Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaksi henkilöä pitkiin vankeusrangaistuksiin Helsingin Lauttasaaressa maaliskuussa tehdystä pyöräliikkeen tuhopoltosta. Tekoa suunniteltiin ja ohjattiin taustalta, ja tekijöille maksettiin palkkioita virtuaalivaluutalla. Kolmas suomalaistaustainen syytetty määrättiin mielentilatutkimukseen, ja hänen tapauksensa on yhä kesken.
Pyöräliike sytytettiin tuleen maaliskuun 3. päivänä. Käräjäoikeuden mukaan tekijät tunkeutuivat yöllä liikkeeseen ja sytyttivät sen palamaan. Tulipalo aiheutti hengenvaaran kymmenille talossa olleille ihmisille.
21-vuotias irakilainen Ahmed Majid Saleh tuomittiin törkeästä tuhotyöstä kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Käräjäoikeuden mukaan Saleh oli mukana järjestämässä tuhopolttoa ja värväämässä siihen tekijöitä.
Saleh määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna ja passitettavaksi Vantaan vankilaan.
Pakeni käännytystä ja jäi kiinni Britanniassa
Saleh kertoi oikeudessa poistuneensa Suomesta 10. helmikuuta 2026 saatuaan edellisenä päivänä Helsingin hallinto-oikeudelta päätöksen, jonka mukaan hänet käännytetään Irakiin. Hän matkusti kertomansa mukaan Ruotsin, Tanskan ja Belgian kautta Ranskaan ja yritti päästä Dunkerquesta Isoon-Britanniaan salakuljettajien avulla.
Ensimmäinen ylitysyritys epäonnistui 2. maaliskuuta. Saleh pääsi Englannin kanaalin yli 18. huhtikuuta, mutta Britannian viranomaiset ottivat hänet kiinni heti rantautumisen jälkeen. Saleh luovutettiin Suomeen kesäkuussa. Tuomiolauselman mukaan Saleh on ollut vangittuna 5. kesäkuuta alkaen.
Ulkomaalaistaustaiselle nuorelle kuusi vuotta vankeutta
Toinen tuomituista oli tekohetkellä 17-vuotias ulkomaalaistaustainen nuori. Hän sai törkeästä tuhotyöstä ja täytäntöönpantaviksi määrätyistä aiemmista ehdollisista tuomioistaan yhteensä kuusi vuotta vankeutta.
Nuori oli syyllistynyt vuonna 2024 pahoinpitelyyn, ryöstöön ja kahteen törkeään ryöstöön. Hänet tuomittiin rikoksista vuonna 2025 kolmella eri päätöksellä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Käräjäoikeus määräsi nyt kaikki kolme ehdollista rangaistusta täytäntöönpantaviksi.
Käräjäoikeuden mukaan nuori ei ollut ojentunut aiemmista rangaistuksista, vaan jatkoi rikollista toimintaa ja syyllistyi koeaikana hyvin vakavaan rikokseen.
Oikeus katsoi vangitsemisen perustelluksi nuoren iästä huolimatta rikollisen toiminnan jatkumisen estämiseksi. Hänet määrättiin vangittavaksi ja passitettavaksi Vantaan vankilaan.
Suomen Uutiset ei julkaise tekijän nimeä, koska hän on alaikäinen.
Kolmas alaikäinen määrättiin mielentilatutkimukseen
Kolmannen tuhotyöstä syytetyn asian käsittely on vielä kesken. Suomalaistaustainen, tekohetkellä 17-vuotias nuori määrättiin mielentilatutkimukseen. Käräjäoikeus katsoi välituomiossaan hänen menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla ja teon täyttävän törkeän tuhotyön tunnusmerkistön. Oikeus käsittelee asian hänen osaltaan mielentilatutkimuksen valmistuttua.
Rahanpesurikoksista syytettiin lisäksi kahta muuta ulkomaalaistaustaista henkilöä: tuomitun irakilaisen Salehin entistä tyttöystävää ja yhtä miestä. Entisen tyttöystävän syyte rahanpesusta hylättiin.
Tuottamuksellisesta rahanpesusta tuomittu ulkomaalaistaustainen mies myönsi ottaneensa pyynnöstä 1 290 dollarin arvosta virtuaalivaluuttaa. Summa oli nuorena henkilönä törkeästä tuhotyöstä tuomitulle ulkomaalaistaustaiselle nuorelle tarkoitettu palkkio. Mies vaihtoi virtuaalivaluutat euroiksi, nosti 1 000 euroa käteisenä ja luovutti rahat tuomitulle. Itse hän sai toiminnastaan 53 euroa.
Miehelle ei määrätty erillistä rangaistusta, sillä hänen tutkintavankeudessa viettämänsä 16 päivää katsottiin riittäväksi seuraamukseksi.
”Diablo” ja ”Kingkong” tuhopolton taustalla
Kuuden ja puolen vuoden vankeuteen tuomittu irakilaistaustainen Saleh oli käräjäoikeuden mukaan yksi tuhopolton varsinaisista taustatekijöistä. Tutkinnan ja tuomion perusteella osa tuhopolton taustalla toimineista henkilöistä jäi tunnistamatta. Heihin kuuluivat ”Diablo”- ja ”Kingkong”-nimimerkkejä käyttäneet henkilöt. Myöskään heidän mahdollisista taustatahoistaan ei oikeuden mukaan ole tietoa.
– Kyseessä on ollut useiden henkilöiden yhdessä järjestämä tuhotyö, käräjäoikeus totesi.
Tuhopoltto kuvattiin palkkion maksamista varten
Saleh otti Instagramissa yhteyttä ulkomaalaistaustaiseen alaikäiseen, joka tuomittiin myöhemmin kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Saleh tiedusteli tämän halukkuutta tuhopolttoon ja pyysi häntä hankkimaan tekijäkumppanin. Hän käytti yhteydenpidossa muun muassa ”Joker”-nimimerkkiä. Tekoyönä Saleh ja alaikäinen tekijä yrittivät tavoittaa toisensa useita kertoja.
Tekijöitä ohjeistettiin teon valmistelussa, ja heille järjestettiin rahaa tarvittavien välineiden hankkimiseen. Palon sytyttämiseen käytettiin runsaasti bensiiniä ja sytytysnestettä. Teko kuvattiin videolle, ja ”Diablo”-nimimerkkiä käyttäneelle henkilölle lähetettiin palkkion maksamista varten tallenne palopaikalta. Palkkiot maksettiin kryptovaluuttana.
Julkisuudessa mahdolliseksi motiiviksi epäiltiin pyöräliikkeen omistajan Ukraina-yhteyksiä. Poliisi ei pystynyt vahvistamaan eikä sulkemaan pois motiivista esitettyjä arveluja. Mahdollista Ukraina-motiivia ei käsitelty käräjäoikeudessa.
Tuomiot eivät ole lainvoimaisia.
Poliisi: kyse on ”Crime as a Service” -ilmiöstä
Helsingin poliisilaitoksen rikostarkastaja Kimmo Sainion mukaan Lauttasaaren tapaus on esimerkki ”Crime as a Service” -ilmiöstä, jossa rikolliset toimijat käyttävät muita henkilöitä rikosten toteuttamiseen. Sainion mukaan tavoitteena on välttää rikosvastuu ja käyttää rikosten tekijöinä hyväksi muun muassa haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä.
Tilausrikollisuus nousi esiin myös Vantaan Korsossa joulukuussa 2025 tehdyssä kerrostalon tuhopoltossa. Tapaukseen liittyneessä rikosvyyhdissä poliisi havaitsi yhteyksiä Helsingin 7side-katujengiin ja Ruotsissa toimivaan Foxtrot-rikollisverkostoon.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa 2026 kolme tekohetkellä 15-vuotiasta poikaa vankeuteen tuhopolttoon ja huumerikoksiin liittyneessä rikoskokonaisuudessa. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Keskusrikospoliisi epäilee rikoskokonaisuuteen liittyvien huumerikosten päätekijäksi Foxtrot-johtaja Rawa Majidia eli Kurdikettua. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n huhtikuussa julkaisemien tietojen mukaan Ruotsin poliisi arvioi Majidin olevan Iranissa ja työskentelevän Iranin hallinnolle. Myös SVT:n omat lähteet tukivat tätä arviota.