

Mikko Paunio pitämässä ilmastoluentoa Portsmouth Conferencen tilaisuudessa 2018. / Youtube
Viikon 8/2021 luetuin
Erikoislääkäri luopui 1977 ottamastaan SDP:n jäsenkirjasta ja liittyi perussuomalaisiin – syynä demareiden omaksuma linja siitä, että valkoinen heteromies on kaikkeen syyllinen
SDP:n jäsenyydestä luopunut erikoislääkäri Mikko Paunio perusteli puoluevaihdostaan Uuden Suomen blogissaan sen verran rankoilla sanakäänteillä, että sensuuri iski hetken päästä. Poistettu kirjoitus löytyy kuitenkin myös Oikean Median sivuilta.
Perussuomalaisiin siirtynyt Paunio moittii kirjoituksessaan SDP:n omaksuneen äärivasemmistolainen opin, jonka mukaan valkoinen heteroseksuaalinen mies on syyllinen kaikkeen maailmassa esiintyvään yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja sortoon.
Paunion mukaan perinteinen, ihonväriin perustumaton tasa-arvoajattelu on Suomessa murentunut. Tilalle on tullut oppiin perustuva yhdenvertaisuusajattelu, jota eri instituutiot pakkosyöttävät.
Paunio jatkaa: ”Molemmin puolin Atlanttia maltillinen vasemmisto on kutistunut ja valtaa näissä puolueissa ovat enenevästi ottaneet nuoret äärivasemmistolaiset identiteettipoliitikot ja heidän innokkaat liittolaisensa tiedotusvälineissä. Tämä on merkinnyt sitä, että entiset demaripuolueet ovat lakanneet olemasta omalla työllään elävien tavallisten ihmisten kansanpuolueita. Demaripuolueista molemmin puolin Atlanttia on tullut osa valtaeliittiä, joka tarrautuu valtaan kyseenalaisin keinoin. Keinovalikoimaan kuuluu tekohurskastelu, moraaliposeeraus hyvesignalointeineen ja kaksoisstandardeineen. Keinovalikoimaan kuuluu myös epäinhimillisen vaino- ja kieltokulttuurin (engl. cancel culture) hengessä erimielisten mielivaltainen nimittely äärioikeistolaisiksi, rasisteiksi, fasisteiksi, natseiksi, homo-foobeiksi, islamofoobeiksi, transfoobeiksi, naisvihaajiksi tai viime aikoina enenevästi Q-anoneiksi.”
Paunion mukaan SDP:n ja muiden puolueiden omaksuma oppi on tehnyt suomalaisista miltei muukalaisia omassa maassaan.
Koko kirjoitus luettavissa Oikeassa Mediassa >
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ökyhankkeet ja omakotitaloasujien verorasituksen kiristäminen olivat liikaa – Vantaan pitkän linjan kuntapoliitikot Weckman ja Virkamäki siirtyivät kokoomuksesta perussuomalaisiin
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













