
Antti Rinteen sairausloma pitkittyy helmikuun loppupuolelle
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kirjoittaa sairauslomansa pidentymisestä. Uusimman lääkäriarvion mukaan sairausloma päättyy helmikuun loppupuolella.
Rinteen viesti kuuluu näin:
“Hyvät ystävät, kiitos kaikista uusista kannustusviesteistä ja terveisistä! Niitä on mukava lukea ja ne lämmittävät mieltä. Kuten tiedättekin, palattuamme Hetan kanssa kotimaahan minä jouduin jäämään sairaalahoitoon keuhkokuumeen vuoksi. Hoito Suomessa on ollut ensiluokkaista ja toipumiseni etenee hyvin. Hoitohenkilöstön ammattitaito, huolenpito ja välittäminen ovat tehneet minuun vaikutuksen.
Tästä huolimatta toipilasaikani kestää pidempään kuin ensin arvioitiin. Syy pitkittyneeseen sairastamiseeni selvisi vasta Suomessa. Saadessani Espanjassa hoitoa keuhkokuumeeseen ei siellä jostain syystä tehty kaikkia suunniteltuja toimenpiteitä.
Olen monesti lehdistä lukenut vääränlaisesta hoidosta ja vääristä diagnooseista, ja tuntenut sympatiaa niistä kertoneita ihmisiä kohtaan ja miettinyt, miten vakava sellainen tilanne on. Nyt tiedän omasta kokemuksestani, mitä puutteellinen diagnoosi tarkoittaa. Vasta Suomessa sairaalahoidossa nimittäin selvisi, että Espanjassa oli jätetty tekemättä suomalaisten lääkärien järkevänä pitämä varjoainekuvaus. Vakavan keuhkokuumeen ohella minulle oli puhjennut samaan aikaan myös toinen terveysongelma, sepelvaltimon tukos – monelle suomalaiselle tuttu vaiva.
Suomessa tehtyjen tutkimusten perusteella hoitohenkilökunta suoritti sepelvaltimon pallolaajennuksen, joka olisi pitänyt suorittaa jo Espanjassa. Operaatio sujui normaalisti ja vointini on nyt selvästi parempi. Suomalaisen hoitohenkilökunnan arvion mukaan olisin mahdollisesti jo takaisin töissä, jos operaatio olisi tehty heti jouduttuani sairaalahoitoon Espanjassa. Mutta puutteellinen diagnoosi ja vääränlainen hoito eivät olleet ainoat ikävät yllätykset. Kaiken muun lisäksi sain tietää, että olin saanut Espanjassa myös sairaalabakteerin. Tarvittiin siis Suomen julkista terveydenhuoltoa, että sairastumisestani saatiin aikaan kokonaisvaltainen ja oikea diagnoosi.
Olen iloinen siitä, että tutkimus tehtiin. Hoitohenkilökunnan mukaan minulla on vahva sydän. Myös keuhkokuumeesta toipuminen etenee hyvin.
Viime päivien aikana olen miettinyt – enkä vähiten ensin tehdyn puutteellisen diagnoosin takia, että onneksi meillä Suomessa on kaikille sama, maailman paras julkinen terveydenhuolto. Vaikka paluu töihin ja vaalikentille nyt viivästyykin, se on jälleen yhden päivän lähempänä. Uusimman lääkäriarvion mukaan sairauslomani päättyy helmikuun loppupuolella. Paluuseeni liittyen voin paljastaa viestin, joka tulee toistumaan – kokemuksen rintaäänellä – kevään vaalikeskusteluissa: Maailman parasta julkista terveydenhuoltoa ei pilata lehmänkaupoilla. Siitä SDP ja minä tulemme pitämään huolen.
SDP:n puoluejohto tekee pyynnöstäni lähipäivinä päätökset, miten sijaisjärjestelyt hoidetaan sairauslomani aikana. Puolueen kampanja on vahvoissa käsissä. Olen tyytyväisenä seurannut, miten valmistautuminen kevään vaaleihin on edennyt toipilasajastani huolimatta.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Maahanmuuttajien työttömyys rasittaa Suomen kuntien taloutta – Närpiön työttömistä yli 65 % ulkomaalaistaustaisia
Ajatuspaja Suomen Perustan päivitetty tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajien heikko työmarkkina-asema ja korkea työttömyys ovat ongelma kunnissa ja kaupungeissa etenkin pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajien osuudet kuntien työttömistä ovat kuitenkin suuria myös muualla Suomessa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.