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Hallitus on viemässä Suomea turmioon vastoin kansan tahtoa, sillä kansa ei äänestänyt tämän hallituskokoonpanon puolesta
Olisi ollut palvelus demokratialle, jos Rinteen eroilmoituksen myötä olisi järjestetty uudet eduskuntavaalit, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.
Kun kansa äänesti eduskuntavaaleissa viime keväänä, oli kaikille selvää, että sdp:n pääministeriehdokas oli Antti Rinne. Näin Rinteestä tulikin vaalivoiton jälkeen hallitustunnustelija.
– Silloin käytiin teatterimaiset hallitusneuvottelut, joissa ei neuvoteltu tulevan hallituksen kokoonpanosta tosissaan, vaan vihervasemmisto oli sulkenut vaalien toisiksi suurimman puolueen, perussuomalaiset, ulos heti kättelyssä. Nyt näimme hiljattain vanhan hallituksen kaaduttua toiset tuollaiset teatterimaiset hallitusneuvottelut, joissa kaikki tiesivät, että niitä ei käydä tosissaan vaan ne olivat läpihuutojuttu, sanoo perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt Ville Tavio.
– Demokratian kannalta on surkeaa, että sekä toiseksi suurin että kolmanneksi suurin puolue jätettiin pois. Demokratian kannalta on surkeaa, että pääministerin valitsi kansan sijaan sosiaalidemokraattien puolue-eliitti. Demokratian kannalta on surkeaa, että keskustan äänestäjät petettiin ja keskustan vallanhimosta tuli vihervasemmistohallituksen kasassa pitävä liima.
Vihervasemmisto ei kuuntele suomalaisia
Tavio sanoo Marinin hallituksen jatkavan suoraan sitä Suomelle haitallista politiikkaa, mihin Rinteen hallitus jäi.
– Hallitus on viemässä Suomea turmioon ja vieläpä vastoin kansan tahtoa, sillä kansa ei äänestänyt tämän hallituskokoonpanon puolesta. Tilanne vain pahenee, sillä kansa ei äänestänyt Sanna Marinia pääministeriksi. Marin ei käynyt eduskuntavaaleihin pääministeriehdokkaana ja mikäli olisikin käynyt, ei sdp todennäköisesti olisi pääministeripuolue.
– Olisi ollut palvelus demokratialle, jos Rinteen eroilmoituksen myötä olisi järjestetty uudet eduskuntavaalit. Koska näin ei tehty, ei voida osoittaa, että tämä hallitus tai Marinin pääministeriys ovat ansainneet kansan luottamuksen. Tämä voitaisiin mitata uusilla ennenaikaisilla eduskuntavaaleilla, mutta vihervasemmisto pitää ennemmin kiinni vallastaan kuin kuuntelisi kansan ääntä, Tavio toteaa.
“Täyttä kansan aliarviointia”
Tavion huomauttaa, ettei hallitusohjelmaan ei tehty parannuksia, ja koko hallituksen eroaminen sekä uuden hallituksen muodostaminen osoittautuivat silkaksi poliittiseksi teatteriksi.
– Juuri eronnut ministeri Sirpa Paatero nimitettiin heti takaisin ministeriksi ennen kuin presidentti oli edes ehtinyt myöntää eroa! Antti Rinne taas hyppäsi suoraan varapuhemieheksi sen jälkeen, kun oli menettänyt luottamuksen. Tämä on täyttä kansan aliarviointia.
Lisää velkaa ja veronkiristyksiä
Perustuslain mukaan ministereiden on oltava rehelliseksi tunnettuja Suomen kansalaisia.
– Kyse on kelpoisuusvaatimuksesta, jolla ei taida enää olla paljoakaan merkitystä. Politiikan uskottavuus on kriisissä. Samaan aikaan meitä uhkaavat uudet vaaran vuodet, kun vihervasemmiston katastrofaalinen politiikka jatkuu. Työllisyystoimet loistavat yhä poissaolollaan. Viennin ja talouskasvun turvaamisen sijaan hallitus keskittyy EU pöydissä nöyristelyyn ja ilmastovouhotukseen, Tavio sanoo.
– Sdp:n ja keskustan suhmurointi on johtanut Suomen edun vastaiseen hallitusohjelmaan. Hallituksen politiikalla suomalaisten asumisen ja autoilun kustannukset tulevat entisestään nousemaan. Hallitus myy valtion omaisuutta, kiristää verotusta, heikentää ostovoimaa ja ottaa aina vain lisää velkaa.
Perussuomalaiset ovat erittäin huolissaan siitä, että aikana kun Suomen tulevaisuuden ja turvallisuuden kannalta eletään kriittisiä aikoja, on vallassa keskustan tuella Marinin vihervasemmistohallitus.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sirpa Paatero valtion omaisuus veronkiristykset ostovoima äänestäjät valtionvelka vihervasemmisto suomalaiset Sanna Marin Hallitusohjelma Ville Tavio Antti Rinne perussuomalaiset SDP hallitus Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho Isis-palautuksista: konkreettinen uhka suomalaisten hengelle ja terveydelle

Immonen: Hallituksen salailua Isis-perheiden tuomiseksi Suomeen ei voi hyväksyä

Miksi ulkoministeri Haavisto edistää Venäjän etuja rajakysymyksessä? Halla-aho puntaroi mahdollisia motiiveja

Purra arvioi politiikan hurjan viikon ja hallituskriisin seurauksia: ”Äänestäjät ovat todennäköisesti aika pettyneitä”

Halla-aholta viesti keskustalle ja sdp:lle: “Pohjaan on kummallakin puolueella vielä yli 10 prosenttiyksikköä matkaa”

Kommentti: Paateron paluu on demareilta käsittämätön veivaus -suomalaisille tarjoillaan valheellista näytelmää

Työllistymistä kuplamuovia poksuttelemalla – Purra: Hyötyä ainoastaan voittoa tekevälle firmalle

Talousennusteissa huima haitari kitukasvusta kaaokseen

Halla-aho: Jos ilmastonmuutos ei teekään Suomesta Välimeren maata, niin punavihreä talouspolitiikka tekee – “Olemme hyvin vaarallisessa kierteessä”
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.