
Putkonen moittii Sanna Marinia virheellisen tiedon jakamisesta – ”Eurooppa-neuvosto ei päässyt sopuun ilmastoneutraalisuustavoitteesta”
Puoluetyömies Matti Putkonen (ps.) toteaa pääministeri Sanna Marinin (sdp.) ilmastosopukommenttien olevan virheellisiä.
– Suomen hallituksen päätavoite vuodenvaihteessa päättyvällä EU-puheenjohtajakaudella oli ilmastositoumus. Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan tavoite saavutettiin torstain kokouksessa, Matti Putkonen toteaa tiedotteessa.
– Totuus on toisenlainen. Huippukokouksen lopputulema oli pettymys, vastoin pääministerin vakuutteluja. Marin jatkoi edeltäjänsä disinformaatiolinjalla. ”Eurooppa-neuvosto on hyväksynyt EU:n tavoitteen olla ilmastoneutraali vuonna 2050”, Marin hehkutti ja korosti suurta saavutusta. Fakta on, että Eurooppa-neuvosto ei määritelmällisesti päässyt sopuun ilmastoneutraalisuustavoitteesta. Näin siksi, että neuvoston päätökset edellyttävät yksimielisyyttä. Puola ilmoitti, ettei se kannata päätösesitystä, muistuttaa Putkonen.
– EU:n talousveturi Saksa lisää merkittävästi kivihiilituotantoaan. Sillä ei ole aikomustakaan ajaa kivihiilituotantoaan alas vuoteen 2050 mennessä. Saksa on luopumassa ydinvoiman käytöstä ja tuulivoiman lisärakentaminen on, kansalaisten ja ympäristöjärjestöjen vastustuksen vuoksi jäissä. Saksassa tuulivoimaloita vastustetaan, koska korkeat rakennelmat pilaavat maiseman, aiheuttavat melua ja ovat uhka eläin- ja lintulajeille. Asukkaat eivät halua voimaloita kotiensa lähelle. Arvostetut saksalaislääkärit ja tutkijat ovat julkisuudessa varottaneet tulivoimaloiden vakavista terveyshaitoista.
– Suomen hallituksen on syytä pitää kriisikokous ja luopua hiilineutraalisuustavoiteestaan. Vähintäänkin aikataulu pitää lykätä samaan kuin EU:ssa eli vuoteen 2050. Suomalaiset eivät kannata maamme kivihiilivoimaloiden sulkemista pakkolailla, kun samaan aikaan Kiinan päästöt kasvavat joka ikinen kuukausi Suomen vuosipäästöjen verran. Itsenäisesti ajattelevat ymmärtävät, että hallitus saastuttamisen leikkaamisen sijaan ulkoistaa toiminnan, aiempaa saastuttavampana, perinteisten länsimaiden ulkopuolelle erityisesti Kiinaan. On aika tunnustaa tosiasiat, lopettaa itsensä pettäminen sekä valeuutisten jakaminen, korostaa työmies Putkonen.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU varoittaa: Kansalaisia ei olla valmennettu hiilettömän teknologian mullistukseen
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














