

LEHTIKUVA
Halla-aho: Vapaakauppa luo vääristymiä
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi tiistaina Paasikivi-Seura ry:n kokouksessa, että vapaakauppa tai protektionismi eivät ole mustavalkoisia kysymyksiä. – On hyvä, että kansat käyvät keskenään kauppaa. Samalla pitää kuitenkin tunnistaa globaalien tuotanto- ja hankintaketjujen varjopuolia, kuten millä tavalla ne vaikuttavat tavallisten ihmisten työpaikkoihin.
Jussi Halla-ahon mukaan vapaakaupassa on se pirullinen piirre, että se on helppoa myydä tavalliselle kansalaiselle, koska kaupan hyllyllä olevien konkreettisten tuotteiden hinta laskee.
– Hinta laskee siitä syystä, että tuotteet voidaan tuottaa halvalla Kiinassa. Asiassa on kuitenkin varjopuolensa, kuten se, ettei samaa tuotetta ole voitu tuottaa Suomessa eikä samalla ole siis syntynyt työpaikkoja Suomeen. Tai se, että tuote on tehty niin huonosti, että se kestää vain vähän aikaa, eikä tuotteella ole jälleenmyyntiarvoa. Nämä ovat vähemmän konkreettisesti ihmisen arkipäivässä näkyviä asioita.
Meilläkin tarvitaan suorittavan sektorin työpaikkoja
Halla-ahon mukaan vapaakauppa luo vääristymiä.
– On helppoa sanoa, että Suomen pitää keskittyä korkeamman lisäarvon tuotantoon tai että meidän täytyy kouluttaa väestöämme enemmän. Suuressa kuvassa tämä on tietysti totta.
– Kuitenkin Suomessa tulee aina olemaan sellaista väestöä, joka ei kouluttaudu korkeasti. Tarvitsemme siis myös suorittavan sektorin työpaikkoja länsimaihin, jo pelkästään ihmisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyvistä sekä työpoliittisista syistä, Halla-aho toteaa.
– Markkinaoptimoitu maailma, jossa me jalostamme täällä korkean lisäarvon tuotteita ja kiinalainen tai afrikkalainen tuottaa meille siihen materiaalia prosessiteollisuudessa, niin sellainen ei ole mahdollinen, koska me emme pysty optimoimaan omaa väestöämme.
Kaikkien täytyy löytää oma paikkansa yhteiskunnassa
Halla-ahon mukaan on huomioitava se, että myös tulevaisuuden Suomessa kaikenlaisten ihmisten täytyy voida löytää oma paikkansa yhteiskunnassa.
– Muuten seurauksena on sosiaalisia tai poliittisia ongelmia. Ison-Britannian Brexit-äänestystulos tai Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi ovat juuri reaktioita siihen, mihin talouden globalisaatio monien muiden asioiden ohella on näissä maissa johtanut, Halla-aho huomauttaa.
– Mielestäni vapaakauppaan suhtaudutaan liian optimistisesti tai liian yksioikoisen myönteisesti ja samalla leimataan vapaakauppaan kohdistuva kritiikki ideologiseksi haluksi sulkea rajat ihmisiltä tai tavaroilta – siitähän ei ole kysymys.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- halpatuotanto yhteiskunta länsimaat työpaikat Vapaakauppa Kiina Suomi perussuomalaiset talous Jussi Halla-aho koulutus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Ilmastotullit käyttöön – suositaan suomalaista

Perussuomalaiset esittävät ilmastotulleja: ”Me haluamme saastuttajat vastuuseen ja maksamaan”

Suomi on vähentänyt päästöjään enemmän kuin EU-maat keskimäärin – Huhtasaari: ”Jos me emme saa maailman väestöräjähdystä hallintaan, mitkään päästöleikkaukset eivät riitä”

EU käärmeissään: Brittihallitus neuvottelee kahdenvälisiä sopimuksia EU-maiden kanssa
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














