

LEHTIKUVA
Black Lives Matter -mellakoitsijat polttaneet lukuisia rakennuksia ja autoja Wisconsinissa – kuvernööri julisti hätätilan
Yhdysvaltain Wisconsinin osavaltiossa Kenoshan kaupunki oli ilmiliekeissä. Mellakointi on kestänyt kaksi peräkkäistä yötä. Vandalismi ja varkaudet alkoivat sen jälkeen, kun poliisi ampui etsintäkuulutettua Jacob Blakea. Blake on sairaalahoidossa. Osavaltion kuvernööri Tony Evers julisti hätätilan mellakoinnin vuoksi tiistaina kahden anarkiayön jälkeen.
Wisconsinin demokraattipuolueen kuvernööri Tony Evers kutsui kansalliskaartin apuun mellakoiden torjuntaan maanantaina, Fox News uutisoi. Vapaa toimittaja Drew Hernandez kertoo Black Lives Matter -mellakoitsijoiden sytyttäneen tuleen useita autokaupan pihalla myynnissä olleita autoja.
Mellakoijat ovat polttaneet myös useita rakennuksia maan tasalle. Hätääntyneet lähialueen asukkaat ovat yrittäneet sammuttaa lähellä riehuvia tulipaloja, koska he pelkäsivät tulen leviävän heidän koteihinsa.
Mellakoitsijat ovat tuhonneet liikennevaloja, katulamppuja ja liiketiloja. Osa liiketiloista on ryöstetty tyhjäksi, osa poltettu ja osa on sekä ryöstetty että poltettu.
Sadat riehujat pyrkivät Kenoshan pormestari John Antaramianin turvarakennukseen. Mellakoitsijat olivat saaneet oven jo saranoiltaan, kunnes poliisi ehätti paikalle ja hajoitti väkijoukon pippurisumutteella.
Useita mielenosoituksia ja mellakoita seurannut Brendan Gutenschwager on taltioinut kattavasti Twitterissä Kenoshan mellakoita. Hän kuvailee toisen mellakointiyön muistuttaneen oleskelua sota-alueella.
Rioters use baseball bats to smash street lights & crosswalk signals through downtown as the crowd moved away from the courthouse #Kenosha #KenoshaRiots #KenoshaProtests pic.twitter.com/mGlbvHomjd
— Brendan Gutenschwager (@BGOnTheScene) August 25, 2020
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Analyysi: Trump lähtee jälleen altavastaajana vaaleihin – onnistuuko 2016 uusinta?

Onko tämä vitsi? Poliiseja sioiksi kutsuva Dan Koivulaakso johtaa hallitusneuvottelujen oikeusvaltiotyöryhmää

Pitkään kytenyt poliisiväkivalta ja vasemmiston radikalisoituminen räjähtivät väkivallaksi Yhdysvalloissa

Mellakoiden keskiössä oleva Minneapolis tekee hämmentävän ratkaisun – lakkauttaa poliisilaitoksensa

Tavio: Hyväksyykö Li Andersson ilkivallan mielenosoituksissa?

BLM-mellakat muuttuivat kulttuurivallankumoukseksi, jossa kaadetaan patsaat ja hiljennetään vääräoppiset
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Punaviherkokoomuslaisten valvoma Helsingin energiayhtiö rahtaa pähkinänkuoria kaukaa Afrikasta – äänestäjä saa taas sitä mitä tilasi
Helsinki on ilmeisen aktiivisesti luopumassa kotimaisen polttoaineen käytöstä kaukolämmön tuotannossa. Energiayhtiö Helen lämmittää pääkaupunkia pähkinänkuorilla, jotka on laivattu Afrikan Norsunluurannikolta asti. Lieneekö kyseessä aito ympäristöteko, vai onko pähkinäralli pelkkää punaviherkokoomuslaisten poliittista hyvesignalointia.

Perussuomalaiset julkaisee uuden voikukka-logon, Purra fiilistelee: ”Tiedättehän tuon kauniin kukkasen, joka kasvaa kaikilla pihoilla ja jota on ihan mahdoton kitkeä”
Perussuomalaiset julkisti päivitetyn logonsa ja uuden sloganin lauantaina puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa. Kasvisruoan ystävänä tunnettu puoluejohtaja Riikka Purra korosti myös PS-kukan terveyshyötyjä.

Purra: En halua espanjalaista sosialismia Lindtmanilta, Palestiinan tunnustamista Razmyarilta enkä Tuppuraista neuvottelemaan Saksaan
Puheenjohtaja Riikka Purra piti tänään perussuomalaisten puoluetilaisuudessa energisen puheen, jossa hän täsmensi perussuomalaisten ja SDP:n eroja konkreettisella tavalla.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Purra ja Rantanen Kiihdytysajoissa: ”Yksikään muu puolue ei tule tekemään maahanmuutolle mitään”
Valtiovarainministeri Riikka Purra ja sisäministeri Mari Rantanen debatoivat maahanmuutosta perussuomalaisten puoluetapahtuma Kiihdytysajojen paneelikeskustelussa.














