
EU-johtajat tuskailevat komission rokoteohjelman fiaskoa – Komissio vaatii rajoja auki ja rokottamaan olemattomilla rokotteilla tarjoten jaksuhaleja
Monessa EU-maassa pitkään jatkuneet koronarajoitukset turhauttavat kansalaisia. EU-maiden johtajat ovat aivan aiheesta näreissään komissiolle, joka lupasi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista rokoteohjelmallaan. Komissio patistaa jäsenmaita avaamaan rajojaan ja rokottamaan kansalaisia olemattomilla rokotteilla. Komissio antaa evääksi lohduttavia sanoja ja niin sanottuja jaksamiseen kannustavia hellyydenosoituksia, ”jaksuhaleja”.
Kokeneet virkamiehet myöntävät, ettei komissio voi juuri vauhdittaa rokotteiden jakamista jäsenmaille. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on perustanut uuden koronanyrkin, jonka tehtävä on saada eurooppalaiset lääkevalmistajat tuottamaan rokotteita. Se vie Politicon mukaan kuitenkin vielä kuukausia.
Rajoituksiin kyllästyneet ihmiset levittävät virusta. Erityisen huolestuttavaa on virusmuunnosten leviäminen. Rokotteet eivät välttämättä tehoa enää yhtä hyvin uusiin virusmuunnoksiin kuin alkuperäiseen viruskantaan.
Tyhjää ja kolkkoa kuminaa
EU-johtajien videokokouksessa koronatilanne oli ymmärrettävästi pääaiheena. Rokoteohjelma on pahoin viivästynyt komission otettua ohjakset. Byrokratian ja sääntelyn vuoksi uusi, virusmuunnoksia vastaan suunnattu ohjelma ei tuota tuloksia ennen ensi syksyä.
EU-johtajilla on hyvin vähän kerrottavaa torstain kokouksesta. Lisäksi komissio on uhannut kuutta EU-maata jopa lakituvalla, jos rajoja ei pidetä auki. Suomi on yksi näistä ukaasin saaneista maista. Suomella on hieman reilu viikko aikaa vastata komissiolle.
Komissio on enemmän huolissaan tavaran vapaan liikkumisen puolesta kuin EU-kansalaisten terveydestä vaatiessaan rajojen avaamista. Eivät jotkut EU-maat piruuttaan rajoja ole laittanut kiinni.
Huolestuneiden EU-johtajien hätähuuto komission suuntaan saa vain tyhjän ja kolkon vastauksen, kaiun.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jo kuusi EU-maata hankkimassa rokotteita komission rokoteohjelman ulkopuolelta – Rantanen: Olisiko Suomenkin pitänyt lähteä mukaan?

Slovakian liberaalille presidentille täysi nöyryytys rokotefarssista – maa ajautumassa hallituskriisiin
Viikon suosituimmat

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Helsingin kaduilla ihannoidaan Hamasin väkivaltaa – Antikainen: Tämä on jo turvallisuusriski
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää viime perjantaina Helsingissä nähtyä Palestiina-mielenosoitusta vakavana hälytysmerkkinä. Mielenosoituksessa kannettiin isoa punaista banderollia, jossa luki “Eläköön aseellinen vastarinta”, ja sen rinnalla heilutettiin palestiinalaislippuja Helsingin ydinkeskustassa.

Kukaan ei kannattanut Kaisa Garedewin muutosesitystä – nyt Keski-Suomen hyvinvointijohtajalle maksetaan muhkea 140 000 euron eroraha
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew esitti vuonna 2022 Keski-Suomen aluehallituksen jäsenenä, että hyvinvointialueen johtajan eroraha olisi kuuden kuukauden sijaan kolme kuukautta tai porrastettu. Esitys raukesi kannattamattomana.

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa
Pakolais-, siirtolais-, maahanmuutto-, monikulttuuri- ja kotouttamistoiminta takaa järjestöille vuositasolla suhteellisen helposti satojen tuhansien, jopa miljoonien eurojen avustustulot veronmaksajien rahoista. Yksi näistä toimijoista on Suomen Pakolaisapu ry, jonka henkilöstöä toimii myös Suomen ulkopuolella.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.
Uusimmat

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen

Antikainen: Demarit taas kalliimman bensan asialla
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










