

LEHTIKUVA
Antikainen: Rinteen lupaus vappusatasesta pelkkää sanahelinää
Toiveet sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen lupaamasta vappusatasesta kuivuivat lopullisesti kokoon pääministeri Sanna Marinin (sd.) kerrottua Ylen pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina, ettei riittäviä määrärahoja ole.
Vuonna 2018 Antti Rinne lupasi vappupuheessaan alle 1 400 euron eläkettä saaville sadan euron korotuksen, minkä uskotaan vaikuttaneen puolueen menestykseen vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Kehitysapuun riittää rahaa
Rinne valittiin pääministeriksi, mutta joutui eroamaan jo joulukuussa 2019 Postin omistajaohjauksen sotkujen vuoksi.
– Ennen vaaleja Rinne lupasi vappusatasen ja Krista Kiuru hoitajamitoituksen lisäämisen vanhuspalvelulakiin yhdellä lauseella. Kumpaakaan ei ole näkynyt eikä kuulunut, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen huomauttaa.
– Määrärahojen puutteeseen vedotaan jatkuvasti, vaikka kehitysapuun löytyy satoja miljoonia euroja. Pelkästään tänä vuonna kehitysapuun on budjetoitu miljardi euroa samalla kun vanhukset ja hoitajat kärsivät terveydenhuollon resurssipulasta ja pienituloiset eläkeläiset seisovat leipäjonoissa.
Oma kansa jää jalkoihin
Yle arvioi vuonna 2018 että vappusatasen kohderyhmässä olisi jopa 700 000 eläkkeensaajaa. Ylen haastattelemien asiantuntijoiden arviot eläkeuudistuksen kustannuksesta vaihtelevat 300 miljoonasta eurosta jopa miljardiin. Rinne itse arvioi hinnaksi noin 500 miljoonaa euroa.
– Vappusataseen ei riitä rahaa, mutta oman taloudenpitonsa sotkeneita euromaita voidaan kyllä lähteä pelastamaan miljardeilla euroilla. Hallituksen prioriteetit ovat täysin hukassa. Oma kansa näyttää jääneen maailmanpelastuksen jalkoihin, Antikainen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valtion varat vappusatanen vaalilupaukset suomalaiset Sanna Marin Krista Kiuru Sanna Antikainen Antti Rinne Eläkeläiset perussuomalaiset SDP kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Puoluetukiin 7,4 miljoonan lisäys – ”Eikö vihervasemmiston ahneudella ole mitään rajaa?”

Mäkynen: Hallituksen otettava tosissaan eläkeläisten hätä – ”Moni joutuu valitsemaan ostaako lääkkeitä vai ruokaa”

Sdp:n Lindtmanilla suuret puheet – lupaili lähihoitajille lisää rahaa

Perussuomalaisten vaatimukset eläkeläisten aseman parantamisesta kaatuivat äänestyksessä – vappusatasesta ei tietoakaan

Purra arvioi politiikan hurjan viikon ja hallituskriisin seurauksia: ”Äänestäjät ovat todennäköisesti aika pettyneitä”

Tanska piristää talouttaan: Eläkeläisille koronatonni verottomana käteen
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













