Artikkeli kuva

Elomaa: Sähkönsiirtohintojen räjähdys on vihreiden vastuulla – asumisen ja liikkumisen hintaa laskettava

09.04.2019 |17:19

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa hämmästelee vihreiden puheenjohtaja Pekka Haaviston vaalipuheita sähkön hinnasta.

Vihreiden Pekka Haavisto on ollut vaalitenteissä huolissaan sähkön kokonaiskustannusten noususta, vaikka on itse vastuussa siirtohintojen kasvusta.

– Haavisto valmisteli ja hyväksyi vastuuministerinä Kataisen hallituksen Caruna-kaupat. Hän siis on suuressa vastuussa siitä, että sähkönsiirtohinnoilla kupataan suomalaiselta veronmaksajilta voittoja ylikansalliselle sijoitusyhtiölle, Elomaa huomauttaa.

– Pieni- ja keskituloisten ihmisten elämään tämä vaikuttaa eniten. Asumisen ja liikkumisen hintaa on kevennettävä veroratkaisuin ja rajaamalla siirtoyhtiöiden tuottokatto pienemmäksi, kuten perussuomalaiset ovat esittäneet, Elomaa toteaa.

Suomalaisten ostovoimaa lisättävä

Perussuomalaiset ovat esittäneet, että siirtohintoihin puututaan laskemalla kohtuullisen tuottotavoitteen rajaa. Rajan määrittelee monimutkaisella laskentakaavalla Energiavirasto, mutta voitot ovat tällä kohtuulliseksi kutsutulla rajalla nousseet satoihin miljooniin euroihin.

Elomaa huomauttaa, että asumiskustannusten kasvaessa on väläytetty jopa uusien polttomoottoriautojen myynnin kieltämistä, polttoaineverojen korotusta sekä erilaisia haittaveroja esimerkiksi lihaan.

– Perussuomalaiset eivät hyväksy tällaisia avauksia. Näillä kuritettaisiin tuntuvimmin juuri sitä kansanosaa, joka maksaa viulut. Ostovoimaa on lisättävä – ei laskettava.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”

07.10.2026 |11:29
5.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
8.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
10.
Suomen uutiset logo

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin

06.10.2026 |16:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi