

LEHTIKUVA7KUVITUSKUVA
CBN News: Lähi-idän YK:n pakolaisleirivirkailijat ovat pääosin muslimitaustaisia – kristittyjä syyrialaisia syrjitään pakolaisaseman saamisessa ja heitä kohdellaan vihamielisesti
Yhdysvaltalaisen CBN Newsin haastattelemat kristityt syyrialaiset pakolaiset kertovat, että heitä syrjitään pakolaisaseman saamisessa.
CBN Newsin selvityksen mukaan esimerkiksi kymmenien tuhansien Yhdysvaltoihin sekä Isoon-Britanniaan saapuneiden syyrialaispakolaisten joukossa on vain pieni joukko kristittyjä.
Uutiskanavan raportista käy myös ilmi, että pakolaisleirien YK:n virkailijat ovat pääosin muslimitaustaisia, mikä näkyy heidän toiminnassaan.
Kristityille ei edes ruokaa
CBN News kertoo myös, että kristittyjen pakolaisten ahdinkoon on ottanut kantaa myös entinen Englannin kirkon korkea johtaja, Canterburyn arkkipiispa Lord George Carey.
Hän vaatii asianajajansa Paul Diamondin mukaan Britannian sisäministeriöltä selvitystä, miksi vuonna 2014 Britanniaan ja Yhdysvaltoihin saapuneiden 60 000 syyrialaispakolaisen joukossa ei ollut juuri yhtään kristittyä. CBN Newsin mukaan vain yksi prosentti.
– Tilanne on järjetön. Monet kristityt pakolaiset eivät pääse leireille hakemaan edes ruokaa, jos he kertovat muslimitaustaisille YK:n vartijoille olevansa kristittyjä. Vartijat estävät heidän pääsynsä pilkaten, asianajaja Diamond sanoo CBN Newsille.
Jopa 99 prosenttia muslimeja
YK:n virkailijoiden uhriksi on joutunut CBN:n Newsin haastattelema kristitty syyrialaispakolainen Jordaniassa. Hän kertoo tulleensa estetyksi YK:n virkailijoiden toimesta pyrkiessään leirille hakemaan apua.
– Melkein kaikki YK:n virkailijat täällä ovat muslimeja. Lähes 99 prosenttia heistä. He kohtelevat meitä kuin vihollisia, pakolainen kertoo CBN Newsin Lähi-idän uutisraportissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vuoden 2015 pakolaiset Ruotsissa: 85 000 saanut oleskeluluvan – 50 000 kadoksissa

Käynnissä kristittyjen vaino – Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio vaatii Rinteen hallitukselta toimia

Kirja-arvio: ”Yhdestoista vitsaus” on norjalaisen vasemmistotoimittajan hätkähdyttävä kuvaus ääri-islamin leviämisestä Eurooppaan

Jussi Halla-aho ihmettelee, miksi muslimit loukkaantuisivat Suvivirrestä: Sanoissa kiitetään Jumalaa, jonka väitetään olevan kristityillä ja muslimeilla sama

Kristityt vainon kohteena Aasiassa – vastenmielisyys kaikkea länsimaista kohtaan kasvussa
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









