Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

EU käärmeissään: Brittihallitus neuvottelee kahdenvälisiä sopimuksia EU-maiden kanssa

12.09.2019 |08:01

Euroopan komissio tuohtui havaittuaan Ison-Britannian hallituksen neuvottelevan kahdenvälisiä sopimuksia eri EU-maiden kanssa sopimuksettoman brexitin varalta, Politico uutisoi. Komission brexit-neuvottelujen johtaja Michel Barnier pelkää brittien saavan EU-erosta enemmän etuja tällä tavoin kuin osapuolten pöydällä oleva erosopimus antaisi.

Ison-Britannian ja EU:n erosopimus on kuitenkin pysähtynyt brittiparlamentin tiukkaan vastustukseen. Sopimus on kaatunut jo kolmesti yhtä monessa äänestyksessä. EU on kertonut useaan otteeseen, ettei sopimuksessa ole neuvotteluvaraa.

Diplomaattilähteiden mukaan brittihallituksen edustajat ovat lähestyneet muiden EU-maiden päättäjiä lukuisissa asioissa. Aiheina ovat olleet tietosuoja, kansalaisten oikeudet ja sosiaaliturva.

Komissio painottaa, ettei brittien ja EU-maiden kahdenvälisillä sopimuksilla ole lainvoimaista pohjaa.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää