

Elomaa: Eläkeläisten vuoro
KOLUMNI Suomessa on paljon eläkeläisiä, joille arki on sinnittelyä päivästä toiseen. Poliitikot ovat luvanneet eläkeläisille vuosien saatossa vaikka mitä. Erityisesti vaalien alla eläkeläisiä muistetaan, mutta vaalikentillä annetut lupaukset harvemmin päätyvät hallitusohjelmaan ja sitä kautta pysyviksi parannuksiksi. Eläkeläiset ovat olleet mukana talkoissa rakentamassa yhteiskuntaamme. Nyt on yhteiskunnan aika huolehtia heistä.
Eläketurvakeskuksen julkaisema tutkimus paljastaa karun totuuden eläkeläisten tiukasta tilanteesta. Vuonna 2017 kerättyyn kyselyaineistoon pohjautuvan tutkimuksen perusteella peräti 52 % vastanneista oli kokenut vaikeuksia kattaa välttämättömiksi katsottavia menoja kuten esimerkiksi ruokaa, lääkkeitä, terveydenhoitoa, kulkemista tai asumista. Yli puolet ilmoittivat joutuneensa tinkimään rahan puutteen vuoksi kulutuksestaan ja kolmasosalle ei jäänyt rahaa taskuun välttämättömyysmenojen jälkeen. Vakavampia toimeentulovaikeuksia oli kymmenellä prosentilla vastanneista. Pienet tulot ja terveysongelmat heijastuivat toimeentulovaikeuksiin. Myös eläkeläisten maksuhäiriömerkinnät ovat yleistyneet.
Eläkeläisiä on yli 1,5 miljoonaa, joten eläkeläisköyhyys on mittava yhteiskunnallinen ongelma. Päättäjät eivät voi enää ummistaa silmiään tältä ilmiöltä. Eläkeläisköyhyyden nujertamiseksi on ryhdyttävä tiukkoihin toimiin tulevalla vaalikaudella. Selkein keino vaikuttaa eläkeläisten taloudelliseen hyvinvointiin on tietysti kasvattaa eläkkeitä. Takuu- ja kansaneläkkeen varassa elävien sekä pientä työeläkettä saavien henkilöiden ei tarvitse paljoa rahankäyttöä suunnitella sen jälkeen kun laskut on maksettu. Rahaa ei ole ja jotenkin pitäisi sinnitellä seuraavaan maksupäivään saakka.
Asumiseen liittyvät kustannukset, lääkkeet ja ruoka nielevät äkkiä koko summan. Eläkkeiden noston lisäksi on olemassa myös muita keinoja, joilla voidaan helpottaa eläkeläisten arjessa pärjäämistä. Esimerkiksi eläkeläisille alennetun hintaiset tai kokonaan ilmaiset palvelut ovat hyvä keino tukea vähävaraisia eläkeläisiä. Osa kunnista on tehnyt hyvää työtä tällä saralla. Myös terveyttä ja hyvinvointia edistävien liikuntapalvelujen maksuton tarjonta tukee eläkeläisten hyvinvointia. Ilmainen pääsy vaikkapa uimahalliin on monelle kova juttu. Moni eläkeläinen sairastaa ja tarvitsee lääkkeitä. Lääkekustannusten omavastuuta tulisi laskea ja pienituloisilta eläkeläisiltä se tulisi poistaa kokonaan.
Kulkeminen on monille eläkeläisille haastavaa ja samoin tuntuva säännöllinen menoerä. Erityisesti maaseudulla julkinen liikenne on vähäistä. Auto on monille välttämätön esimerkiksi kaupassa käymiselle. Yksityisautoilu on Suomessa todella kallista. Auton hankintaan ja käyttöön liittyvien kustannusten alentaminen auttaisi monia eläkeläisiä. Autovero ja bensan hinta alas.
Asumisen hinta on jatkuvasti noussut erilaisten maksujen myötä. Esimerkiksi sähkön kokonaishinta on kohonnut tuntuvasti. Sähkönsiirtohintojen kasvu on ollut suorastaan riistoa. Caruna ja kumppanit eivät tunne armoa edes köyhää eläkeläistä kohtaan. Puuttumalla asumisen ja autoilun hintaan helpotamme eläkeläisten lisäksi merkittävästi myös monen muun pienituloisen tilannetta.
Tulevalla hallituskaudella on eläkeläisten vuoro.
Ritva ”Kike” Elomaa
kansanedustaja (ps.)
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Pienituloisten eläkeläisten ahdinko syvenee

Halla-aho pitää Antti Rinteen (sd.) lupausta nigerialaishuijauksena: ”Demarit eivät tule korottamaan kenenkään eläkkeitä”

Meri: Perussuomalaisessa Suomessa oma kansa on etusijalla – ”Meillä ei ole varaa jakaa olemassa olevaa kakkua muille”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















